keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Väriä pintaan

 Sunnuntain riemulaari, verhojen penkominen jätti jälkeensä melkoisen sekamelskan, joka ei ota toentuakseen. Pirtissä huonekalut ovat yhdessä kasassa, kun en saa päätökseen verhojen kanssa vekslaamistani. 
Halusin laittaa sivuverhojen lisäksi, v. 2007 virkkaamani verhot, mutta arska oli jättänyt jälkensä jokaiseen silmukkaan.
 Lykkäsin koko kolmen koplan, sekä muutaman kolme virkattua liinaa pyykkäriin ja valitsin sporttisen ohjelman. Se, että sain kaikki kastumaan.
Seuraavan ohjelman valitsin 40' mukaan ja lisäsin kahden väripaketin mömmöt ja suolan. No, suola ei ollut ohjeenmukainen. Hyvin väri kuitenkin tarttui.
Kolmas ohjelma oli sama kuin värjäys, jolloin liika väri lähti pois.
Tänään työ eteni pitkän työpäivän päättyessä ensinnä ikkunan pesulla. Ei sentään satanut lunta, kuten eilen. Pääsin testaamaan uutta ikkunanpesintäni, joka oli heti yhteistyökykyinen kanssani. Puhuimme samaa kieltä. Laitoin nuorimmaisen pesemään oman huoneensa ikkunan ja sehän sujui mallikkaasti. Konevoimin.
Keittiöön olen suunnitellut uusia verhoja, kun olemassa olevista mitkään ei ole mieleisiä. Olen mieltynyt Vallilan uusiin kuoseihin, mutta en ole päässyt näkemään niitä lähemmin.
Toisaalta käynti kangaskaupassakaan ei olisi hassumpi ajatus. Joskus olisi kiva ottaa heti käyttöön valmisverho. 

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Pitääkö aina?

 Suunnitelmissa oli ja hyvä suunnitelma olikin, että olisin aloittanut viikonlopun ikkunoiden pesulla. No en aloittanut, en. 
Aloitin vapaani perjantai - iltapäivänä nukkumalla ensinnä kolmen ja puolen tunnin päikyt, jotka sitten toistin heti lauantaina hieman lyhempinä. Minun ei kertakaikkiaan meinaa kroppani taipua puoli neljän herätyksiin!!
Herättyäni lauantaina toistamiseen miäs ehdotti teatteri-iltaa, jonne olin kyllä valmis lähtemään. 
 Sunnuntain aloitin paljon eilistä virkeämpänä, mutta taas oli jokin mutta, etten voinut aloittaa niitä ikkunoita =D
Olen vuosia siirtänyt ja siirtänyt verhojen järjestelyn, kerännyt vain laatikoittain kaikki talteen! Kolmen vuosikymmenen aikana en ole liiemmin heitellyt mitään pois, ihan vain ne vanhan pirtin pikkuruutuihin tehdyt. 
Miäs kantoi varastosta laatikoita ja minä nakkasin kangaspinoja sinne, tänne ja tuonne ja loput itselle. Hus sentään mikä pöly ja huiske, kun tunteettomasti tein suurjakoa. 
Siinä samassa kävimme läpi muutaman kaapiston, joissa on pöytäliinoja. Kaikki minulle puhumattomat siirsin lähteviin.
Ensimmäiselle pysäkille jätimme lastin siskoni pengottavaksi, toinen oli ystäväni luokse ja kolmas UFFin laatikot.
Sen jälkeen oli hyvä käydä äänestämässä ennakkoon, koska olen varsinaisen äänestyspäivän töissä.
 Pesaisin pellavasekoitteiset verhot ulos kuivumaan, eikä liiemmin haitannut silittämistä, päinvastoin, kun kangas oli hieman kosteaa sateen alettua. Rypyt oikenivat paremmin.
 Viikonloppukin tuli lusittua pienin askarein, yhtään ruutua pesemättä. Täytyy siirtää toimenpide työpäivän jälkeen, kun loppukuun viikonloput olen töissä.
 Pitääkö aina alkaa mylläämään viimeisetkin kaapin nurkat, kun voisi päästä helpommalla ja vain tehdä suunnittelemansa työt?

