lauantai 5. tammikuuta 2019

Joulu pois

Uusi vuosi on lähtenyt omalla painollaan hyvin sujumaan. Ensimmäiset kolme työpäivää palautti meidän takaisin arkeen mukavan pikku lomailun jälkeen. Tosin ensimmäiseen työpäivään otettiin toinen lähtö, kun talvimyrsky kaatoi puita sähkölinjoille ja tuuli kinosteli lunta ajoteille, niin että näiltä asuinalueilta ei sitten lähdetty mihinkään ennen ensimmäisen aura-auton ohimentyä.
-Aura meni, äkkiä liikkeelle! Myöhästyimme muutaman tunnin, mutta olimme jo aamuyöstä molemmat laittaneet viestin esimiehille, että tulossa ollaan.
Nuorimmaisen uusi koti on käyty iltaisin töiden jälkeen laittamassa valmiiksi. Se mitä on saatu kyytiin, on laitettu paikoilleen ja mittailtu mitä vielä viedään. Ensimmäinen yö omassa kodissa on sujunut ilmeisesti hyvin, kun sain viestin, että olipas kova ja kapea sänky pitkästä aikaa.
Meillä vapautui jälleen yksi huone. Keräilin kaiken pyykättäväksi ja samalla siivoamisella ja touhuamisella aloitin aamulla laittamaan joulua pois, kun miäs tyhjensi suulista peräkärryyn vanhemman pojan perheen loppuja tavaroita. 
Joulukuusi olisi periaatteessa voinut olla vielä kauemminkin, mutta minulla alkaa iltatyöt ensi viikolla, enkä näin ollen ole kotona kuin käymässä. Joulukirstu on ollut auki koko päivän ja sen uumeniin olen tallentanut taas niin vanhat, kuin uudetkin koristeet. Vaikka kuinka yritän muistella mihin koristeita ripottelin, tulee niitä kannettua vielä myöhemminkin omalle paikalleen.
Joulukylän tyhjentämisen aloitan huomenna. Siinä meneekin melkoisesti aikaa, että kaikki talot laittaa pehmusteisiin. Yllättävän nopeasti joulunaika menee, kun miettii näin jälkeen, että juurihan sain junaradan balanssiin. Joulukylä herätti pienissä ja suuremmissakin lapsissa ihmetystä. Tätä iloa on ollut kiva jakaa myös ruudun toiselle puolen.
Vaikka jouluiset koristeet pakataan laatikoihin, on vielä kukista ja kynttilöistä iloa pitkäksi aikaa. Valkoisena hohtavat hanget tuovat mukavan fiiliksen ja kodin vaalenneet pinnat innostavat etsimään utuisia ja pehmeitä sävyjä.
Nämä iloiset tonttujoukot ilahduttivat makuhuoneemme kukkaruukun pinnalla. Vekkulit, hymyilevät veikkoset keräsin jo pois, mutta pienet talot jätin. Olen ostanut nämä kässymeissuilta Pirkkahallista.
Näin sitä vähitellen siirrytään talven tunnelmiin ja iloitaan lisääntyneestä valon määrästä. Kodin sisustus muuttuu jatkuvasti, kun kannamme takaisin pirtille työpöytäni materiaalit. Siinäpä sitä puhdetta riittää pitkäksi aikaa.
Haluan lisätä viherkasvien määrää, mutta maltillisesti. Tarvitsen helppoja, vähään tyytyväisiä kasveja, jotka eivät heti pahastu, jos en muista tyhjentää vesipulloani päivän päätteeksi. Rehevä viidakko vai kitunen aavikko? Ensimmäinen, kiitos.
Kuvan turkoosi pieni kaappi on löytö Hämeenlinnasta Suomen kasarmien aarteista. Ihana kauppa!
Hyvää viikonloppua kaikille,

10 kommenttia:

Onneli Winter kirjoitti...

Joulukoristeiden pois keräilyssä onkin aina se hauska juttu että aina joku pieni jää johonkin. Lapsuudesta muistan kerran yhden joulukoristeen löytyneen vielä juhannuksena :)

TeSa kirjoitti...

Niin jää. Se maastoutuu kaiken materiaalin sekaan kuten pölypallot, jotka tulevat näkyviin, kun vieras astuu sisälle 😁

Tiiu/Puutarhahetki kirjoitti...

Ihana miniatyyrikylä kukkaruukussa! Tosi hauska idea. Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta ja leppoisaa viikonloppua!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Mekin ukkelin kanssa siivottiin joulu pois ja ihan nauratti, kun istahdin lemppari nojatuoliini ja luettelin kaikkea mikä jäi joululaatikosta pois. Miten voi 30 cm löpimitaltaan oleva kranssikin unohtua????

TeSa kirjoitti...

Kiitos samoin Tiiu.

TeSa kirjoitti...

Muutamat aina maastoutuu.

Sartsa kirjoitti...

Isot ja pienet jäävät kaipaamaan joulumaatasi ja oottavat innolla ensi joulun ihmemaata :)
Tää vuosi on kyllä tosissaan lähteny omalla painollaan liikkeelle. Työt ja vapaat on sekottunu ilosesti, että hyvä kun tietää missä päivässä mennään.
Meillä ei myrsky tehny mitään ihmeempiä haittoja, vaikka olikin kova viima kun reippaana kävin lenkillä.

TeSa kirjoitti...

Pienet mökit pakattu laatikoihin, jälleen sähkökatkolla.
Olen katsonut kalenterista monta kertaa mikä viikonpäivä 😊, pyhät sekoittaa.

liisan kotona kirjoitti...

Täällä ei myrsky tehnyt tuhojaan juurikaan. Kaunis miniatyyrimaisema ja ihania pikku-ukkoja. Mukavaa tiistaita <3

Liisa kirjoitti...

Myrsky heilutteli pihalla havuruukkuja,sähkölinjat maan alla...
Ihana miniatyyri peikkola??rakastan kaikkia tuollaisia,pientä höpöä;)ihana ,kiitos!!

Mukavaa touhukasta viikkkoa!!