keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Matalaa reunaa

Alkukesästä etsin jotain kaunista ja kestävää reunanauhaa kukkamaalle. Ei niin väliä minkä kukkamaan, mutta jokin kiva koristereunus piti saada. Muovireunusta en huoli! Puukapuloista en tykkää ja kivireunukset ahdistaa. Halusin jotain jossa on ajattomuutta, kestävyyttä, eikä se tule liikaa näkyviin. Sen pitää olla muokattavissa ja sitä pitää voida siirrellä.
Löysin Hankkijan valikoimasta valurautaisen koristeellisen reunuksen, jonka hankkiminen oli hiukan työn takana. Ensimmäiset 10 kpl tein hankintana paikallisesta myymälästä. Sain soiton, kun tuote oli noudettavissa.
Arvioin hiukan väärin ja piti saada muutama lisää. Järks!
Tein soittoringin lähialueen myymälöihin ja kun jokainen ilmoitti ettei näitä saa mistään lisää, aloitin aakkosjärjestyksessä listan alusta kuka voisi näitä minulle lähettää. Lopulta sain tarvitsemani määrän ja voi sitä onnea. Nämä ovat olleet oikein mieluisia. Ei ole tarvinnut kesän aikana ojennella, kun reunukset ovat ja pysyvät omilla paikoillaan.
Pian komeamaksaruohon kukinnot aukeavat ja kukkivat pitkälle syksyyn. Hiukan kasvusto on laajentunut ja ottanut vähän omavaltaisesti liikaa kasvutilaa. Pitänee harventaa keväällä. Leveyssuunnassa olen tehnyt muutaman jakotaimen ja ne ovat viihtyneet oikein hyvin kasvupaikallaan.
Vielä näkee siivekkäitä, vaikka kova syksyinen tuuli puhaltaa.
Olen nauttinut suunattomasti komemaksaruohon tanakasta kasvusta. Se ei ole pahemmin hötkyillyt olemassaolostaan. On hyvin vaatimaton kasvupaikan suhteen ja mikä parasta. Niin tiivis, ettei sekaan mahdu liiemmin rikkakasvustoa.

maanantai 21. syyskuuta 2020

Uuninpäällinen tyhjäksi

Pian tulee aika, kun pitää laittaa lisälämmöt päälle. Meillähän on helppo lämmitys, suora sähkö, mutta lisälämpöä saadaan leivinuunin lämmityksestä. Puiden kantamista riittää sitten pitkälle kevääseen saakka.
Miten uuninpäällisen suuri pinta onkaan hyvä paikka säilyttää kaikkea sitä, minkä voi huoletta laskea ja unohtaa sinne. Lämmitystä varten se on aina tyhjennettävä ja nyt oli hyvä syy miettiä, mitä näille suurille kehyksille aiotaan. Olen joskus hakenut nämä roskalavaryhmän kautta ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Ihan tyhjiä kehyksiä nämä eivät olleet. 
Laitetaan hoksottimen käyntiin ja kehitellään kehyksille jokin tehtävä. Meillä on ennenkin nähty tyhjiä kehyksiä, jotka ovat vain kehyksiä ilman mitään suunnitelmaa. Siis miksi ei taas? 
 
 Ensin mittaillaan seinää. Olemme meidän makuuhuoneessa. Pitkään olen pitäytynyt tyhjässä seinässä, lisäämällä vain peilit molemmin puolin sänkyä. Kukallinen tapetti, New Dawn köynnösruusu, on pitänyt minut niin otteessaan, etten ole halunnut siihen mitään päälle. Sitten mittaillaan ja silmitellään miten ruusut asettuvat kehyksien sisään ja kun yksi voi pitää vain kahta kehystä, niin kolmas kehys pitää kuvitella paikoilleen nähdäkseen miten se asettuisi muihin nähden. Sen jälkeen ne kootaan lattialle samassa järjestyksessä. Seuraa armotonta mittaamista ja uudelleenarviointia. Lopulta työ siirretään työtasolle, josta selkä kiittää. 
Kun vielä hoksottimet pelaa, pitää kehykset asetella oikeaan järjestykseen, jotta ne voi alkaa ruuvailemaan yhteen.
 Suuret kehykset eivät peitä tapettia, vaan nostaa muutamat ruusut kehystettynä näkyviin. Kehysten takana oli ripustukset, jotka on kiinnitetty uudelleen alimpien kehysten yläreunoihin. 
Tämä rymsteeraus sängynpäädyssä vaati sängyn siirron, eikä se olisi temppu eikä mikään, mutta sängyn jalkopään alla on suuri matto, joka suivaantuu, jos se rutataan. Myönnän, sänky on tullut painavammaksi, tai sitten minun voimat heikentyneet. Turhan usein ei moiseen siirtoon ole ollut tarvetta. 
Kun kehys, yksikössä, on paikoillaan, pedattiin uuden uutukaiset Marimekon Siirtolapuutarhasetit. Nämä oli K-kortin kampanjatyrkkyjä tälle syksylle.
Arkena peti petataan aina! Ei niin kiire, ettei sitä ehdi, tai sitten ollaan nukuttu pommiin. Pidän näkymästä, kun tulen pitkän työpäivän jälkeen kotiin  ja huoneet ovat siistissä järjestyksessä. Joskus viikonloppuisin saatamme vain vetää nukkumapeitot järjestykseen ja päiväpeitto jää sängyn päätyyn.
Illan hämyssä tai päivän valossa huoneessa on hyvä nukkua. Valkoinen katto on loistava valinta, enkä huoli uudesta puupintaisesta trendistä, joka nostaa päätään.
Kehys kehyksessä
Hyödynsin oman puutarhan kukkamaita ja keräsin vielä kimpun kauniita kukkia. Montaa päivää nämä eivät jaksaneet lämpimässä kukkia, mutta toivat viimeistellyn ilmeen huoneeseen.
Tunnistatko sinä mitä tästä kimpusta löytyy?
Gladiolus, suomentatar, ohraa, angervoa ja nippu kesän lämpöä!
En voi olla hypistelemättä uusia tyynyjä. Mutta pidän melkoista juupas-eipäs keskustelua itseni kanssa, tarvinko, no en, mutta haluanko oikeasti taas yhden tyynyn. Haluan timantit, Finnmari.

