lauantai 30. huhtikuuta 2011

Hauskaa vappua!


















Posket pullollaan puhallettiin muutaman ilmapallo, vesi - ilmapallot oli hiukan piukeita. Puuh!
Vappua ei vietetä niin lämpöisissä keleissä, kun pääsiäistä. Mutta ei haittaa, ei sada ja aurinko paistaa.
Skooltaan keväälle ja pidetään lippu korkealla.
Sain viikolla neulottua yhden Revontulen valmiiksi, järjestyksessään 21. Oo
Neuletakistani jäi reilu kerä lankaa jäljelle, eikä sitä voinut jättää kuleksimaan tekemättömien kasoihin.
Pidän jonkinlaisesta järjestyksestä ja siihen kyllä kuuluu loppulankojen mahdollisimman nopea kulutus.












Langan lätäköitymistä tapahtui huivin reunassa, muutoin väritys onnistui nappiin.

Minulla on ollut koko kevään haasteena, mitä minä tekisin seuraavaksi. Kun yksi työ on valmiina, ei ole mitään pakko saada aloittaa - työtä käsillä. Inspis on ollut hiukan kateissa.
















perjantai 29. huhtikuuta 2011

Lasitöitä


















Tampereella Verkarannassa on värien hehkua ja upeita lasitöitä 8. 5 saakka.
Lasikilta ry:n jäsenet ovat tuoneet näytille toinen toistaan upeampia töitä.
Näyttelyyn on vapaa pääsy.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Pingut


















Jostain käsittämättömästä syystä saavuin tiistaina koululle neljä tuntia myöhässä, väärän päivän aikataulut mielessäni.
Sain savimötin käteeni, ei 15 senttiä korkeampaa esinettä, kiitos.
Tuijotin ikkunasta ulos, kaunis ilma, ei mitään ajatusta päässä, mitä teen?!
Syntyi Pingu ja iltapäivän tuntien loputtua toinenkin, emo ja poikanen kiinni toisissan.
Käytännön syistä ne erotettiin. Jossain vaiheessa muovailin kalankin, mutta sen myttäsin tänään lähteissäni plastoliiniin takaisin.
Mielenkiintoinen aine, plastoliini, on helppo käsin muovata ja välillä jäähdytellä vesisaavissa.
Ainoat työstämisessä käyttämäni työkalut olivat puulastat, samoja joita käytän keramiikassa. Niitä oli monenmoisia koulun työkalulaatikossa kaikkien käytettävissä, joten en edes noutanut autosta omia työkalujani laisinkaan.















Ensimmäisen päivän jälkeen Pingut olivat saaneet mittasuhteet, seuraavana päivänä hain yksityiskohtia.
En ole koskaan aiemmin nähnyt näitä muottitekniikan työvaiheita, ei liioin muutkaan. Joka ainoaan työvaiheeseen piti saada opetusta kädestä pitäen. Kirjaimellisesti.


















Pellitys, ärks! Aivoni nyrjähti kesäloma - asentoon. Millä ilveellä sen pellin saa oikeaan asentoon ja liiat leikattua pois? Josko saisin taas apuja...pliis. Vain muutama mm saven sisään, mutta oikeassa asennossa.Muottitekniikan tarkoitus on monistaa samaa kappaletta useammin kuin kerran. Tehdä sarjatuotantona esim. Pinguja.
Pingut tehdään kahdesta muotinkappaleesta.
Rasvaseosta pellin paloihin ja sitten kipsin tekoon.


















Ensin kipsattiin etupuoli. Kuivumisen aikana ehti pitää hyvän ruokatauon.

















Pellit pois, rasvaseosta kipsin pintaan ja uusi kipsiseos takapuolelle.
Päivän päätteeksi minulla oli kaksi Pingua ihan kipsissä ;)
En tiedä tuleeko näille jatkokertomusta, ehkä joskus, jos saan nämä tehtyä lasistakin.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

En laskenut palojen määrää



















Ohranjyvät itivät keväiseksi ruohomatoksi vajaassa viikossa. Vähiin jäi kodin koristelu, kun lapsetkaan eivät enään askartele mitään piiperryksiä.
Sain sentään nuorimmaisen hakemaan kimpullisen sivivuokkoja maljakkoon, väriä ruohon sekaan.Kannoin melkein valmiin klassisen mosaiikkityöni ulkovaloon kuvattavaksi. Näin värit näkyvät todella hyvin.













