Se neuloo sittenkin!

Kiitos ystävällisistä terveisistänne. Olen ollut täällä kaiken aikaa, vaikka ei kuvan kuvaa ole tullut pitkään aikaan näkösälle. Kameraan on kylläkin tallentuneet, mutta väsy on ollut aikamoinen, kun iltasella olen raahautunut kotiin.

  Pienoisen blogitauon aikana hajosi viime viikonloppuna päivittäin käyttämäni kone, vaikka eihän se mittään haittaa. Pojan kone on käyttäjäystävällinen, tosin jouduin taas monta kertaa miettimään, että miten ne kuvat siirtyy ja liitetään. Tekniikka on ihmeellistä! Ja jokainen ohjelma vaatii hiukan opettelua onnistuakseen.

 Koko syksy on mennyt kolmen työn vauhdissa, joista yksi taitaa olla tältä vuodelta tehty, toinen työ loppuu ensi maanantaina ja kolmatta jatketaan, kunnes toisin ilmoitetaan. 
Kevään töistä ei ole vielä mitään varmuutta, mutta aina minä jotain olen keksinyt. Jotta kiirutta on pitänyt. Vapaapäiviä ei ole ollut vaikea laskea. Viime kuussa niitä oli kaksi. 

Tällaiseen työvauhtiin tottuneena vauhti ei ole ollut päätä huimaava. Naapuri tosin on huomauttanut, tosin vasta kaksi kertaa, että voitais myydä pirtti pois, kun ei olla koskaan kotona. Mutta pitäähän sitä koti lapsella olla, kun kotona on vielä yksi nuorukainen.

  Nuorukainenkaan liiemmin ole kerennyt kotoilemaan, kiakkohalli ja jatkuvat reenit tavoitteena mestis, pitää sekä miähen, että pojan liikkeellä. Tosin pojalle tuli pakollinen huilitauko, lievä aivotärähdys. Ja sen jälkeen on taas menty. Innolla eteenpäin, kohti uusia haasteita. 
Niin ja niiden reenien aikana on sitten miäs ollut ylitöissä, että eipä liiemmin tässä ole yksin täytynyt töitä puurtaa.

Ai nähdäänkö me koskaan toisiamme? No, tänään ei vielä kertaakaan, ehkä illalla, jos jaksan valvoa.
Työterveyshoitajalla käydessäni hoitaja oletti, että näin se parisuhde pysyy hyvänä, kun ei liiemmin näe toista. Ei se kyllä ihan niinkään mene. Päivän aikana jää paljon kertomatta, kun ei nähdä. Tosin viestit kulkee ja linja aukeaa helposti. Aina tilanteen mukaan.

Shoppaileminen on ollut minimaalista. Tyttären kanssa aina välillä keskustellaan fasessa, kuinka paljon hänkin on töissä, eikä ehdi kaupoilla käymään. 
Aina voi viimeisillä voimillaan painaa netissä enteriä, kun löytää jotain kivaa ostettavaa. 
Itse en ole sortunut netin kautta tilaamiseen. Ihan livenä on paljon mukavampi tehdä kauppoja. 
Liiemmin en ole näin ollen kaupoille kerennyt. Tosin messuihin panostin viime sunnuntaina oikein sydämeni kyllyydestä ja tapasin monia tuttuja paikan päällä.

 Myyntipöydillä oli paljon ihanuuksia joihin sorruin. Tosin jossain vaiheessa nuukailu otti vallan ja soitin kyydin noutamaan minut kotiin. Parempi niin, kun en kuitenkaan ennätä paljoakaan tekemään. 
Vasen otti ja oikea maksoi ja tätä rataa kertyi kolme kassillista kotiin kannettavaa.
Nukkiksesta lankoihin. Kirjoista kauniisiin nappeihin.

 Mikään ei näistä töistä suuremmin houkuttele aloittamaan, kaikkiin pitäisi olla mallisuunnitelma, joka uinuu vielä talviuntaan. 
Olen pakannut paljon lankojani pois. Suuret, vanhat matkalaukkuni ovat pölyttyneet työtuolini läheisyydessä, sisältönään toinen toistaan ihanammat lankapallerot. Kiitos tämän jatkuvan pimeyden ja alati jatkuvan kaamoksen, etten näe sitä pölykerääntymää.

 Jonkin verran sitä täytyisi kantaa lisää valoa pirtille, onneksi vain yhteen nurkkaan, että saisin valittua uuden laatan sävyn. Pientä pintaremppaa suunnitelmissa, jonka toteuttaa se joka ehtii kotona vuorollaan olemaan. 
Se sitten tietää hetkellisesti suunnatonta sekasotkua, jonka ajaksi voisin tosissani etsiä vaikka lisätöitä, etten olisi kotona kenenkään jaloissa pyörimässä.

 Tälle päivälle lupasin ilmoittaa haluamani pöydän tarpeellisuuden, joten mittamaan ja miettimään mitä kautta laittaisin myyntiin osan tyttären huoneen huonekaluista.

 Tässä päivityksen aikana neuloin 11 paria pieniä sukkia, ihan tuosta vaan!

 Voikaatten hyvin,