Mennyttä

Taakse jäänyt viikko oli niin uuvuttava, etten moista muista olleen pitkään aikaan.
Nuorimmaisen syyslomaviikko loppu perjantaina, kouluarki jatkuu taas huomenna. Jonkinlainen ryhtiliike pitäisi tehdä, ettei huomisaamun herätyskellon soitto tunnu vain unelta, joka vain jatkuu ja jatkuu.
Eli kaikki menee ajoissa tänään nukkumaan.
Ei paha, se sopii myös minulle.

Kuluneella viikolla kävin kehityskeskustelua työnantajani kanssa, kuuluu oppisopimukseeni.
Muutaman kerran vuoden aikana otamme kaikki arvostelujaksoon mennessä valmistuneet työni nähtäväksi, lähinnä muistiinpanoina, ja töilleni annetaan arvosana.
Mielestäni tämä nykyään käytössä oleva 1 - 3 arvostelu on haastava. Siinä ei ole mitään " siltä väliltä " luokittelua.
Tämänkertainen kakkosten ja kolmosten rivi oli ihan jees, kun ottaa aina huomioon mitä minä olen siihen hetkeen mennessä oppinut ja tehnyt.
Samaan opettajan arviointiin vein viikolla kotona valmistuneen tiffanytyöni, hyödynsin tämänkin mahdollisuuden kuulla itsenäisesti tehdyn työni jäljestä.
Kuuliaisena vastaanotin palautteen, joka koski työn suunnittelua. Näinkin sitä oppii aina lisää.
Samalla kiitän kaikkia teitä, kun omalta osaltanne annatte palautetta.
Kuluneella viikolla vietin perheeni kanssa yhden illan kaupungilla, etsien talvivaatteita ja jalkineita.
Jollei ole tarpeeksi ajoissa liikkeellä, on tyytyminen siihen mitä jää jäljelle.
Ihan en saanut sellaisia saapikkaita, kun mielessäni haaveilen, mutta näihin ostamiini sopii paksut villasukat.
Vielä kauppalistalle jäi toppahousut, se vaatiikin pitkää pinnaa. Pue, riisu, tuo toiset, en lähde tästä kopista pois, mun hiuksenikin on ihan sähköiset, miten näihin ei mahdu kuin yksi jalka....?
Blääh!

Koska työvuorolistallani on työpäivä lokakuun jokaisena lauantaina, vaatii kovan rutistuksen, että saa ajatuksena pysymään työaikana siinä työssään, eikä kotiväen puuhissa.
Pojan lauantainen kiekkopeli alkoi samaan aikaan, kun minä vaihdoin työminän kannustavaksi äitiminäksi, ja huseerasin pienen vihreän kauppa - autoni kaupungin ruuhkan läpi kotihallille kannustamaan joukkuetta.
Siihen samaan vauhtiin ajoimme peräkanaa kotiväen kanssa kotiin, että saatoimme vaihtaa hiukan kepeämään lookkiin. Lapset jäivät kotiin, kun miähen kanssa lähdimme juhlimaan tuttavaparia.

















Ilta oli ihana, näin monta työtuttuani vuosien varrelta. Olo oli hiukan haikea, mutta tuntui ettei kukaan ollut muuttunut vuosien varrella. Juhlat olivat juomaisat, väki äänekästä ja rentoa.
Ihan oikeasti kaipaan tämän porukan tapaa ottaa asiat kepeästi. Jokainen on aito itsensä, ei sievistelyä, eikä selän takana supattelua, vaan reilu meinikin ja se siitä.
Kukaan ei käy sanomassa, ole hiljaa, eikä kukaan ota itseensä kun ollaan porukassa.
Illan aikana näimme monta hauskaa ja hulvatonta ohjelmanumeroa.
Sumoparin ottelut ja kömpelöt muksahdukset olivat kyllä ripsivärejä valuttavaa katseltavaa. Niin makeasti nauroin, kun pari toisensa jälkeen haastoi kisaamaan pyöreälle matolle kaverinsa.
Puvut olivat painavat ja koomiset.












Myöhäisestä illasta tähän aamuun DJ soitti musiikkiaan ja välillä laulettiin karaokea.
Itse lähdimme ajamaan kohti kotia aamu kolmelta. Kotimatkalle otimme yhden kyyditettävän, kun matka oli pienen kiertotien kautta lähes sama.
Kello oli ehtinyt kiepsahtaa yli neljän, kun saimme tyynyt pään alle.
Aamulla herättyäni olin yllättävän pirteä, hiukan nihkeä olo, kuin yövuoron jälkeen, mutta energinen.
Olin kuitenkin päättänyt olla tekemättä yhtään mitään, paitsi pitkän kävelylenkin ja neuleita.
Sukkasadon viimeinen viikko alkaa, enkä ole saanut vieläkään päivitettyä yhtäkään tossuparia.
Valmiina, ilman viimeistelyä on kaksi paria, mutta yritän saada kaikki samaan päivitykseen.
Lankani vai ei tunnu loppuvan neulomallakaan ja ohje antaa ymmärtää, että saan neljästä kerästä neljä valmista paria.
Nyt siirryn tanssinpyörteisiin ja tossujeni pariin.
Mukavaa viikonalkua sinulle,