perjantai 16. joulukuuta 2016

Oi kuusipuuni

 Kannoin kuusen pirtille viikko sitten. Se olikin sitten laatuaan muovikuusi, ensimmäinen koskaan meidän pirtillä.
Loppiaisen jälkeen osuttiin kuusialemyyntiin ja samalla ostettiin tyttärenkin perheelle.
Minulle tuli mitta täyteen viime jouluna, kun olin taas kipeänä aidosta kuusesta. Joka vuosi sama juttu.
 Ostin säilytykseen kätevän kuusipussin ja sen nakkasin olalleni työhuoneelta ja vot, kuusi oli nopeasti pystyssä.
Kolmesta osasta kasataan, latvan käänsin latvatähden vuoksi piiloon.
Hiukan haroin ja oksia ojentelin. Oli meinaat mallikuusena viime vuoden, eli edustuskuusi!
 Tavaksi on tullut, että koristeet ovat valkoisia ja kirkasta lasia. Eli oikein lapsiystävällinen malli. 
Kuulinkin, että ensimmäiset kuusenkaatajaiset ovat viikonloppuna. 
Kiva, kiva. 
Milja on oppinut konttaamaan ja Venla on sellainen pikkuinen apulainen, että mahtaako koristeet pysyä kuusessa näiden neitien kanssa laisinkaan?
Mööbleraataan uudestaan ja siirrellään sohvaa eteen, että ei olisi jatkuvasti kielenpäällä.
Ihanaa viikonloppua teille kaikille.

4 kommenttia:

Saija kirjoitti...

Tuollaista kuusta olen monena jouluna miettinyt mutta kun ei ole sitä allergiaa, niin aito on vienyt voiton. Tuo olisi kyllä niin super helppo!

KristiinaS kirjoitti...

Kaunis kuusi ja koristeet. Muovikuusi on aivan oiva ratkaisu. Meillä oli monet vuodet muovikuusi ja aina se oli just sellainen kuin haluttiin. Sen sai seinänviereenkin kivasti kun vaan oksia taivutteli sopivasti. Eikä varissu, ei aivastuttanut vieraita neniä.

Irma kirjoitti...

Muovikuusi meilläkin oli viime vuonna ensimmäistä kertaa ja hyvin toimii:) Ensin oli kyllä "tekemistä" sen kanssa kun olin aina ollut vannoutunut aidon kuusen ihailija.
Kivan näköisiä joulutonttuja ym.näyttää siellä valmistuneen:)

TeSa kirjoitti...

Muovikuusen kanssa joulusiivo ja asettelu on aitoa helpompaa. Tämä ei ota itseensä uunin kupeessakaan.
On mukava, että on vaihtoehto aidolle.