keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Uutta vanhaa kaappia uudistamassa

Viime syksynä löytyi kiva pieni uusvanha kaappi, jonka mahdollisuudet on moninaiset. Kaappi oli myynnissä edullisesti, toinen ovilasi rikkinäisenä. Se ei ollut haitta, vain haaste.
Innostuin kaapista niin, että olihan se käytävä lunastamassa, kun ensimmäisenä ennätin varaamaan. Jonoa oli muodostunut työpäiväni aikana melkoisesti, mutta myyjä piti lupauksensa ja sain kaapin omakseni kympillä.
Kaappi odotti vuoroaan tullakseen uudistettuna pirtille. Tumma väri ei napannut. Kun kaikki syksyn askareet oli järjestyksessä tehty, otti miäs kaapin käsittelyynsä joululoman jälkeen.
Ilma on ollut siedettävän kamala, ilmanlämmön noustessa tänäänkin + 7', joten ulkona työskentely on ollut mahdollista ilman, että on pitänyt toppautua pilkkihaalareihin. 
Kaappi on hiottu kauttaaltaan käsin, kone vei liikaa pintaa.
Pölyt puhallettu pois ja kaappi takaisin sisätiloihin.
Ensimmäinen kerros Osmocolorin puuvahalla ei peittänyt pinnan punaisuutta. Ei toinenkaan. Lopulta maalikokeilu tehtiin kaapin taakse samalla maalilla, jolla on maalattu kodin väliovet. Ei kuohua, ei kuprua. Punaisuus peittyi.
Kolmeen kertaan maalattu kaappi hiottiin kevyesti, jolloin valmiista pinnasta tuli hiukan kuluneen näköinen.
Valitsin ovilaseiksi Vanhan Saksan, kirkas lasi, jossa on hiukan peittävä struktuuripinta. Ovista jätettiin pois listoitus. Lasien kiinnitys tehtiin silikonilla.
Pieni, yhden välihyllyn kaappi kiinnitettiin eteiseen, sisääntulon puolelle, kahden välioven väliseen seinään. Etsinnässä on kivat vetimet, entiseen ei ole paluuta. 
Kun nupit on väännetty kaakkoon, siis kaappiin, voin tehdä asetelmat hyllyille nukkisjutuilla. Alahyllyllä koeajossa syntymäpäivälahjaksi saamani pönttöuuni, kello ja kynttiläasetelma.

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Hattuhyllyä ostamassa

Tyhjä tila on aina uusi mahdollisuus! Aina ei voi tietää mitä tarvitsee. On vain kiva, että voi miettiä asian uudelta kantilta.
Siirtelin työtuolini viereen kevytrakenteisen kärryn, johon saan kätevästi jatkuvasti tarvitsemani tavarat. Ensimmäisen illan totuttelin kärryn läheisyyteen, mutta heti aamusta minun piti saada kääntää sen käyttösuunta niin, että pöytäpinta oli minusta poispäin. Sain näin valaisimen asettumaan itselleni parempaan asentoon. Valaisin on kirpparihankinta vuosien takaa.
Hyörin ja pyörin kärryni kanssa ja yritin selittää itselleni, että nyt on hyvä. Mutta ei, eipä ollut. Tai oli siihen asti, kun näin tämän hyllyn myynti-ilmon. Se oli ollut jo viikon myynnissä, mutta itse näin ilmoituksen vasta, kun hintaa oli laskettu. No ei paha. Olin jo muutamaa päivää aiemmin nähnyt kuvia, kuinka vanhan hattuhyllyn uudelleensijoittelu muualle, kuin sen alkuperäiseen käyttöön sai oman mielikuvituksen liikkeelle. Näin jo hyllyjä siellä, jos täälläkin. 
Nyt vain piti "myydä" ajatus miähelle, kun hyllyä piti lähteä navigoimaan.
Hattuhylly haettiin pyhien jälkeen, kun arki koitti lähdettiin taas liikenteeseen. Kepeä hylly kiinnitettiin kässykärryni päälle. Sain tästä lisätilan työvälineille ja käytössä oleville mallilehdille. Pidän hyllyn kiinteistä sivuttain kääntyvistä koukuista, joihin saan ripustettua sakset ja mitat.
Vanhan, käytöstä poistetun esineen käyttötarkoitus on mietitty tarkoin ja muutaman päivän käytössä hyväksi havaittu.
Pistelytyö etenee kukkakuvioissa, eli ei ole vielä valmis. Siirtelen sitä nyt muiden kässyjen tieltä välillä pois, mutta en piilota mihinkään. 
Ihanaa sunnuntaita teille kaikille,

