Pata kiehumaan!

 Arki hurahti liikkeelle pyhien jälkeen ja vauhdilla ollaan mentykin. Kasvari, uusi työ, vanhat kuviot. Vähitellen muistuu mieleeni kaikki viime kesäiset opit, uusin maustein. 
Monta kiireistä askelta, lämpöisiä hikikarpaloita ja niitä molempia on tulossa vielä paljon. 

Kun upottaa kätensä kuivaan kasvuturpeeseen, tuntee sen pehmeyden ja maan läheisyyden, on suuri ilo ja onni saada tehdä tätä työtä. Paljon mielummin, kuin olla kotona lomautettuna.
Suuret kukka-amppelit ovat jo täynnä vihreyttä, pieniä lupauksia kukinnasta. Kohta valmistuu ensimmäiset kukat myyntikuntoon ja se vaikein valinta on taas edessä. Mitä ostaisin?

Tästä kaikesta vehreydestä innostuin kohtaamaan oman pihan haasteen. Yhtäkään kuivaa kortta en ollut poiminut. Harvaakaan ottanut telineestään. Ei vaan jaksanut innostua. Jotenkin nämä työkuviot ovat vieneet minusta kaiken innon tänä keväänä.
Miäs oli tiistain vielä vapaalla, jolloin hän aloitti jo päivällä siivoamaan kukkapenkkejä. Kun pääsin töistä kotiin, jäi minulle vain haravointiosuus, jota vain oli ja oli. 
Kasvihuoneen kohdalla koin jotain vähemmän mukavaa. Omenapuun rungon halkeaman.

 Liekö syy talven, jota nyt sitten ei kunnolla ollut, kuin kalenterikuukausina, vai jonkin elikon (jonka pistän pataan!), mutta omenapuu on tullut nyt tiensä päähän. Ihana, maukas punakaneli.
Rungosta paistaa päivä läpi kahtaalta, eikä se kyllä tiedä hyvää, jos ja kun puu kantaa satoaan kesän loputtua. Puu kaatua rämähtää kasvihuoneen päälle ja sitähän minä en halua!

 Saamme sanoa tälle puuvanhukselle hei, hei. Puun todellista ikää emme tiedä, mutta arvio menee 60- vuoden paremmalle puolelle.
Muistan jostain lukeneeni, että uutta omppupuuta ei suositella istutettavaksi vanhan puun tilalle. No, ei ainakaan tässä tapauksessa, kun tässä puussa on ollut jo vuosia muumio- tauti.

 Kävin työpäivän päätteeksi hakemassa pojan koulusta kotiin. Siinä repiskan paikalla poika katsoi sivupeiliin ja sanoi, että onpas paskanen. No, niinpä onkin.
Juu, seuraan kyllä peileistä liikennettä, en paskaa.
Pihassa sitten löytyi syyllinen näille kasoille. Västärkki kävi keimailemassa peilin edessä, liekö kosinut peilikuvaansa, kun niin kiihkeästi räpisteli päin peiliä ja sotki auton ovenkin samaan töhnään. Pahus!