Jokohan nämä talviset kuvat olisi viimeiset tälle keväälle? Tikka roikkuu pihlajanoksassa.
Orava pitää puolensa saadakseen talipallosta osansa.
Tunnetteko sellaisen puutarhurin, jolla on kova tahtotila, mutta saa aikaan niin kovin vähän? Minä! Minä tunnustan. Olen ollut tänä keväänä yks etelän vetelä. Yksi syy siihen on työparin puuttuminen ja toinen oma ruoto. Minulta on jäänyt asentamatta pause-nappula ja vaikka kuinka lupaan ensin muille, että rauhoitun, lupaan sen myös itselleni, niin eihän se ole kuin puhetta. Vuosia jatkuva tekeminen, päivittäinen raskas työkuorma ja kaiken näkymättömän on saanut minut voimaan huonosti. Tai tätä on jatkunut jo vuosia. Nyt pamahti päällensä paha tulehdus, jonka lääkekuuri saa minut hoipertelemaan. Siirsinkin lääkeannoksen iltapuoleen, että päivät pysyn pystyssä.
Siitä huolimatta ja siitä välittämättä on yksi omenapuu päässyt pehkostaan. Tämä puu on saanut kasvaa viimeiset vuosikymmenet vailla minkäänlaista huomiota. Se tuli nyt paremmin näkyviin, kun vanha pirtti purettiin viime syksynä. Nuorin pyysi, että tämä puu jätetään pystyyn. Syksyllä nähdään, tuleeko tähän yhtään omenoita ja miltä ne maistuu. Viimeksi, kun koskaan olen maistanut maku oli ihan hirvittävä!
Keväästä mainittakoon myös joutsenet. Nämä ovat aina jossain määrin laskeutuneet muuttomatkoiltaan pelloillemme. Joskus siinä on ollut 200, mutta ei koskaan näin lähellä pihaa. Päivä toisensa jälkeen rohkastuneina ovat siityneet aina vain lähemmäksi yksityisaluetta.
Riittää, että olen kävellyt heitä kohti ja sanonut, että 50 m alemmas. Kovasti niskojaan nakellen, parjaten ja kaakattaen ovat taapertaneet alamäkeen. Eikä aikaakaan, kun ovat taas nurmen rajalla 😁. Kuuliaisia, mutta kovapäisiä!
Illan tullen nämä siirtyvät todennäköisesti läheiselle Vesajärvelle.
Olen itepuutarhuri, jolla ei ole alalle minkäänlaista koulutusta, mutta olen innoissani kaikesta uudesta opista mitä saan ja muistan. Viime kesänä katselin akileijoista tanssivia joutsenia ja nyt näin lehtikuusen kukinnon. Miten upea tämäkin on! Mutta niin huomaamattoman pieni, jos sitä ei osaa katsoa.
Meiltä löytyi vain vihreä versio, mutta onhan se punainenkin aivan hurmaava.
Kirkas kuutamoyö on ollut takuuvarmasti pakkasyö. Kun aamulla aikaisin lähden liikkeelle, maa kimmeltää kuin siihen olisi ripoteltu glitteriä. Olen ajanut edelleen talvirenkailla, syystä. Meiltä tulee matkaa n.10 km isolle tielle, eikä minua mitenkään ilahduta ajaa kromi edellä. Olen kyllä anonut renkaanvaihtoa ja turvallista aamukyytiä, jos nyt renkaanvaihdon jälkeen on vieläkin liukkaita aamuajoja.
Joinakin aamuina lumisista kuvista olisi saanut ideaa joulukorttikuvauksiin. Meidän leveyksillä ja korkeuksilla ei puhuta mistään lumikaaoksesta, kymmenien senttien lumimassoista, mutta pikku pikku nilkkureilla viisi senttiä on viisi senttiä liikaa.
Ajellaan varovasti, nautitaan luvatuista lämpimistä päivistä ja jätetään nämä lumiset kuvat muistoihin.
5 kommenttia:
Oi kuinka kaunis on tuo lehtikuusenkukka!
Toivottavasti alat pian tervehtymään! Pysähtyminenkin on kovin tärkeää, vaikka se ei aina siltä tunnukaan, kun vauhti on päällä.
Minä olen tänään saanut jo laittaa ekoja asioita uuden keittiön kaappeihin ja laatikoihin. Osa keittiötä vielä vaiheessa.
Komeat on kliiviat. Minä olen muutaman saanut hengiltä; enää en yritä, vaikka kestävä ja vähään tyytyvä laji pitäisi olla.
Hyvää ja Aurinkoista toukokuuta!🌷🌞
Paranemisia! 🤗🧡
Kiitos teille kaikille. Kukkien kanssa on välillä ihan ihmeissään, kun helpotkin viherrykset väsähtää.
Iltaisin pysähdyn aina kuin seinää. Nukun kuin tukki kellonsoittoon asti 😊
Lähetä kommentti