sunnuntai 29. marraskuuta 2009

1, 2, 3, 4, nyt alkaa joulun odotus















Ensimmäinen adventtisunnuntai ja minä pöllytän höyheniä. Tai pöllytin jo.

Näihin kuusiin ihastuin viime joulun alla ilmestyneessä Kotivinkin JOULU - lehtikuvassa.
Etsimällä etsin valkoisia höyheniä askartelukaupoista, mutta en saanut mistään.
Tai lopulta löysin, uuden vuoden jälkeen Turusta, torin reunan askartelukaupasta ja ostin kaikki pois.
Keväällä pääsiäisen aikaan ostin lisää höyheniä. Sulat ei ole kauniita, liian jäykkiä ja rautalankoja en ala irroittamaan valmiiksi niputetuista höyhenpusseista.
Tähän työhön sopii kaikki pienen pienetkin palat. Niillä saa hyvin täytettä ja " kuusen oksat " jäävät koholle. Kaikki kauniisti kaartuvat höyhenet kannattaa sijoitella päällimmäiseksi, ettei kuusesta tule surukuusta.

Voisin sanoa, että tämä oli kivaa. Sormet liimassa ja höyhenissä. Jopa niin kivaa, että laitoin vanhemman pojan eilen hakemaan minulle lisää styrox kartioita Sinooperista.
Tein kaikkiaan yhdeksän kuusta, joista kolme on pienempää.

Yhteen kuuseen kannataa varata ainakin kaksi pussia Tiimarin höyheniä.
Olisin halunnut kuusesta paljon korkeampia, mutta en löytänyt aihioita. Kartongista vääntämällä olisi saanut, mutta epäilen niiden kestävyyttä säilytyksessä.
Nämä pehmokuuset jäävät keittiönpöydälle. Toisella kertaa lisää kuvia kivoista sisutusjutuista.


Ensimmäinen adventtikynttilä tuokoon valoa sinunkin päivääsi,

perjantai 27. marraskuuta 2009

Vaaleanpunaista



















Kummilapsemme tulee saamaan pehmeän joulupaketin. Tiedän olevani olevani tylsä kummitäti pehmeine paketteineni, mutta laitan minä jotain muutakin, ettei ihan tarpeellisella linjalla kuljeta.

Lapsen äiti toivoi jo heinäkuun syntymäpäiville tytölleen neuletakkia, mutta olin jo lahjan silloisiin juhliin tehnyt, enkä olisi millään niin lyhyellä varoitusajalla saanut takkia valmiiksi.
Ostin Nalle - langan kesän alennusmyynnistä, tietoisena joululahjasuunnitelmistani.
Tälle takille hain aiemmin ohjetta, mieluista ei meinannut löytyä, kun ohjeen piti olla helppo, nopea tehdä ja mielellään ihan samalle langalle valmiiksi laskettunakin.

Malli löytyi Novitasta, 2 / 2002. Ohjeessa käytetyn Woolin vaihdoin ostamaani lankaan, samalla tiheydellä mentiin.
Neuletakki on nelivuotialle, koko 104 cm. Toivon sen sopivan sellaisenaan, helmassa ainakin on reilusti mittaa. Ohjeesta poiketen, en tehnyt huppua laisinkaan. Huppu haalarin väliin tungettuna ei ole kiva, ja päähän se puetaan aniharvoin.














Takissa on kaunis kuvio joka kappaleessa, pientä palmikkoa oli mukava neuloa.

Pienet napit on sopivat mukavasti pienen sormiin näprättäväksi.

torstai 26. marraskuuta 2009

Pientä ja sievää















Oi, muistatko ajan kun paperinuket kuuluivat omiin leikkeihisi?
Viikkolehtien välissä oli paperinukkekuvia misseistä ja muista julkimoista. Näillehän sai vaihdettua vaatteita ja muistan itsekkin piirtäneeni lisää asuja.
Kaikkiin ei tainnut aina tulla kääntöklipsuja, mutta sinitarra piti vaatteet hyvin paikoillaan.
Kartongista tehtyjä paperinukkeja käytiin ostamassa kempsuista ja isoimpien kirjakauppojen valikoimista.
Yhtään omaa paperinukkekokoelmaa ei taida enään olla tallella.
Tämän kauniin kortin löysin kirpparilta, eikä sitä kyllä leikata irti, eikä lähetetä kenellekkään.

