lauantai 23. tammikuuta 2016

Karusellihevonen

 Jumitin kuukauden menemättä työhuoneelle, kuin hakeakseni työkamppeeni ja palautin päivän päätteeksi samaan paikkaan. 
Ilokseni pakkasjakso oli pitkä, sain neuloa pitkää päivää. En kyllä nenääni pihalle laittanut, jos ei ollut pakko. Ja sitä pakkoahan ei tullut kuin työpäivinä. Kuiva pakkasilma ei sovi minulle, eikä siten innostanut mennä seisoskelemaan työhuoneen kylmälle lattialle. Hrrr perhana, sanos kylmää!
 Kurssilaisten selatessa mallikansioitani tulee joskus jokin malli aivan "uutena" silmilleni. Näin kävi eilen, kun ekakertalainen etsi itselleen mieluista mallia, josta aloittaa. Itse en ole mitenkään ihastunut hevosiin, ylipäätään mihinkään eläimiin. Juu, ei täydy hermostua. Mutta minä en ole ollut eläinrakas ihminen koskaan. 
Siksipä tämä malli antoi odottaa tänään yli puolen päivää, että sain raahattua itseni lähemmin tarkastelemaan mallia uudestaan.
 Oikeastaan ensimmäinen asia johti toiseen, kun muistin, että minullahan on vielä avaamatta ja kokeilematta viime syksynä ostamani lasiharrastajan tarvikkeista tällaiset koristenauhat ja langat. Tässä sinisessä paketeissa on kilo metallilankaa, eli kaksi ja yhteensä neljä, joka sopii tinaukseen. 
Läpinäkyvissä pusseissa on hiukan vähemmän ja lähinnä se kiinnostaakin, että ottaako tina siihen kiinni.
Nimittäin hevosen malli on karusellihevonen, jolla kimallus ja krumeluurit on sallittu.
 Ihan vain vähäseltään suunnittelin koristella satulaa ja hännän nauhaa, mutta arvannette, että pilkkutaudiksi se äityi, kun lähes joka palaan piti tipluttaa maalia.
 Sentään häntä ja harja saivat pitää oman värinsä, mutta muutoin pensseli tiplasi ja huiski ahkerasti.
 Että pääsen folioimaan ja tinaamaan, pitää palaset viedä ensinnä sulatusuuniin poltettavaksi.

7 kommenttia:

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Ihastuttava, pelkästään tuon katsominen saa jo hyvälle mielelle :-)

enkulin käsityöt kirjoitti...

IHANA

intsuh kirjoitti...

Voi että sinä olet taitava!! Niin hieno karusellihevonen tuli! Joku päivä sinulta ilmestyy vielä koko karuselli!

sartsa kirjoitti...

Valtavan hieno!

Sari kirjoitti...

Tuo on aivan mahtava jo nyt. Mitä se lainkaan onkaan, kun saat sen valmiiksi?

*VEKKI* kirjoitti...

Aivan ihana, enkä enää ylläty, olen nähnyt että teet niin hirmu upeita juttuja aina.

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaikille.