torstai 28. huhtikuuta 2011

Pingut


















Jostain käsittämättömästä syystä saavuin tiistaina koululle neljä tuntia myöhässä, väärän päivän aikataulut mielessäni.
Sain savimötin käteeni, ei 15 senttiä korkeampaa esinettä, kiitos.
Tuijotin ikkunasta ulos, kaunis ilma, ei mitään ajatusta päässä, mitä teen?!
Syntyi Pingu ja iltapäivän tuntien loputtua toinenkin, emo ja poikanen kiinni toisissan.
Käytännön syistä ne erotettiin. Jossain vaiheessa muovailin kalankin, mutta sen myttäsin tänään lähteissäni plastoliiniin takaisin.
Mielenkiintoinen aine, plastoliini, on helppo käsin muovata ja välillä jäähdytellä vesisaavissa.
Ainoat työstämisessä käyttämäni työkalut olivat puulastat, samoja joita käytän keramiikassa. Niitä oli monenmoisia koulun työkalulaatikossa kaikkien käytettävissä, joten en edes noutanut autosta omia työkalujani laisinkaan.















Ensimmäisen päivän jälkeen Pingut olivat saaneet mittasuhteet, seuraavana päivänä hain yksityiskohtia.
En ole koskaan aiemmin nähnyt näitä muottitekniikan työvaiheita, ei liioin muutkaan. Joka ainoaan työvaiheeseen piti saada opetusta kädestä pitäen. Kirjaimellisesti.


















Pellitys, ärks! Aivoni nyrjähti kesäloma - asentoon. Millä ilveellä sen pellin saa oikeaan asentoon ja liiat leikattua pois? Josko saisin taas apuja...pliis. Vain muutama mm saven sisään, mutta oikeassa asennossa.Muottitekniikan tarkoitus on monistaa samaa kappaletta useammin kuin kerran. Tehdä sarjatuotantona esim. Pinguja.
Pingut tehdään kahdesta muotinkappaleesta.
Rasvaseosta pellin paloihin ja sitten kipsin tekoon.


















Ensin kipsattiin etupuoli. Kuivumisen aikana ehti pitää hyvän ruokatauon.

















Pellit pois, rasvaseosta kipsin pintaan ja uusi kipsiseos takapuolelle.
Päivän päätteeksi minulla oli kaksi Pingua ihan kipsissä ;)
En tiedä tuleeko näille jatkokertomusta, ehkä joskus, jos saan nämä tehtyä lasistakin.

5 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Onpas söpö Pingu. Ja vaikealta vaikuttaa tuo monistaminen, vaan tarviiko monistaa? No joo, ymmärrän, tarvii sekin taito oppia. Josko puhaltaisi lasista pari pingua;)
Ei vainekaan.
Ed.postin mosaiikkityö on aina vaan hieno. Tosi Hieno.

TeSa kirjoitti...

Näitähän tehdään sarjatuotantona...ainakin ne yhdet;)
En ole koskaan kokeillut lasinpuhallusta, sekin olisi hieno taito oppia.
Kiitos sinulle positiivisista kommeneteistasi.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania Pinguja.Kaikkea sitä joudut tekemään. äiti

TeSa kirjoitti...

Juu, niin joudun. Nämä ja paljon muuta.

tia kirjoitti...

Voi kuinka ihanat Pingut, taas keksit tehdä möykystä ihania eläinhahmoja.
Hyvää Vappua.