Työn väriluonnos on matkanvarrella hiukan ottanut itseensä, nuottiviivastoni, joka oli koko ajan näkösällä ja sen mukaan edettiin.
Kuvan kalastajapari on kuin kuvainnollinen miäs ja minä. Yhteistyöllä tässä on lutvittu 26 - vuotta, kihlapäivä tänään.


















Lähikuvista huomaa työn vaativan vielä saumausta, saneerauslaastia väleihin.
Kuvapiirros ja väriluonnos ovat minun, taulu on minun ja mikä parasta, se on melkein näinkin ihan hyvä!

















Valmiin kuvan jälkeen työlle on tehty laatikkovalu, tuentana minkkiverkko. Taustalle halusin kunnolliset koukut kiinnitykseen, koska työ on painava.
Kokoa tällä on 28 x 36 cm ja kyllä, sen valmiiksi saattamiseen meni aikaa monta viikkoa. Ihan heti en moista tekisi uudestaan. Tosin vähemmillä valoilla ja varjoilla olisin saanut työni nopeammin arvosteltavaksi.
Pihatyötkin saatiin iltaan mennessä hyvään vaiheeseen, kun kaikki noukkivat talventörröttäjiä ja lehtikasoja, on kukkamailla nyt tyhjää ja avaraa. Toivottavasti kukat eivät herää liian nopeasti kevääseen, lämpötilat eivät tällaisina pysy montaa päivää.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Pääsiäistaimenet



















Pääsiäinen on ollut ilmojen puolesta mitä ihanin. Pihatyöt ovat vetäneet kutsuvasti puoleensa, vaikka maa on paikoin vielä ihan jäässä.
On juotu kahvit kasvihuoneella, haravoitu suurimmat risut ja kasat lehtiä, aloitettu putsaamaan kukkamaita kiireellisyysjärjestyksessä. Tehty miähen kanssa pärräreissu kummitytön luokse makkaravalkealle ja toimitettu yksi suruadressi henk.koht. perille.
Eilinen lankalauantai ei innostanut nimestään huolimatta kasvattamaan ennestään suurta lankamäärääni, vaikkakin pieni kiusaus siihen aina on.
Sen sijaan otin astetta nopeamman neulontavauhdin, pitihän minun saada neulottua kolmaskin kalapipa valmiiksi tälle päivälle.Ajatus pipojen neulontaan tuli, kun löysin kirpparilta aivan käyttämättömän takin, joka on kummitytön kokoa.

















Nuo kalapipat ovat kiehtoneet minua ohjeenjulkaisusta lähtien. Ne vaan piti saada tehdä.
Punaisessa pipassa on Mandarin Petit kaksinkertaisena, Novitan Samosta ja Novitan Bambu.
Silmäpohjat Novitan Kotiväkeä kaksinkertaisena.


















Kummityttömme kaksoisveli sai sinisävytteisen pipan, jota tehdessäni taas ihailin sinisen eri sävyjä haluamatta vieläkään itselleni mitään sinistä.
Lankoina tässä Anttilan Viola kaksinkertaisena, Lidln Colorado, Finlaysonin Finla 21, silmänpohjat Novitan Kotiväkeä.Väritykseltään tästä pipasta tuli mielestäni kaikkein ihanin. Tosin tykkään raidoista, ehkäpä juurikin sen vuoksi tästä tuli suosikkini.


















Nuorimmainen sai kirkkaiman pipan, neito näkyy pihalta ja kaukaa!
Lankoina Lidln Colorado, Novitan Cottonella, Finlaysonin Finla 21, Tekstiiliteollisuuden Petunia ja Novitan Kotiväki.


















Suomennettu ohje on selkeä. Langanvalinta on hauskaa, pipasta voi tehdä mitä mielikuvituksellisimman eväkkään.
Keväisiä näkyjä tältä päivältä olivat sisilisko, västäräkki, sinivuokkomättäät ja tienvarsien leskenlehdet.
Ylimmän kuvan kukkopoika on kiva muistaminen Kristiinalta, kaunis kiitos sinulle.


















Vielä ryhmäkuva, hymyä!

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Historian havinaa


















Pitkäperjantaita on vietty melko hiljaisesti, siivoten luhtia porukalla.
Kesäkotimme pölyttyneet seinät, kärpäsenraadoin kuorrutetut patjat ja matot on puisteltu, ja kaikki irtain on harjattu ja imuroitu. Vielä muutama viikko, niin peteihin pedataan valkoiset pitsilakanat, ja muhkeat tyynyt.
Viikko sitten kannoin ison pyykkikorillisen talven aikana ostamiani ja saamiani vanhoja tavaroita luhdin alakertaan.


















Siitä niitä olen sittemmin siirrellyt paikasta toiseen, etsien sitä sopivaa ja luonnikasta järjestystä. Naulakolle ja lampetille täytyy vielä löytyä paikat, astiat kulkeutuivat muiden vanhojen astioiden joukkoon.
Jälleen kerran nuorimmainen ihmetteli ja arvuutteli joidenkin tavaroiden käyttöä ja merkitystä.
Luhdille on kerääntynyt jo hyvä määrä erilaista esineistöä, joista vanhimmat ovat 150 - vuotta sitten tehty. Osa on tätä päivää, mutta kaikki eilinenhän on jo historiaa.
Kirpputorit ovat tulleet tutuiksi, pakko päästä katsomaan tarjontaa missä tahansa kuljenkaan. Tämä vanha mekko oli muistaakseni - 50 luvulta, ostettu Turun suunnalta viime syksynä.













Aidosti vanhoja lyhtyjä löytyy muutama, toisissa on jopa lasi pysynyt ehjänä.
















Sain viime syksynä muutaman ison tarvetyökalun, mutta niiden sovittaminen uusille paikoilleen jäi puolitiehen.














Tänään pestiin rukista pölyt pois ja asteltiin naistenhuoneen sängynpäätyyn. Miten tätä ajetaan?
Nämä rullat taisivat jäädä rukkiin kiinni, toivottavasti.














Monta kivaa ajatusta herättävää tavaraa, kuten tämä kilpi, jonka nyt vasta näin appivanhempien reessä.
Vielä silittelen verhot huvimajalle, joka sekin sitten siivottiin kesäkuntoon, kannan tuolit ja sohvan paikoilleen ja, ja, ja... istun neulomaan.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Kevään juhla



















Haluan toivottaa teille kaikille iloista ja mukavaa pääsiäisen aikaa,

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Pohjolaasta uhoota



















Enhän minä ehtinyt neulettakaan ottaa mukaani, vaikka niin suunnittelin, kun lähden Intsua tapaamaan. Olisin istunut vierellä ja jutustellut, neulonut ja nauranut.
Rouvapa puki päällensä ja oli lähdössä kotiin!
Oli ihana tavata, kahvit juodaan myöhemmin.Jouluruusuni kukkii etupihalla. Lumikaan ei ollut vielä kunnolla ympäriltä sulanut, kun tarkkasilmäisenä huomasin ensimmäiset kukinnot.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Aamut














Kun kello soi vaativasti, on pakko jaksaa.
Keittiöön tulvii valoa joka suunnalta, rakastan avaruutta kodissamme.













Leikkisyyttä sisustuksessa, mikään ei saa olla liian vakavaa.













Pöydän ääressä pitää mahtua syömään, askartelemaan, pitämään palavereita ja aloittamaan uusi päivä joltain kulmalta.
No, tyynyt eivät ole tässä aina, vaikkakin joskus olisivatkin tarpeen nukkuen kulkevan nuorimman kohdalla =)