torstai 9. tammikuuta 2020

Nihkeetä on

Jos ei ole satanut vettä, niin johan sitä kohta lotraa. Ja paljon! Pakko kirjata muistiin tällainenkin tammikuu, kun nyt eletään. Mustaa, mustaa, pimeää, sadetta, korkeita lämpötiloja ja lisää vettä. No en kyllä muista nähneeni.
Kun sitä vettä on sitten niin kamalasti satanut, oli mentävä oikein paseeraamaan kosken varrelle, miten se kuohuaa. Neljä kertaa  vuoden aikana hetken kestävät koskenjuoksutukset ovat suosittuja tapahtumia niin vappuna, kuin juhannuksenakin, hetken heinäkuussa ja elokuussa. Mutta, kun vettä juoksutetaan jo neljättä viikkoa, sehän on työmatkalla käytävä katsomassa.
Koski kuohusi, vettä virtasi ja iloiset pisarat kostuttivat niin kameran kuin kuvaajan. Viime käynnistämme oli paljon aikaa. Tämä on ihan liian lähellä, oman kylän koski, että ihan oudokseltaan kuljimme Hälläpuistossa, jonka aiemmin muistan olleen Hämeen Hälläpyörän.
Kyröskosken Voima Oy tuottaa ympäristöystävällistä vesivoimaa omistajien tarpeisiin. Veden virtaus on saanut turbiinit punaisena puskea enegiaa kattiloihin jaettavaksi =)
Virtauksen seuraaminen on aika hypnoottista. Veden äärellä mieli rauhoittuu ja kohina on miellyttävää. Miettii mihin se vesi oman uomansa on suunnannut ja löytääkö se uusia reittejä.
Vesi jatkaa matkaansa noin 9 km matkan Pappilanjokea pitkin, jossa mekin kävimme joskus veneilemässä. Sen yhden ainoan kerran.
Juoksutuksen toinen pää, Hämeenkyrön Kirkkojärvi, jossa meilläkin on lusikallinen vesioikeutta, vedenpinta noussut ihan korkeusiinsa.
Entinen mattolaiturin paikka on saanut vedestä pohjakosketuksen. Jos tässä olisi vielä ne vanhat pönttöpesupaikat, ei olisi enää, vaan virran vieminä.
Tuuli pauhasi ennätyslukemia, kun kävimme katsomassa miten alajuoksulla pärjäillään. Pidimme kiinni hupuistamme, kun käppäilimme rantamaisemissa. Kävimme viimeksi heinäkuun lopussa samalla paikalla. Silloin oli astetta tyynempi ilma.
Kyllä ilma hurjan luontonsa on näyttänyt monena päivänä. Tuulenpuuskat ovat olleet melkoisia. Lunta sataa aina välillä, mutta kohtahan se on jo sulanut pois. Eilen oli lämmin päivä, kun 6-7 + puolella mennään.
En saa mitään iloa näistä keleistä, en sitten yhtään mitään. Minua ei saa puhuttua lumettoman talven puolelle, ei millään. Kaipaan kunnon talvea, pientä pakkasta, valoa tähän jatkuvaan pimeyteen.
Mattopesukäyntien tuttu evästyspaikka on veden valtaama. Vesi on noussut penkereen yli, eikä sinne ollut menemistä talvisaapikkaissa. 
Aamulla maa oli jäässä. Monin paikoin auto oli itseohjaava, eli pliukasta sanos. Mutta.
Ollapa nyt hetken kuivaa, tekisi hetken talven tuntua. Mahdollistaisi talviset lajit ja nautinnon.
Joulun välipäivinä ennätin hiukan istahtamaan, katseltiin jääkiakkoo U20 MM-kisoja ja aloitin pistelytyötä, joka jäi kaiken siivoamisen jälkeen lähimmäksi istuintani. Edellisestä valmiista kanavatyöstä onkin jo tovi aikaa.
Taustan musta oli melkoista haastetta, mutta mielenrauhaa, kuppi teetä ja uusi draivi päälle. Huomenna on jo perjantai, hyvää viikonloppua teille kaikille!



sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Unisieppari

Oman unisisepparin valmistaminen on ollut mielessä niin kauan, kun sain opintojeni loppuvaiheessa tehtäväkseni unisiepparin, jonka valmistin lasista. Erilaiset ideat muhivat päässäni, kun katselin valitun aiheen kuvatarjontaa.
Itselle tehty lasinen unisieppari ei ollut poissuljettu, mutta halusin jotenkin saada hyödynnettyä itselleni tarpeettomiksi jääneet liinat. Niitä oli alkanut kerääntymään niin kirppareilta, kuin perintönäkin.
Tässä työssä kierrättäminen piti olla se juttu, jolla saan hiukan materiaalin kohtaamaan toisen kanssa. Halusin hyödyntää epämääräiset helmet, joista parhaat olin jo käyttänyt aiempiin töihini. Neutraalit värit, vanhat liinat ja ohut neula.
Olen tehnyt tämän liinan, suurin tässä työssä, isän tädille tuskin oltuani vielä rippikoulussa. Purkasin sen verran kerroksia, että sain pingotettua liinan kehälle johon ompelin liinan ohuella virkauslangalla.
Hyödynsin minulle kerääntyneet kirjontakehät, joista käytin molemmat kehät erikseen. Olin myös ostanut kaksilta messuilta lisää renkaita. 
Osan liinoista solmeilin kiinni. Ajanpatina saa näkyä liinan pinnassa. En edes yrittänyt piilotella sitä.
Toisaalta voisin nimetä tämän työn alkukohdan olevan sama, kuin huoneen valmistuminen uuteen lookkiin. Silloin suunnittelin ja maalasin tämän oksan, joka kannattelee koko työtä. Oksahan ehti pönöttämään huoneen nurkassa hyvän tovin. Pölyjä pyyhittiin, siirreltiin ja siivottiin mihin milloinkin.
Kun olin saanut kiinnitettyä osan liinoista kehiin, piti päästä sovittelemaan "palasia" kohdilleen. Täytyi kokeilemalla arvioida mikä rengas kohtaa minkäkin. Ajatuskin pönöttävästä työstä sai aikaan puistatuksen. Välillä oli pakko irrottaa osat toisistaan, kun työ ei laskeutunut kauniisti.
Valmiin työn seinäpidikkeeksi valikoitui hra tokmannin verhonkannattimet. Kannattimet asennettiin seinään sen mukaan, kuinka oksa oli vänkyrä. Oksa lepäsi työn kokoamisen ajan kannattimien varassa ja vasta aivan lopuksi oksa on kiinnitetty omalle paikalleen.
Joskus kirpparilta löytyneet kultaiset renkaat löysivät loppupaikkansa työssäni. Näillä kiinnitettiin kehät toisiinsa. Rengas oli sitkeä pirulainen, eikä auennut kuin hampaat irvessä vääntäen.
Miäs niitä väänsi auki, minä asensi ja pujottelin, toinen taas pusersi kiinni. Ja taas auki, kun ei sitten millään asettuneet. Hikihän siinä jo tuli. Minä ehdin kuvailemaan jokaisen työvaiheen muistiin itselleni. Tätä vaihetta tehtiin pitkään ja hartaasti. Vasta joulun alusviikolla keräilin loppuja askarteluvälineitäni pois keittiönpöydältä.
Joulun alushässäköissä kävin Granitin myymälässä mitä lie etsimässä, kun pongasin valonauhan. Tämä on sellainen kuuseen tarkoitettu yksi lähtö, monta sädettä. Piankos minä sille uuden käyttökohteen hokasin, kun unisiepparini kaipasi valoa taakseen.
Nauhojen avaaminen olikin melkoista ähellystä, mutta kun hommaan ryhdytään, periksi ei anneta. Nauhojen asentaminen oli helppoa, kun työn sain nostettua pois seinältä. Ruuvikiinnityksellä nauhasarja kiinni puuhun, sitten kieputtamaan.
Halusin valon kulkevan säteittäin yhdestä kulmasta, enkä mitään alkuräjähdystä!
Tässä vaiheessa olimme siirtäneet kehät oikeaan järjestykseen, värit eikä samanlaiset kuviot olleet enään päällekkäin. Valonauhat aseteltiin paikoilleen. Osa kulkee metallirenkaiden läpi, osa kiinnitysrenkaiden. Joku outo valoilmiö syksyn hämärässä valaisee ikkunasta seinänpintaan.
Nauhoja olin ostanut, kun kohdalle sattui. Kapeita, valkoisia, läpikuultavia. Pitsiä ja palloja. Ihan kaikki eivät olleet tätä työtä varten varattu, mutta onhan materiaalilla tapana hakeutua milloin mitäkin asiaa sulostuttamaan, joten miksi ei tähän työhön?
Tässä vaiheessa valonauhojen kiinnittämisen jälkeen koko työ oli pakko kiinnittää omalle paikalleen. Sänkyä oli helppo siirrellä irti seinästä, että pääsin lähemmäksi työtä. Vain kiemurainen koristepääty jäi paikoilleen. Se on kiinnitetty järkisyistä suoraan seinään.
Viikkoja vaiheessa ollut työ valmistui lopultakin vuoden 2019 viimeisenä päivänä, jolloin jokainen kehä sai omat nauhansa.
Kiinnitin suurimman kehän alareunaan joulukoristelaatikoista löytyneet sulkanauhat, joiden tarpeen entisessä virassaaan totesin loppuneen. Katkaisin yhden nauhan aina kolmeen osaan. Olin tekemässä itse sulkanauhoja, mutta säästyin tältä vaiheelta ja käytän sulat johonkin toiseen työhön myöhemmin.
Koukkunauhan koko levyn olen ostanut joskus Tallinasta, muistaakseni Karnaluksista.
Valonsäde on lempeä, kun ilta pimenee. Yövalona tämä on liian kirkas. Virran katkaisun jälkeen ledeihin jää pitkäksi aikaa pieni virta, joka hiipuu hiljaksiin.
Tässä työssä on kaksi liinaa, jotka olen virkannut meidän hääjuhlaan. Näin nekin pääsivät lipaston uumenista päivänvaloon. Olen erittäin tyytyväinen valmiiseen työhän, joka täydentää tätä huonetta.