lauantai 19. syyskuuta 2020

Kuvii ja kehyksii

Välillä pitää tuunailla helppoja ja nopeita juttuja, mutta niiden päivityksen voi siirtää ihan hyvin 8 kk:n päähän toteutuksesta. Onneksi on tämä mahdollisuus tehdä luonnoksia postauksien alkuun ja liittää lisää kuvia, kun ennättää. Onnistuin löytämään nettikirpulta tammikuussa, siis tänä vuonna, kauniin valokuvakehyksen, jollaiselle oli tarve. Olin jo etsinyt kaupoista kivoja kehyksiä, mutta valmiin kuvan koko oli määräävä. Tässä vasemmassa kuvassa on vanhemmat, 3 ja 5 v lapset kerhokuvassa. Tytär on vielä niin nuori, että päiväkerhoikä oli vasta alussa. Oikeanpuoleisessa kuvassa tytär on kuusi vuotias, nuorin puolivuotias. Jälkimmäinen kuva on otettu avoimen päiväkodin puolella.
Kuvakehystä oli ajanhammas nakertanut niin, ettei kuvat pysyneet enää kohdillaan ja suojamuovi kuvan päällä oli ajan ollen tummunut.
Kävimme tekemässä kehyksen noudon ja sain kuulla, että tämä on jokin huutokauppaostos enkkulasta. Sen taustalta löytyi pienen pieni lappu langanpäästä ja ystävättäreni teki suomennoksen, Ihana maalaus, edvardianaikainen lady. Juu, ei tullut minun kuvaani, kun pitäisi ensin löytää edes sisäinen lady.
Huomaa, lapsilla oli neulomani paidat yllä. Taisi olla jokaisessa kerhokuvassa ja vielä monessa koulukuvassakin ainakin alaluokilla.
Piirsin lasin ääriviivat kuvaan ja leikkasin ylimääräiset pois. Kuvasta ei näy, mutta lasi on ulospäin pullea. Eli ei ihan tätä päivää.
Tyttären ja nuorimman kuvan vaihdoin tyhjään helmikehykseen. Harvoin tuon nuorimman suu on ollut noin viivana =)
Tähän kuvakehykseen laitoin taustalle eteisen seinätapetin. Jämistä on moneksi. Kuvassa on humu hiukan vajaa kolme vuotias, tytär 4 kk.
Niin ne valloittavat pikkumukelot ovat aikuistuneet, kuvamuistot käyn pyyhkimässä pölystä.
Mainittakoon, että tytär ja humu ovat yksityisyrittäjiä, nuorin liikkuu etelä-Suomen ja keski-Suomen väliä työnsä parissa.
Vaarinkammarissa leivoskestit jatkuvat. Mailegin leivokset ja astiat vetoavat hiukan vanhempiikin tyttölöihin. Kröhäys!


