perjantai 28. joulukuuta 2018

Luotiskadun nallesairaala

Vielä yksi kiva kädentaitojen kirja tälle vuodelle. Tämä kirja ilmestyi jo lokakuussa ja kun sain tietää tämän ilmestyvän, odotin ja odotin. Jossain vaiheessa tajusin jääneeni ilman ja kun tein tiedustelun kirjasta, oli se kyllä lähetetty, mutta mihin lie matkallaan päätynyt, kun ei meidän laatikkoon pudonnut?
Uusi kirja saapui alta joulun, enkä siinä hässäkässä ehtinyt tutustumaan tulokkaaseen.
Sari Kanalan kirjoittama Luotiskadun nallesairaala kertoo miten nalletohtori Anne Kautto on hoitanut puhkirakastetut nallet ja luonut satoja uusia nalleja edelleen hoivattavaksi rakastaviin perheisiin.
Kauton perustamassa nallesairaalassa on vuosien aikana hoidettu kuntoon ulkomaita myöden tulleita potilaita.
Nallesairaalassa oli 10 petipaikkaa. Iäkkäimmät potilaat olivat liki 100-vuotiaita.
Näin alkaa tarina nallesairaalasta ja tarinat erilaisista nalleista. Kirjassa on luku myös nallemuseosta, kuten nallen muodonmuutoksesta ja materiaaleista vuosikymmenien ajalta.
Nallesairaalan otettiin hoitoon myös muita eläimiä. Ohuen ohut pupujussi saapui hoitoon kirjekuoressa, mutta palasi takaisin kotiin paksussa paketissa. Anne Kautto kertoo hoitomenetelmistä, joita käytti hoitaessaan tärkeitä unileluja, muistoja ja rakkaita pehmoja vuosien aikana.
Tiesitkö, että kansainvälinen nallepäivä on 27.10? Nyt tiedän minäkin.
Kirjasta löytyy hoitovinkit kotihoitoon, sekä potilaskortit jokaiselle hoitoon tulevalle.
Nallesairaala on sulkenut ovensa 2017, kun Kautto jäi eläkkeelle. Monet nallet ja pehmot saivat hyvän hoidon ja ensiavun osaavissa ja huolehtivissa käsissä.
Kirja täynnä hellyttäviä tarinoita ja selvitymisiä.

3 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

ihana kirja!!
...onkohan ihan myynnissä ?vai ainoastaan tilauksesta?voi kunpa tulis meiän kirjastoon?
Rakastan nalleja,aina olen yrittänyt niitä hoitaa:)
Mutta nalle sairaala kuulostaa niin ihanalta!
KIITOS tästä ihanasta!!! tarinasta!
Mukavaa viikonloppua!!

TeSa kirjoitti...

Kirjaa voi osittain lukea satukirjanakin. Katsoin Adlibriksen sivuja, josta kirja löytyy.

Liisa kirjoitti...

Kiitos!!!