tiistai 26. kesäkuuta 2007

Suomen suvi on lyhyt ja ...




Millä saat sateen pihaan.Ostat uuden sadettimen,ostettiin eilen.Piha on niin kuiva,että nurmi kärvistelee ja kukkamaat haluaisi kukintoja varten edes tilkan vettä.

Ostin uusia taimia ja tein maahan tilaa.Silmittelin minkä taimen saisin missäkin mukavasti kasvamaan,ilman että ensi kesänä joudun sen taas siirtämään toisaalle.
Olen jo toisena vuonna peräkkäin joutunut tuolla pihatöissä turvautumaan toisten apuun,mutta kun yritän olla liikaa painostamatta,niin aina välillä kehtaan taas sanoa,että tule auttamaan.
Ideoita olisi vaikka kuinka paljon.
Kuvassa näkyy huvimaja,jossa nukuin juhannuksena päikkärit.Tai yritin.
Linnunlaulu ja kärpästen surina ei antanut silmällistäkään rauhaa,mutta katselin selälläni ikkunasta, kuinka kaunis on sininen taivas.




Toinen tapa saada sadetta on sen keväällä aikaisin maksetun matkapäivän lähestyminen.
Vaikka kuinka monta kuivaa ja kaunista päivää on jo ollut,niin alkoihan se sade viime yönä.Aamulla sitten pakattiin kasseihin vaihtovaatteita ja sadevarusteita,että on kuivaa ja lämmintä päällepantavaa.
Matkasimme Alahärmään Power Parkkiin.
Monta linja-autollista innokkaita lapsia vanhempineen ja isovanhempineen oli aamusta aikaisin liikkeellä.
Kauas on pitkä matka.
Ensimmäistä kertaa meidän perhe teki matkan tuonne,eikä varmasti jää viimeiseksi.
Vaikka edellisestä huvipuistossa käynnistä Särkänniemeen on vain muutama päivä,niin kyllä taas jaksettiin käydä kaikissa laitteissa.Ja taas olisi voitu olla pidempäänkin.
Minä pidin paikasta sen siisteyden ja viihtyisyyteen panostetun ulkonäön takia.
Oli kauniita rakenteita ja istutuksia,missään ei ollut roskia.
Katselin kaikkia rakennuksia ja ihailin niihin käytettyjä purettuja materiaaleja.Kierrätysmateriaalia oli käytetty kauniisti.
Sain ideoita omaan pihan istutusaltasiin.Eikä tuo vesiputouskaan olisi ollenkaan hassumpi ajatus,mutta sitä en taida miehelleni sanoa.
Haaveitahan voi olla.
Päivä kului nopeasti,eikä sitä vettäkään satanut lainkaan huvipuistossa olomme aikana.Kun oli aika lähteä linja-autolle satoi ensimmäiset pisarat.Olisiko voinut päivä paremmin mennä.Ei ainakaan ollut liian lämmin.

Kolmas tapa on saada vesisade päällensä on nämä teatterit.
Jos meinaa ehtiä kaikissa kesän aikana järjestetyissä tapahtumissa käymään,niin kotoa tulee monta lähtöä.
Innokkaina teattereissa kävijöinä on tullut nähtyä jo Pyynikin kesäteatterin näytös.Muutamaan muuhunkin näytökseen on liput varattuina,sekä tuurilla vielä yritetään saada peruutuspaikkoja.
Parhaimpia näytöksiä ovat yleensä harrastenäyttelijät.Ja tietysti ne vanhat jo moneen kertaan uudestaan ja uudestaan tehdyt näytökset.

Nyt saatiin jonkin verran vettä,toivoisin sitä jatkuvampana lisää,että kastelisi kunnolla maan.Pitänee tehdä näitä edellä mainittuja toimia,niin maa pysyy kosteana,ilman sadetintakin.
Kuinkahan monta sadetinta sitä tuleekaan ostettua tälle kesälle?

Aloitin sitten tämän päivän matkalle jälleen uuden neuleen.Kaikki edelliset oli siinä vaiheessa,etten ottanut mukaani ahtaille auton penkeille,mutta jotain oli saatava tehdä.
Tämäkin neule menee lahjaksi,aiemmin mainitun kummitytön muutamaa minuuttia vanhemmalle kaksoisveljelle.
Otin työn alle tämän neuletakin,kun olin joskus aiemmin kuulevinani vihjeen lasten äidiltä mukavista neuletakeista.Teen molemmille puuvillalangasta n.92cm kokoiset takit,mutta luulen että näissä takeissa on kasvunvaraa.Ja hyvä niin.Harmittaisi valmiin työn jälkeen,jos olisivat kohta liian pieniä.
Nyt pitäisi alkaa tekemään jotain näistä keskeneräisistä töistä valmiiksi asti.Vaikkakin näin juhannuksena aivan ihanan villatakin Särkänniemessä eräällä naisella.Takki oli valmisneule,idea oli helposti napattava.Ja langathan minulla on jo valmiina laatikossa odottamassa.Sen voisi vielä puikoille laittaa,vaikka ei kylläkään tänä iltana.

2 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Varmoja konsteja sateen saamiseksi ovat myös:
1. pese ikkunat (toimi tällä kertaa)
2. pese huushollin peitot ja tyynyt (en vielä uskaltanut kun aurinkokin vihdoin näyttäytyi)

TeSa kirjoitti...

No joo.Tuon ikkunan pesun unohdin ihan kokonaan.