Laskin sen kauniin kehyksen päälle. Tämäkin on löytö kirpparilta.
Keräilen kauniita vakokuvakehyksiä, eikä näissä kaikissa löydöissäni ole kuvaa laisinkaan. Kehykset ovat pöydillä, kuvallisten väleissä.
1950 - ja 60 - luvun valokuva- ja taulukehyksissä on kauniit kuvioinnit. Tosin kuvakoot ovat olleet paljon pienempiä, kuin nykyiset valokuvat, aina joutuu kikkailemaan sopivan kuvakoon saamiseksi saksilla.

Puinen, valkoinen kynttilänjalka ei ole paloturvallinen ollenkaan, mutta sen kaunis yksinkertainen malli vetosi minuun. Ei kaikkia kynttilöitä tarvitse polttaa, osa voi olla vain näkösällä, kuten nuo tyhjät kehyksenikin.
Kynttilänjalka sai ylisuuren fasettisydän nauhan valumaan jalkaansa pitkin. Stokmannin tavaratalojen yliampuvat joulukoristeet saavat minut laukkamaan joka syksy paikanpäälle, ne vaan on nähtävä ihan kaikki.
Kyllä siellä silmät hehkuu ja jatkossakin näette, mitä viime sunnuntaina ostoskoriini päätyi.

Kynttilänjalka, kuten tämä pieni kannellinen lasiastia, on kirpparilöytöjäni.
Oikeassa alareunassa oleva pienin lasiastia on viimeisin löytöni kannellisiin lasikippoihin.
Osa astioistani jäi vielä kuvan ulkopuolelle.














Tänään kulutan aikani lähestyvän joulun valmisteluun.

Viime jouluna näin kotimaisessa sisutuslehdessä kuvan, joka sai minut haluamaan jotain niin kaunista, että nyt sen kokeilen toteuttaa. Kaikki materiaalit on ostettu pitkin vuotta, ja nyt olisi aika aloittaa, että olisi valmista ajoissa.
Ei murehdita pimeää päivää, mukavaa torstaita sinulle,

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Joulun tuntua




















Ihanaa, kaunista, harmoonista ja niin runsasta. Sitä on jälleen Marjamäen Pajutilan vanha päärakennus. Siinä silmä lepää ja kamera napsii kuvia.
Viihtyisin vaikka kuinka ja uudestaan voidaan mennä käymään vaikka heti huomenna.
Katselin ja hypistelin tyynyt ja peitot, verhot ja pitsit.


Taas oli laitettu parasta pöytään ja varmalla otteella sisustettu kaikki herkut. Kaikki tuntuu niin luontevalta, kuin mitään ei olisi sisutettu, vaan tavarat ovat omalla paikallaan.
Joulun lämmin tunnelma on rakennettu jokaiseen huoneeseen.
Kauniit, vanhat huonekalut ovat niin kauniisti kuluneita ja vastaanottavaisia.
Punainen ja tumma hirsiseinä on hyvä väripari. Valkoinen keventää ja pitsi romantisoi.

Huoneen nurkassa olevaan joulukuuseen on kerätty kauniit koristeet ja monet pienet valot tuikkivat puun oksilla.
Kyllä, täällä on jo jouluinen tunnelma. Kiireetön olo.





Päiväkahvin paikka, sanoisin.
Kahvion tarjottavista löytyy herrrkullisia vaihtoehtoja ja myynnissä olevista tuotteista lahjapakettiin ostettavaa.
Kierroksella oli mukana miäs ja nuorimmainen. Jälkimmäinen pelasi sarjapelinsä aamupäivällä Kangasalan jäähallilla. Ja hyvän pelin pelasikin. Kyllä sillä pelillä suklaakakun ja kaakaon voi nauttia hyvillä mielin.


torstai 19. marraskuuta 2009

Mummun perintöjä




















Tämä bloggaaminen tuntuu välillä ihan pakkopullalta, tai turhalta kun ei ole mitään valmista näytettävää.
Tosin, välillä on kiva höpötellä diipa - daapaa, mitä sattuu, mutta jonkinlainen juoni olisi aina hyvä olla.

