lauantai 26. elokuuta 2023

113 430 silmukkaa

 Somekanavien seuraajat on jo nähneet useampia kuvia viimeksi valmistuneesta neuleestani, jonka sain valmiiksi kesälomalla. Olen aika määrätietoinen ihminen käsitöideni suhteen, mutta väliin saattaa pomppia muitakin ihanuuksia, joita en malta jättää tekemättä. 

Olin suunnitellut neulovani tämän torkkupeiton jo keväällä, että saan antaa sen juhlapäivänä heinäkuussa, mutta peitto kulkee edelleen työmatkaa autossamme, enkä ole vieläkään lyönyt lukkoon, milloin tapaisimme. 

Onhan päivä vielä huomennakin!

Ihana, suloinen kummityttömme täytti 18-vuotta. Ajattelin, että jotain itsetehtyä se olla pitää ja sillä mennään. Ostin langan Tokmannilta, Nako Orenda, jossa on 80% akryyli, 20% villaa.
500 g kerässä on lankaa n.1170 m. Ostin kaksi kerää, juurikin ne myymälän viimeiset 12 eurolla.
Sävy on minusta kaunis, lämmin ja moneen sisustukseen sopiva. Neutraali.
Itse ihastuin peiton mallissa sen kauniiseen pintaneuleeseen, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan näyttävä. Palmikkopuikko suikkas nopeasti kierteet kohdilleen, eikä ohjetta täytynyt lukea alun jälkeen.
Leventelin vähän peiton mittoja molempiin suuniin, kun arvelin langan riittävän hyvin myös levennykseen. Pelkästään pitkällä torkkupeitolla ei saa kuin itsensä hirtokseen, jos se ei asetu kunnolla päälle. Loin 285 ja neuloin 398 krs.
Otin lomalla ensitöikseni saattaa tämä työ valmiiksi ja sen jälkeen pääsin kiinni muihin kässyihin. Menihän siinä tovi aikaa. Höyrytin kevyesti valmiin neuleen ja roikottelin kuviot auki. 
Nuo nurjat kerrokset tuo kivaa pintaa valmiiseen peittoon.
Raapasin vielä kiinni tuollaisen merkin, että uskoovat minun sen neuloneen. 
Tunnistatko kuvauspaikan? No sehän se, Vuokatinvaaran näköalatasanne liloine kaiteineen, jonne kerta toisensa jälkeen menemme kuvaamaan jonkun valmistuneen työni. 
Moni ulkoilija seurasi kuvauspuuhiani ja assistenttia, joka hääräsi taustallani.
Jyrkät kalliot oli ihan mahdottomia onnistua, mutta sitäkin yritimme 😎
Jos sai helman suoraan, niin yläreunaa ei mitenkään!

Lopulta löytyi sellainen kaltevuus, että assistentti onnistui ja kuvaaja oli tyytyväinen. 
Vielä piti nakata peitto louhittuun pintaan ja näin peitto sai kyllä kaiken ohikulkevien huomion osakseen. Uskokaa, kun sanon, että näitä kuvia on aina kiva ottaa, kun ei anna muiden katseiden olla haitaksi. 
Taakseni pysähtyi useampi, kysyi mihin lehteen kuvat otetaan. Noo, ihan vain omiin päivityksiin.
Ihan voisin tehdä omaankin käyttöön uuden peiton.
Ohje löytyy Suuri Käsityö 5/2019, 51.
Valmiin työn koko n.175 x 170

TERHI

11 kommenttia:

Saija kirjoitti...

Kaunis peitto ja ajaton malli. On riitoisa lanka kun tulee vain kahdesta kerästä!

Sartsa kirjoitti...

Pinta on tosiaan kaunis, nurjia silmukoita ja palmikkoakin. Suuri työ tuossa on ollut! Lopputulos palkitsee. Joko aloitit uuden ;) Hienot kuvauspaikat!

Puikoillanikin kirjoitti...

Kaunis ja rauhallinen kuvio peitossa. Onnittelut urakan loppuunsaattamisesta.
Kallio-/kivikuvat ovat hauskoja: peitto maastoutuu hyvin ympäristöönsä.

KristiinaS kirjoitti...

Tämä on niiin hieno peitto! Sen VUokati kaiteella otetun kuvan kun näin Instassa niin ihmettelin miten kuvio on tehty. Nythän se sitten selvisi ja olikin aika yksinkertainen kikka. Näyttävä pinta ja hieno lopputulos. Hyvä Sinä!
Silmukatkin tuli laskettua, kiva olis joskus itsekin laskea jonkun työn silmukat mutta vähän se on hankalaa epämääräisen muotoisesta laskea.

Saukkis kirjoitti...

Tosi kiva peitto. Kuvaussessiosi voi kuvitella, itse kuvailin keväällä valmistunutta Koli-huivia Kolilla, ja olihan siinä asettelemista kallioille. T Saukksi

Irma kirjoitti...

Upea!!

*VEKKI* kirjoitti...

Miten upea peitto. Olet sinä melkoinen kutojamestari. Ja nopea, töitä syntyy ketjussa.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Waude. On tuossa ollut kyllä kova työ mutta lopputulos on todella upea.

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos kaikille. En ole aloittanut vielä toista peittoa, vaikka olisi minulla yhdet langat joista saisin ison peiton.

Hepsi kirjoitti...

Wau, kuinka upean peiton olet neulonut! Kerrassaan ihana ❤️

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos!