keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Unikot mallipiirroksen mukaan

















Uskomattoman kiireistä tämä opiskelijan arki, vaikka kaikki opiskelijabileetkin pidetään jossain ihan muualla, kuin meidän tontilla. Ihana arki, jossa nautitaan vapaista viikonlopuista oman perheen kanssa, että jaksaisi pakertaa täysillä arjessa mukana.
Olen taas huseerannut kahden kurssin viikkovauhdilla, tosin tänään otin vielä pienen loikkauksen kolmanteenkin, mutta vain ihan hetkeksi.
Kuljen kuin pieni punainen kipinä koulun käytävillä ja käytän kaiken ajan hyödyksi. Lakkasin kuljettamasta teepulloanikin jo kaksi viikkoa sitten mukanani, en vain yksinkertaisesti ehtinyt pitämään teetaukoja.
Yritän hiljentää vauhtiani, ettei jarru pala kohta pohjaan saakka.Tämä "lätty" ei ole ihan paistotuore, on vain jäänyt päivittämättä.
Kyseessä on jälleen yksi muottikokeilu, toisen muotin koeajoin tyttären lasivadilla. Tähän vatiin tein keväällä oikein piirroksetkin, kurssiohjeiden mukaan
Laseiksi valitsin jälleen Be- sulatuslasit ja 1 mm:n string-tikut.
Sulatuskertoja tuli kolme, koska käytössäni oli vain 3 mm:n lasi. Ensin pohja, sitten kuvio ja lopuksi slumppaus.

















Sinne tänne mursketta, kaikki lasit talteen ja käyttöön.

Valmiit punaiset unikot hehkuvat auringonpaisteessa.
Muotohan tällä on ihan sama kuin edellisen vadin, matala ovaali.
















Molemmat muotit on nyt kokeiltu ja hyväksi todettu. Kunhan vain inspiraatio iskee ja aikaa riittää, voin taas sulatella muutaman vadin lisää.













11 kommenttia:

Titti kirjoitti...

Aivan uskomattoman kauniit nuo unikot!♥
Olet kyllä todella taitava käsistäsi!

Eija kirjoitti...

Upeat unikot!
Katselin pitkästä aikaa blogiasi, nyt ollut muutto- ja muutakin puuhaa ja järjestämistä, ei ole ennättänyt tietsikalla oleen.
Olipa kiva virkkauksia, tuo pinta kyllä mukava tuossa huivissa:)

Anneli kirjoitti...

Voi juku pätkä... kyllä on taas uskomattoman kaunis lasityö :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oih miten IHANA

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan punainen unikkovati. äiti

Susi kirjoitti...

Voi että on taas kauniita lasitöitä!

Unknown kirjoitti...

Upeat unikot!

Eija kirjoitti...

Ihana... syvä huokaus ;D

tia kirjoitti...

Kyllä sinä osaat, taas niin hieno työ. Muista että et kuluta itseäsi liikaa, eli hellitä hetkeksi.

ellu kirjoitti...

Kauniita töitä. Nuo unikot, kerrassaan ihania. Samaten kuin edellinen lautastyö.
Olet taitava!

paivis kirjoitti...

Unikot kuuluu mun lempikukkatrioon. upea toteutus.