Tänään on työnnetty huonekaluja paikasta toiseen, kannettu ja mittailtu.
Alkoi vanha tuttu järjestys tuntumaan puulta, en saanut nukkekotiakaan sopimaan mihinkään.
Pienen tornadon jälkeen oli tuolit ja pöydät siirrelty toisaalle, telkkukin vaihtoi paikkaansa ja nukkis, se sai taas hyvän paikan ja valaistuksen.
Samalla vaihdoin virkatut verhot keittiöön ja pirttiin.
Eteisen ja pirtin välinen oviaukko sai oman verhonsa.
Silittelin puhtaat virkatut liinat pöydille ja katselin jo pois nukkuneen mummuni kaunista valkoista liinaa.

Muistan, kuinka hän aina teki käsitöitä, virkkasi ohuesta langasta pienen pieniä palasia, ompeli palat yhteen ja taas aloitti uuden liinan. Nyt meillä, mummun lapsilla ja lapsenlapsilla on tallessa paljon kauniita ja taidokkaita käsitöitä.
Omani ovat aarteeni.

Mummuni neuloi sukkia, paitoja ja pisteli kanavatöitä.
Pirttimme seinältä löytyy kaksi isoa kanavatyötä, jotka äitini halusi antaa minulle. Ne ovat kauniita ja herkkiä.

Muistan mummuni hautajaisiin kirjoittamani muistopuheen, jossa ihailin taitavien käsien töitä.
Aikaa on jo kulunut, mutta työt säilyvät.














Ensimmäisen kuvat ruusutaulun sain kehystämättömänä. Laitatin työn valmiiksi, jättäen sen ihan sellaisenaan, hiukan keskeneräisenä näkyville.
Tässä siivouksessa jätin kaksi isoa itsetehtyä kanavatyötä sivuun. Ne ei vain sopineet mihinkään. Pitänee tehdä lisäsiipi, seinätila on rajallinen.

Näin touhuten kului viikkovapaani, jolla pikkasen olen ehtinyt neulomaankin.





sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Taidokkaita käsitöitä















Tänään pääsin linttaamaan messuhallit läpi.
Jäin suustani kiinni lähes joka käytävällä, hei vaan kaikille, oli kiva nähdä niin monia blogituttuja ja ystäviä matkan varrelta.
Olin kassaluukulla kohta 10 jälkeen, jonoja ei ollut missään. Vaikka paikalla oli useampi tuhat ihmistä, tungoksen tuntua ei ollut kuin hetkittäin joillakin osastoilla.
Tai sitten olin aina toisaalla sitä tunkua näkemästä.
Kiertelin ensinnä hallista toiseen, tein katsannon mitä oli tarjolla. Yllätin itsenikin, kun ei tullut ensimmäiseen pariin tuntiin minkäänlaista ostosta tehtyä. Sisäänpääsylippu on ihan eri jutska.
Toisella kierroksella tiesin jo mitä olen ostamassa.
Nyt oli paljon langanmyyjiä, mutta vältin suuren suuren kiusauksen ja pysyin maltillisissa ostoissa.
Puikkoja en muista tarvinneeni, paitsi yhden paketin, mutta paljon keskustelua herättäneet neliskanttiset puikot oli minunkin ostettava. Pitänee laittaa sukka tekeille, pääsen kokeilemaan enemmän kuin kokeilupuikollisen verran ihan käytännössä moisia työvälineitä.














Nina Ushanoffin keramiikkaa olen ostanut lähes joka vuosi. Jokaiselle jotain, nuorimmainen sai yhden liskon lisää kokoelmiinsa.



















