Kehyskukkaro

 Sunnuntain kierrokselta löytyi jälleen yksi pieni ompelukone. Tällä kertaa venäläinen. 
Ennestään minulla on jo kaksi, joista toinen on saksalainen. 
Hyvä, mutta ontuva aasinsilta jatkuu ompelun merkeissä.

 Keväällä ilmottauduin ompelemaan. Kyllä, ompelemaan! Ompelu ei liiemmin napostele, mutta kehyskukkaroissa onkin varsin vähän ommeltavaa. Enemmänkin kaavoittamista.
Olen ihastellut valmiita kukkaroita ja niiden monipuolisuutta. Itselläni on kaksi Marimekkoa, joista toisella taitaa olla ikää jo yli 30 vuotta.
Ajattelin tekeväni olemassa olevasta materiaalista, lähinnä kankaiden osalta. Uusien kankaiden ostaminen tässä vaiheessa olisi ihan järjetöntä myytyäni viime vuonna lähes koko varastoni tyhjäksi.

 Kurssinvetäjällä oli hyvä valikoima kehyksiä, mutta halusin päästä kauppoihin katsomaan mitä muuta olisi tarjolla. Arvata saattaa, että nyt minulla on sitten kehyksiä, mutta ei liiemmin aikaa, eikä suurta paloa ommella.

Kehyksiä on paljon. On suoraa, kaarevaa, kaksoiskehystä, isoa ja pientä. Niihin jokaiseen joutuu tekemään aikakin kerran kaavan onnistuakseen saamaan siistin kehyskukkaron. 
Kokoonnuimme kolme kertaa, jolloin saimme piirtääksemme aina uuden kaavan. Joidenkin kurssilaisten nopeus oli huikee sillä valmis tuote oli kurssi-illan jälkeen valmiina kotiin vietäväksi. 
Minä olin auttamattoman hidas. Ensinnäkin ompelukone oli ihan uusi tuttavuus, puolaamisesta puhumattakaan. Koneet olivat tällä vuosituhannella, ei menneellä, kuten kotikoneeni.
Kehyksen liimaamisen päätin tehdä vasta kotona, mutta tsekkasin tarkasti kuinka se kiinnitetään. 
Kesää kohti mennessä olisi kiva tehdä kepeitä ja asuihin väreiltään sopivia pikkukukkaroita. 
Kehyksistä kyllä löytyy!