perjantai 3. heinäkuuta 2015

Tänä vuonna kuvattu, ensi vuonna nähdään

 Tämän kesän sovitut puutarhatapaamiset ovat ohi. Mutta aina voidaan sopia uusia, jos mielesi tekee tulla katsomaan. Kukinnan paras osuus on kuitenkin vasta edessä, eli melkoisesti kamera tulee olemaan mukanani kierrellessäni pitkin pihaa.
 Pihasta poistettiin alkukesästä aikansa palvellut pyykkiteline. Onkin ollut outoa kuivatella kaikki pyykit pirtillä.
Uuden telineen mallia on katsottu netistä, sekä mietitty telineen tarpeellisuuta, että käytännöllisyyttä. Kauneudesta puhumattakaan. Pitäähän sen sopia ympäristöönsä, eikä vain olla käytännöllinen. Eikö?
 Kuvailin myös anopin peruja. Itse en perusta sinistä kukkijoista, mutta nämä vanhat, jalostamattomat saksankurjenmiekat ovat poikkeus. Lajike on viihtynyt ja parantanut kasvustoaan vuosien aikana hurjasti, josta olen mielissäni.
Nämä kävin kuvaamassa luhdin päädystä.
Samalla alueella pysytään edelleen, kun kukkivaa ja huumaavasti tuoksuvaa syreeniä on lähes pakko käydä nuuskaisemassa. 
Pienet taimet, suuret kukinnot. Oletan, että nämä ovat nuokku- sekä unkarinsyreeni.
 Isabellan syreenissä on samaten valtaisa kukinta. Nämä kolme kaunokaista ovat myös luhdin läheisyydessä.
Aurinkoista viikonloppua teille. Nautitaan kesän tapahtumista!

3 kommenttia:

Kukkaiselämää kirjoitti...

Kauniit kukkaset! Paras kukka-aika on jo ihan ovella..

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upeita kuvia. Meillä sade piiskaa kukat lakoon. Saapa nähdä avautuuko juhannusruusut ikinä. Nytkin meillä on koleaa, vaikka muualla helle hellii ihmisiä.

TeSa kirjoitti...

Ilman lämpö on laskenut viikonlopusta reilusti ja iltaa kohden luvattu vesisade ei liiemmin innosta. Pionit ovat avautumassa.
Kiitos teille.