Kiersin myös kivinäyttelypuolen läpi kahteen kertaan.
Korunosia, Hello Kitty- rannekkeita ja yksi riipus täytti ostoskassejani lisää.
Kaikki niin, melko tarpeellisia.
Yhden pätkän fasettihiottuja lasihelmiä, ajatuksena tehdä näistä koristeita.

Katselin kirjoa, niitäkin oli tarjolla paljon, mutta nyt en ostanut yhtään.
Kiersin kaikki käytävät ristiin rastiin ja lähdin kohti kotia messujen jo hiljentyessä puoli viiden aikoihin.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Ihana arki




















Minulla on jatkuva kodin laittamisen vimma päällä.
Uusin ihastukseni kohde on tämä ihana lasiastia, jonka eilen ostin.

Kirkas, malliltaan linjakas astia on mahdollisuus mihin tahansa. Keksin tälle vaikka mitä käyttötarkoitusta, ettei ihan tyhillään joudu olemaan.
Vaikka marmeladikuulia, konvehteja...makeaan meni. Ensinnä täytin sen kynttilöin.
Paikkansa tuo sai keittiön kaapin päältä, muiden samankaltaisten joukosta. Arjen ihanuuksia, kauniit astiat.


















Taas on etsitty jotain.
Missä ovat ne kaikki kauniit, huokauksin selatut lehdet, kun aloittaisi mieli intoa piukassa neulomaan jotain?
Hukassa. Unohduksissa.
En millään jaksanut aloittaa neuletta suunnittelemaan, halusin jotain simppeliä, valmista toteutettavaksi.
Yksi löytyi, enempää en tällä kertaa hakenutkaan.













Odotan sunnuntaita, pääsen messuilemaan
. Syksyn kohokohta.

Mukavaa viikonloppua juuri sinulle!

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Kuin Fabergén muna




















Tämän päivän postaus, on onnitteluni vanhimmalle pojallemme.
Poju, 21 - vuotta sitten, teki meistä äidin ja isän.
Aika on kulkenut hurjaa vauhtia, tai meillä vain kaikki tapahtuu niin nopeasti.
Onnea lapsi!

Otin tämän lampun uudestaan kuviin, aiempi postaus on kuun alussa.
Minulla oli heti ostaessani mielessäni, josko tekisin tästä valaisimesta pojalle syntymäpäivälahjan. Hiukan on miehekkäämpikin, kun ikääkin on jo niin paljon, ettei tarvitse enään miettiä lelujen ostoa.
Tosin, ensinnä poika kyllä sai lelun, jonka tytär tuunasi.
Keräilykappaleita, kun näitä ei enään valmisteta.

Tein varjostimen korjauksen viikonloppuna.
Yhden kerran kokemuksella, kun sain tehtäväkseni töissä tehdä korjaustyön. Korjaus oli kyllä tasotyö, mutta periaate on sama.

Valitsin mahdollisimman samansävyisen lasin, tässä Kokomon lasien mallikarttaa. Lasivalikoimasta löytyy melkein mitä vaan osaat kysyä.














Poistin kuvusta kaikki 7 rikkinäistä palaa. Osa paloista oli liimattu, käry oli kamala.

Talvella teen lasityöni pirtillä, keittiön liesituulettimen alla. Kesällä, lämpöisemmillä ilmoilla, ulkorakennuksessa.
Hyvästä tuuletuksesta pitää huolehtia, nämä käryt eivät ole terveellisiä.

Siistin työn ja poistin kaikki viottuneet foliot, leikkasin ja hioin uudet palat.
Täytin lampun kuvun pehmeillä pyyhkeillä, sain täytettä aukkokohtiin ja käsilleni vapauden työskennellä.















Sovittelin folioidut kapp
aleet kohdilleen, pistetinasin osat paikoilleen. Lopuksi tinasin saumat täyteen päällipuolelta ja sisältä, katsoin ettei mihinkään jäänyt tinapiikkejä.

Pesin valmiin työn ja lopuksi laitoin mustan patinan kiiltäville saumoille.
Varjostimen korjaus ei ollutkaan niin vaikea, kun ensinnä luulin. Palat irtosivat helposti ja työ sujui melko kitkattomasti.

