perjantai 18. huhtikuuta 2014

Vastaleikatun ruohon tuoksu

Ote äitelle laittamastani sähköpostista torstaiaamuna ennen töihin lähtöäni.
"Lauantai meni huilatessa ja pikkaisen sain mosaiikkia edistettyä. Nuoret kävivät vaihtamassa molempiin autoihin kesärenkaat.
Sunnuntaina olin melkein koko päivän töissä kasvarilla.
 Maanantaina menin kasvarille kuudeksi. Puoli ysiin keittiölle ja illaksi opistolle. Kotona lämmitin vielä työhuoneen ja sain pellit kiinni kympiltä. Väsytti.
 Tiistaina menin kasvarille kuudeksi, keittiöön kymppiin. Hain pojan koulusta neljältä, kahden kaupan kautta. Kotona odotti kurssilainen, jonka työ tehtiin meillä loppuun. Hän lähti ysiltä, minä suihkuun ja nukkumaan vartin yli. Väsytti.
 Keskiviikkona kello soitti jo neljältä, kasvarille viideksi. Keittiöön puoli kasi. Jalka otti itseensä, ei kantanut ja onnuin koko päivän.
Tänään torstaina on vauhdikas leivontapäivä ja viimeinen keittiöpäivä. Lomautus alkaa huomenna. Paska.
"

Illan istuin jääpussi polvellani monta kertaa.
 Tänään leikkasin pääsiäisruohon, tuoksu oli ihanan kesäinen. Kuvailin kaunista vanhaa puuhevosta, löytö kirpulta. 
Pääsiäiskoristeet löysivät paikkansa jo hyvissä ajoin.
 Pääsiäisen ajan hiljentyminen on kotona työskentelyä, pientä siivousta, pyykinpesua. 
Naapurin isäntä ajoi peräkärrinsä suulille, miäs apuna korjauksessa.
 Juhlaruokailuun ei ole tarvetta, lasange kelpaa kaikille ja siitä saa vatsansa täyteen. Kahvitarjottavien kanssa en ole pitänyt mitään kiirettä, leivon, jos saan inspiksen.
 Ihastelin viikolla saapunutta arvopostia, jonka Kristiina lähetti minulle.
 Valkoinen kukko sai kamun itselleen ja minä kauniin vihreän neulotun liinan. Kaunista käsityötä. Kiitos sinulle.
 Hyvää pääsiäisen aikaa teille kaikille,

11 kommenttia:

Anne-Mari kirjoitti...

Hei ja hyvää pääsiäistä siulle. BLogissano on siulle haaste :)

intsu kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä myös sinulle. Lepää nyt hyvä ihminen ja rentoudu kässyjen parissa:)

Eila kirjoitti...

Ihana liina Kristiinalta, tykkään niistä kovasti.
Hyvää pääsiäisenaikaa!

KristiinaS kirjoitti...

Oi miten kaunis on tuo vihreä lintu höyhenpesässään. Herkkä.

Tiina kirjoitti...

Huh, kylläpäs sulla on pitänyt kiirettä aamusta iltaan! Rentouttavaa ja aurinkoista pääsiäistä!

satunNainen Paula kirjoitti...

Hellitä hieman, huilaa vähän - ota kudin esiin, suklaamunat käsille, heitä koivet rahille ja nauti! :o)

Nina kirjoitti...

Oikein hyvää pääsiäistä sinulle itsellesikin! Kiireisiltä ovat päiväsi kuulostaneet.
Välillä täytyy ottaa ihan levon kannalta ja seurata iloatuovia kevään merkkejä.

*VEKKI* kirjoitti...

Hauskaa pääsiäistä myös. Kyllä ihan hengästyin tuosta ohjelmastasi.

paivis kirjoitti...

Huh, huh. Onneksi on muutama vapaapäivä. Hyvää pääsiäistä.

seijap kirjoitti...

Leppoisaa lankalauantaita, ihania kuvia!

TeSa kirjoitti...

Istuttu on ja ihan puuduksiin saakka, nyt on tekojen aika.

Anne- Mari, kiitos haasteesta. Otan vastaan, jos ennätäisin vastaamaan.