sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Syksy näkyy terdellä

Tänä syksynä olen oikein intoutunut kanervista ja callunoista, niiden eri lajeista ja väreistä, joiden lisäksi olen etsinyt kotoa ihan kaikkea mitä voin hyödyntää asetelmissa. Mitä sitä säästämään ja nurkissa piilottelemaan, kun voi suureellisesti liiotella =)
Takapihan terassin kahdella seinällä olevissa maha-altaissa on ajan patinaa. Etsin vuosikausia kyseisiä altaita ja kun lopulta löytyi, löytyi heti kaksi ja kolmaskin. Jälkimmäistä vasta täyttelen.
Näissä asetelmissa ei ole mitään muuta uutta, kuin kanervat ja syötävät. Kaiken muun hyödynsin. Ja aurinko! Katsokaa kuinka se kuvissa loistaakaan, kun malttaa odottaa sen tulemista.


































Valoa uuteen viikkoon,


7 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

KIITOS,samoin SINULLE TeSa!
Ihanan tunnelmallisia kuvia,kerrassaan:)
Onko juotto-kaukaloita nuo kaksi huippu ihanaa juttua:))

(meillä satoi räntää,hain metsästä kuusenoksia/havuja talvi suojaksi ja löysin "hevoskärryjen -kärrynpyörien viimeisen leposijan,metsän siimeksestä,kirjoitan tarinan blogiini)

TeSa kirjoitti...

Altaat on käsienpesualtaita, joita on varmasti hävitetty enemmän, kuin säästetty romuromantikoille.

Sartsa kirjoitti...

Silmäniloa roppakaupalla!

Kuvakehrääjä kirjoitti...

Kauniita asetelmia. Mukavaa lokakuuta!

Onneli Winter kirjoitti...

Kyllä sulla on taitavat näpit ja visuaalinen silmä, niin kaunista. Syysauringon jälkeen noihin hento kuura ja pimenevät illat, lopuksi lumivaippa <3

TeSa kirjoitti...

Ilahduttavat kommenttinne nostavat hymyn huulille, kiitos teille.

Saija kirjoitti...

Ihanaa syksyn tunnelmaa ja kauniita asetelmia. Kyllä nyt on illat niin pimeitä, että valon tuiketta tarvitaan :)