sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Joulun tuntua




















Ihanaa, kaunista, harmoonista ja niin runsasta. Sitä on jälleen Marjamäen Pajutilan vanha päärakennus. Siinä silmä lepää ja kamera napsii kuvia.
Viihtyisin vaikka kuinka ja uudestaan voidaan mennä käymään vaikka heti huomenna.
Katselin ja hypistelin tyynyt ja peitot, verhot ja pitsit.


Taas oli laitettu parasta pöytään ja varmalla otteella sisustettu kaikki herkut. Kaikki tuntuu niin luontevalta, kuin mitään ei olisi sisutettu, vaan tavarat ovat omalla paikallaan.
Joulun lämmin tunnelma on rakennettu jokaiseen huoneeseen.
Kauniit, vanhat huonekalut ovat niin kauniisti kuluneita ja vastaanottavaisia.
Punainen ja tumma hirsiseinä on hyvä väripari. Valkoinen keventää ja pitsi romantisoi.

Huoneen nurkassa olevaan joulukuuseen on kerätty kauniit koristeet ja monet pienet valot tuikkivat puun oksilla.
Kyllä, täällä on jo jouluinen tunnelma. Kiireetön olo.





Päiväkahvin paikka, sanoisin.
Kahvion tarjottavista löytyy herrrkullisia vaihtoehtoja ja myynnissä olevista tuotteista lahjapakettiin ostettavaa.
Kierroksella oli mukana miäs ja nuorimmainen. Jälkimmäinen pelasi sarjapelinsä aamupäivällä Kangasalan jäähallilla. Ja hyvän pelin pelasikin. Kyllä sillä pelillä suklaakakun ja kaakaon voi nauttia hyvillä mielin.


8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vai oltiin sitä taas herkuttelemassa silmän ja suun täydeltä.äiti

TeSa kirjoitti...

Ihan vaan vessareissua tehtiin... ;)

intsu kirjoitti...

Ihanaa,ihanaa taas ollut siellä "Koiramäessä"!!

tia kirjoitti...

Kivan paikan olettekin löytäneet, silmä lepää herkuttelun lomassa.

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Ihanan jouluisen paikan olet löytänyt.. kukapa tuolla ei viihtyisi =D

eija kirjoitti...

Kaunista... minun on pitänyt koko syksy käydä siellä, mutta ystävätär sairastui "possutautiin" eikä päästy... toivoisin ehtiväni vielä ennen joulua ;)

TeSa kirjoitti...

Paikka on kyllä käymisen arvoinen.

Possumamma kirjoitti...

Ihanan jouluista! Tuolta sitä onkin mukavaa hakea joulumieltä & -inspiraatiota.