sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Granny smith

 Mummille tuli ensinnä mittavirhe, kun neuloin neuletakkia pikkukakkoselle. Aloitin yhtä, mutta jätin sen toistaiseksi kesken, että sain Miljan neuleen valmiiksi. Ei valmistunut ihan juhlapäivään, mutta muutaman päivän viiveellä se olikin jo koekäytössä.

 Päätin, että tänä keväänä lahjotaan tytöt tekemilläni neuletakeilla, kun kivoja ohuita villalankoja on vielä hyvinkin kolmeen takkiin tarjolla. Olin ostanut ohuita, vauvoille sopivia, lankoja tyttöjen syntymän aikoihin ja niin niitä olikin kertynyt jemmoihin ihan kivoissa väreissä.

Niinpä katselin mallilehtiä, jos löytyisi jokin kiva malli jolla aloittaa. Valmista mallia ei ollut tarjolla, mutta sain mitat. Neuloin mallitilkun ja valitsin värit. Raitoja! Ehdottomasti raitoja. Etsin kuukelilla raitageneraattorin. Miten ihmeessä muistin, että tällainen apuväline on vielä käytössä 👌

Joskus olen tällä tehnyt enemmänkin raidotuksia ja nythän minä vallan innostuin taas. Kokeilin eri leveyksiä, värejä, ja lopulta päädyin tähän, jota käytin Miljan neuleessa. Puhelin oli koko ajan käytettävissä, joten en tulostanut ohjeeksi.

Valmiissa neuleessa helma on yksivärinen, miehusta raidoitettu.
Napeiksi valikoitui jemmojeni kauneimmat kukkaset. Muistaakseni Tallinnan ostoksia.
Hihoihin valitsin kirkkaimman vihreä, Granny smith-omenan sävyn. Käyttämäni lanka on Gjestal Baby Ull, 100 % merinovilla. Puikot 3 mm. Lankaa kului vain 200 gr.



Miniän ottama kuva Miljasta

10 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Tosi kaunis villatakki! Malli ja värit ihan napissaan.

Puikko, koukku ja ompelukone kirjoitti...

Suloinen villatakki. Kauniit värit.

Irma kirjoitti...

Onnistunut väritys ja kivan näköinen takki saajan yllä:)

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaikille. Vielä on villatakkikelejä.

Liisa kirjoitti...

Olet kultainen mummi 💛
Suloinen villatakki ja tytön tyllerö, 💛🧡 ihanat napit

TeSa kirjoitti...

❤ Liisa ❤

Saija kirjoitti...

Sievä! Sopii hyvin takiksi kevään ja kesän viileisiin iltoihin.

TeSa kirjoitti...

Kiitos! Suomen kesässäkin on hyvä varautua.

satunNainen Paula kirjoitti...

Wau! Kivat värit ja ihanat napit!

TeSa kirjoitti...

Kiitos Paula.