 
Ai niin, nukkisessa on ikuinen joulu!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Monta mahdollisuutta

Lasin väri vaihtelee hyvin paljon, riippuen kuvaanko sen salamalla vai ilman.
Suunnitelmissa oli tehdä lasivati, mutta työn edetessä en tiedä vieläkään tuleeko siitä vati vai jääkö littanaksi?
Kenties kehystettynä ikkunatyö tai sitten osana jotain suurempaa työtä.
Ympyrän halkaisija on 31 cm. Yllä olevat kuvat ennen sulatusta, alla olevat sulatuksen jälkeen.
Valossa työ on aivan erilainen, kuin valkoisen kankaan päällä kuvattuna.
 Kimppu tulppaaneita kurssilaisilta. Kiitos ihanat!
 Suut makiaks!

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pinkeet

 Aloitetaan huhtikuun langakulutussaldo pienillä neulomuksilla. Minille minikoon lapaset ja sukat.
Lanka Viking Babyull, 100% konepestävä merinovilla.
 Sukat eivät ole tulitikkuaskia suuremmat, mutta ei niiden pidä ollakaan. Sopivimmasta päästä, eli söpön snadit.
Sukansuun rullareunassa on vaaleampi sisärulla. Ja kannassa tiimalasi.
Lapasiin neuloin samaa kuviota, kuin haalariin alkuvuodesta. Lapasten väliin virkkasin reilulla väljyydellä nyörin, ettei lapanen karkaa hihasta pois.
 Molemmat lapasparit neuloin peukuttomina. Jälkimmäisiin tein nirkot ja reilun jousteen. Sileää pintaa on kiva koristella pienin rusetein, ruloneule, ja rypytetyin pitsein.
 Lisukkeena tumpunpidikkeet, joille löytynee käyttöä lapsen kasvaessa.
 Aurinkoista viikkoa sinulle, 

 

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Koiranelämää

 Reilun 8 vk:n ponnekkuudella jaksaa hetken mennä, mutta onhan tämä pakkaus niin suloinen nukkuessaankin.
Siskoni uusin lemmikki, Wili, kävi tutustumassa päivällä. Pasko heti eteisen maton ja kaatoi vesikipon keittiön lattialle. Kippoa oli mukavampi kantaa, kun sen oli tyhjentänyt =)









perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pääsiäistervehdys teille kaikille!

 Tänä vuonna jäi suuren juhlan laittaminen väliin. Meillä ei siivottu, eikä leivottu. Ei haettu ruokaa juhlapyhiksi, eikä kasvatettu rairuohoa. 
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä hitaammaksi ja kankeammaksi kasvan.
 No, ei vaineskaan. Olen ollut töissä. Tehnyt koko viikon pitkää päivää, niin opistolla, kuin kasvarilla. Jälkimmäisellä tein eilen melkein kaksi vuoroa peräkkäin ja miäskin oli apuna. Tänään lähdimme liikkeelle hiukan hitaammin, kiitos kesäajan tuoman puutuneen olotilan,  nukuimme univelkoja pois.
Kevään kiireisin aika ei katso onko juhlapyhä vai ei. Työt on tehtävä ajallaan, jos meinaa niittää satoa tuonnempana.
 Homma sujui ja valmista tuli. No silleen valmista, mihin oli tarkoituskin saada valmistumaan. Tuskin olisin kotonakaan hiljaisuudella ja hartaudella viihtynyt paikallani, vaan viipeltänyt työhuoneen ja kässytuolini väliä levottomasti. Kumpikin työ vaatisi hiukan panostusta, kun tehtävää on silläkin saralla.
 Koti on koristautunut menneiden viikkojen aikana muutamalla kransilla, jotka olen tehnyt vuosia sitten. Samoin pajunkissoilla koristeltu styrox-pupu
Pääsiäskoristeet kävin läpi samalla, kun jatkan valmistuneen vaatehuoneen järjestelyä.
 Käyn lämmittämässä viikolla valmistuneen lasangen, otan hyvän asennon ja katselen Mielensäpahoittajan. Jos illalla jaksan valvoa, lähdemme vielä yökirkkoon hiljentymään. 
Hyvää pääsiäisen aikaa teille kaikille.


Kuvien neilikat nypin tänään töissä.