torstai 17. syyskuuta 2020

Neulatyynyt

Millähän sitä taas innostuisi istumaan ompelukoneen ääreen? Rikkoontuneiden vaatteiden pinot kasvaa ja kasvaa. Innostuttiin siivoamaan miähen kanssa nukkumajärjestelyihin tarvittavat peitot ja tyynyt ulkovarastossa. Siinä samalla vauhdilla siivosimme molemman omat työvaatteemme ja laitoimme kiertoon puhumattomat vaatteet ja asusteet.
Eikös sieltä ponnahdellut ompelukoneen viereen yhtä ja toista, niin kuin pinot ei olisi jo olleet korkeat! Voi pojat, että korjausompelu on tylsää. Olen käyttänyt joitakin vaatteita Riikan Kotiompelimossa korjattavana, tai modattavana. Ammattilainen hoitaa työn, kuin työn. Miähen ajopukuakin on korjautettu Riikan luona.
Jos ottaisin tavoitteeksi jotain tänään, vähän viikon kuluttua tai yhden päivän ihan kaikki korjaukseen.
Ompelua enemmän tykkään järjestellä esineitä ja tehdä jopa ompelusta sisustusta =)
Näin silmäneulat katoavat huulipunamaiseen säilyttimeen. Tämän putkilon pohjassa on magneetti, eli kaatuessaankaan neulat eivät karkaile. Tämän erottaa värinsä puolesta hyvin.
Parsikkaat löytyy lasipurkista, eli välineet on kyllä hyvässä järjestyksessä. Ei muuta kuin hommiin. Vai voiko vieläkin vetkutella?



tiistai 15. syyskuuta 2020

Pidikkeet

Leikkisyys voisi olla sana, jolla kuvailen tätä punasilmäistä jänistä. Ei pidä olla liian vakavaa tämä kotona puuhailu. Tilasin Pänikkä ja Piirongista kaksi kivaa tuotetta, joista Hiirikuningas pääsee aikanaan joulukylään. Pikkuisen on päilyilevä katse.
Ylväs Hiirikuningas kantaa tarjotinta, mutta sille ei kyllä uskalla laittaa aitoa kynttilää, ettei nenu pala. Sopii kuitenkin hyvin pienesineiden säilyttämiseen. Tämän korkeus on 32 cm, eli ei ihan pieni hiirulainen.
Tämä jänis on joku viikonlopun viipeltäjä. Niin on punaiset silmät. Jalustalla seisova kaniini on 40 cm korkea. Kauniisti puettu, barokkityylinen. Ei liian räikeä vaatetus.
Täydentää kivasti eteisen lipaston sistuksellista kokonaisuutta. Viimeksi laitettiin kirpparilta löytynyt kiva taso kanin jalkojen alle.
Kodin tekstiilit vaihtuvat vähitellen syksyisemmiksi. Valot syttyvät hämäriin nurkkiin. Koti on hyvä paikka viipyä ja rauhoittua kiireisten päivien jälkeen.


lauantai 12. syyskuuta 2020

Aurinkoiset syyspäivät

Pihassa on alkukesän, kuin loppukesänkukkijoitakin niin, että ollaan siinä mihin olen vuosien aikana pyrkinyt. Kesäkukilla saa kivasti lisättyä kasvua ja kukintaa perennojen joukkoon, kuten tämä kelloköynnös.
Valkoisin suurin kukin koko kesän yhä ylöspäin kurottanut köynnös on jaksanut kukkia monen monta ihanuutta.
Takapihan terassin reunoille laitettiin aurinkokennovaloja. Muutama maahan laitettava valo tuo kivasti iltahämärässä terassin rajat esiin.
Ostin Tokmannilta alkukesästä kolmella eri värillä kukkivan marketan, joka on omassa kasvualustassaan jaksanut kukkia koko kauden. Ja on vieläkin näin komea.
Olen pyrkinyt nyppimään siitä pois jo kukkineet, että siinä riittää virtaa pitkälle syksyyn.
Kaksi eri punaista ja valkoinen
Asteri on kiitollinen ja hyvin leviävä perenna. Se ei paljon itsestään huutele, mutta on erittäin viehko ja kukkii kauan.




Päivälilja
Lehtiä ja varsia on, mutta kukinto on heikonlaista.
Kärhö
Nauhus
Punatähkä


Syreenit eivät kukkineet jostain syystä alkukesästä. Edelleen mietin, että vetinen talvi sekoitti kasvukauden alun. Mutta, nythän tämä kukkii. Ja kukki muutama muukin syreeni elokuun lopussa.
En muista tämän nimeä, mutta suloisen pieni ja kaunis kukinto.
Nurmi täytyy ajaa vielä monta kertaa. Yön jälkeen moiseen puuhaan ei heti voi ryhtyä, vaan odotellaan iltapäivään, että kuivuu kunnolla.
Nyt kun vanha pirtti on pois, on suunniteltu yhtä ja toista. Niihin liittyy olennaisesti ruusut, joita meillä ei ole kuin muutama.
Tänä kesänä olen erityisesti mieltynyt unikoihin ja niiden kauniiseen kasvutapaan. Niin helppoja, värien kirjo on moninainen ja lajikkeiden kokoa on monenlaista.
Katseet on kääntyneet jo syksyyn. Ensimmäiset syyssipulit on jo ostettu, toiset tulivat postissa. Tilasin Mustilasta hiukan erilaisia laukkoja ja kivan Helinäkeiju-tuuliviirin, joka aseteltiin pergolan kukkapenkkiin tanssahtelemaan.
Hyvää viikonloppua teille kaikille,