Poika piti lahjoistaan. Tosin valaisin jäi vielä kotiin, kun pojan kotona tehdään pintaremonttia.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Juhlapäivä




















Isäinpäivän juhlat vietettiin ensimmäisen kerran meidän perheessä kohta 21 - vuotta sitten. Vanhin poika syntyi perjantaina, ihan isäinpäivälahjaksi.
Näin meillä on juhlittu kahdet juhlat aina samana päivänä.
Tänä vuonnakin kokoonnuimme omalla porukalla kotonamme, söimme maukkaita tortilloja, jälkkäriksi jäätelöä, unohtamatta kakkua.
Kakun leipomisessa auttoi K- marketin pakasteallas, minun viettäessä viikonlopun ajan kamalaa päänsärkyä.

Liekö päänsärky sitä samaa tautia, mitä nuorimmat lapset sairastivat koko viime viikon?
Alakoulun oppilaista oli loppuviikosta noin puolet kotona sairastamassa kuumetta, yskää, nuhaa ja päänsärkyä.
Yhteiskoulun käytävilläkin on ollut tavallista hiljaisempaa.
Mitä lie tautia se onkaan, en tahdo sitä enempää itselleni.

Viikon neulomuksena on ollut huivi, eikä taas mikä tahansa huivi, vaan Revontuli.
En ole vielä yhtäkään huivia valmiina pingottanut, olen vain nostanut vettä valuvana telineelle kuivumaan ja siinä on jokainen neulos hyvin oiennut muotoonsa.
Jos joku tekee tilastoa töistään, niin minä.
Tämä on vuoronumeroltaan 15.
Kaunis ruskea sävy, Tallinnasta kesällä ostettu.

Haluan vielä kiittää teitä kaikkia jotka olette onnitelleet minua voitostani. Olen saanut monta ihanaa viestiä blogiini, sähköpostiini, Neulomoon ja tekstiviestinä.
Kiitos teille kaikille huomaavaisuudesta,

tiistai 3. marraskuuta 2009

Suojaan kierrättämällä















Lopultakin.
Tämän työn päivittäminen olisi voinut tapahtua jo kesäkuussa, mutta kilpailun ollessa kesken, odotin ja odotin.
Lopulta unohdin koko kilpailun. Töissä oli kiirettä ja kotona sama meno.

Kohta Modan 5 / 09 ilmestyttä, sain puhelun, jossa minulle kerottiin, että lehden toimitus tahtoo minun lähettävän kamerapussini heille.
Silloin minussa heräsi pieni toivon kipinä, mitä nyt. Malttamattomana odotin ja lopulta sain tiedon, työni oli voittanut 2. palkinnon!
Oletin ensin kilpailuraadin tahtovan nähdä työni lähemmin, mutta mitä. He olivat ottamieni valokuvien perusteella valinneet työni palkittavaksi.
Samalla, kun lähetin kamerapussin, lähetin mukana työohjeen. Ja nyt tuo ohje on painettuna 6 / 09 lehdessä.
En meinannut pysyä nahoissani, kun näitä kilpailuja on tullut ennenkin käytyä ja kuinka taitavia töitä niissä onkaan näkynyt.
Sitten minua alkoi kiinnostamaan, mitä voitin. No, enhän minä löytänyt mistään sitä lehteä, missä tämä kilpailu oli julkaistu.

Armotonta penkomista ja voihan vaude! Ihan koko kilo mahtavaa lankaa. Alpakkaa.
Ja mikä väri, harmaa, hiukan taittaa siniseen.
Muhkea, 130 € arvoinen paketti tuli kotiin viime viikolla.














Tänään vasta avasin lankakerät kääreistään, ihan vain kuvatakseni nämä kauniit pallerot teille nähtäväksi.

Kamerapussi on ollut valmistumisestaan saakka, siis monta kuukautta, odottamassa tätä päivää keittiössä, itsetekemäni lasikuvun alla.
Kaverinaan monet pienet Tiimarin linnut.