sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Talven riemuja

Saimme viikonlopuksi hoitoomme pikkukakkosen, eli Miljan. Haimme hänet hoidosta heti työpäivämme päätteeksi. Sisarukset lähtivät puolisoineen yhdessä risteyilylle, jonne ei lapsia otettu mukaan laisinkaan. Aikuisten juttuja, taas. 
No meillehän se sopi. Milja viihtyy luonamme, eikä liiemmin koskaan tule kiukkuakaan, jos ei sitten ikävä-väsy-turhautuminen iske. 
Perjantaina saunottiin, mutta sitä ennen oli saatava uudet lakat kynsiin. Mummin lakkavarasto on aika kattava josta löytyi nopeasti mieluisa väri.
Niin tarkkaan ja rauhassa odotettiin lakan kuivuvan. Leikit jatkuivat keittiöpuuhien parissa lähes koko illan. Nukkumaanmenokaan ei tuottanut vaikeuksia, pian kuului tasainen puhina ja unta riitti pitkälle aamuun.
Lauantaina käytiin kokeilemassa urheilukentän jäällä, miten luistimilla pysytään pystyssä.
Vaari on opettanut kaksi ikäjoukkuetta kiakon pariin, 20 vuoden aikana. Siinä on sidottu luistimia, niistetty neniä ja tsempattu lapsia.
Pienen ihmisen itsetunto oli kovilla, kun ei heti opittu, mutta kyllä aika tekee tehtävänsä. Vartti oli hyvä aika ja siinä jo jalat alkoivat pysymään hyvin yhdessä. Eikä siellä jään alla ole niitä kaloja =)
Nostin aikoinaan nuorimmaisemme 1,5 v kaukaloon ja pystyssä pysyi!
Parin pysähdyksen jälkeen olimme Tampereella. Patosilta Tampellan lähettyvillä oli kiva käydä katsomassa, kun teimme matkaa samalla alueella toisaalle. Miljaa kiinnostivat rakkauslukot.



Veden virtaus on rauhoittavaa, sitä voisi kuunnella kauan.
Mukanamme kulki iloinen, hymyilevä ja aidosti utelias pieni ihme.
Välillä kuvattiin omaan ryhmään tilannetietoa.
Kun lumihötöt oli heitelty Tammerkoskeen, siirryimme Laikunlavan läheisyyteen.
Eilen avattiin jääveistosmaailma, Näsijärven haltiat, johon halusimme viedä Miljan mukanamme.
Jo ulkona saimme nähdä upeita ja taidokkaita veistoksia, joissa riitti paljon kiinnostavia yksityiskohtia. 
Ennen sisäänpääsymaksua sai mennä kahteen erilliseen liukumäkeen, mutta ujous iski, eikä Milja halunnut laskea.
Turvallisuutta näissäkin, ei mitään teräviä kulmia.
Itse näyttely olikin melko jäätävä! Siis siellähän pitää olla kylmä, että työt pysyvät muodossaan, mutta ne haltiat! Mitä luovuutta, taituruutta ja tilan käyttöä. Ihastelin, kuvasin, tarkastelin ja haltioiduin näkemästäni.
Valo, ääni ja mystisyys liittyivät upeasti toisiinsa. Käytävien ahtaus ei haitannut, sisäänpääsijöiden määrää jaksotettiin niin, ettei meitä ollut liikaa kerralla.
Leikkisyyttä, mystiikkaa ja tunne, että olemme jään alla suurien haltioiden luona. Lunta ja jäätä, pimeys ja kylmyys.
Upeita yksityiskohtia, joita ei kaikkia nähnyt ennenkuin kävi välillä toisalla ja palasi takaisin. Miljan suosikki oli ensinnä nähty suuri haltia, jolla oli selkeästi ihmisen muoto ja kauniit sulalliset siivet. Minä taas pidin suuresta tilaa jakavasta seinästä ja tuonnempana näkyvästä ilmeikkäästä näkistä.











Näkki






Milja ja vaari ihan tavallisen haltijan äärellä.


Taide on elämys, vaikka se olisi kertaluontoinen, eikä säily kuin hetken.
Kaupunkikierros päättyi ruokailuun ja makeaan jälkkäriin. Hyvissä ajoin sunnuntaina Milja haettiin jo kotiin. Silloin olikin hyvä aloittaa protestikiukku äidille ja isälle, kun vietti viikonlopun mummilassa =D

perjantai 11. tammikuuta 2019

120 v.

Tampereen työväenopisto, nyk. Tampereen seudun työväenopisto, on perustettu v. 1899 ja se on lajissaan ensimmäinen Suomessa perustettu opisto. Opiston täyttäessä 16.1.2019, 120 vuotta, saimme kutsun juhlimaan opiston pitkää taivalta. Juhlailta oli ajoitettu siten, että mahdollisimman moni meistä opettajista pääsi paikalle, kun kurssit eivät ole vielä käynnistyneet. Arvokas tilaisuus, jossa saimme kuulla opiston historiasta entisen rehtorin ajoilta.Kuulimme kauniita musiikkiesityksiä, sekä performanssiteatterin elämyksellisiä esityksiä.
Nostimme maljan ja hurrasimme toimeliaalle opistolle. Söimme suussa sulavaa kinuskikakkua ja pientä suolaista purtavaa.
 On hienoa työskennellä työyhteisössä, jossa saa tutustua erilaisiin ihmisiin, kollegoihin, opiskella työn ohella erilaisilla kursseilla joita meille tarjotaan pitkin kautta. Puhumattakaan siitä laajasta kirjosta erilaisia harrasteita, joita tämä ja v.2013 yhdistynyt Ylöjärven opisto,
2 000 erilaisen kurssin tarjonta on hyvin monipuolista, jokaiselle jotakin. Oma työpisteeni sijaitsee juurikin Ylöjärvellä, jossa aloitin eilen taiteenperusopetuksen ryhmän kanssa lasinsulatuskurssin.
Kurssi on siitä mielenkiintoinen, että siihen yhdistyy kaksi erilaista materiaalia, lanka ja lasi. Minä opetan lasityön ja suunnitteluopettaja lankatekniikat. Poikkitaiteellisen työskentelyn valmiit työt esitellään kurssin lopuksi ja saamme jälleen nähdä mitä hienompia, kekseliäämpiä ja upeasti toteutettuja töitä. 
Olen saanut jo neljännen kerran aloittaa uuden ryhmän kanssa. Kun vielä opiskelin lasialaa, sain ensimmäisen kerran kutsun kurssittamaan, mutta silloin en vielä voinut ottaa avointa paikkaa vastaan.
Ensi viikolla sitten aloitetaan muiden iltakurssilaisten kanssa. Jälleen odotan innolla töiden tuomaa haastetta ja valmiiden töiden näkemistä. Olen onnekas, kun saan työskennellä lasin parissa, ohjata ja iloita onnistumista.
Ennen joulua sain pyynnön tehdä pienen vaalean perhosen, joka kuvaa kesällä tulevaa pienokaista. Valistin työn väriksi puhtaan valkoisen. En silloin vielä tiennyt, että perhosen tarinaa, vasta noudon yhteydessä kuulin.