sunnuntai 20. elokuuta 2023

Heinäkuussa kukki

Heinäkuu on mennyt menojaan, kuvat olen ladannut vähitellen ja nyt päivitän tuon kuukauden muistiin. Kuukausi oli sadetta, sadetta ja lämmintä. Paljon tehtiin sään mukaan, kuten marjastus joka tehdään aina ennen lomareissua. Kävimme kahtena päivänä ja saimme noin 70 ltr pakkaseen. Talvella on ihana ottaa aamupuuroa ja iltapalaa varten superfoodia, auringonlämpöä ja terveellistä lisuketta. 
Pakastin 15 kg mansikoita ja matkan jälkeen ostimme vielä valmiiksi pakastettuja vadelmia yrittäjältä, jonka säilytysjärjestelmä teki tenän ja hän myi edullisesti tuotteitaan. Viimeiset kaksi viikkoa olen säilönyt punaisia viinimarjoja, joiden parissa minulta on mennyt kaikki vapaa-aikani. 
Kuukauden aikana en paljon panostanut pihatöihin syystä, että emme olleet kotonakaan montaa päivää. Tämä kesä meni enemmän liikkuessa ja poiketen, mutta emme ehtineet käydä ihan joka paikassa mihin olisi voinut vielä mennä.
Nautimme kauniista päivistä ja hiljaisista illoista. Käsitöiden tekeminen jäi syystä ihan minimiin. Samasta syystä myös pihahommani jäi kasvustojen katseluun.
Heinäkuussakin saimme ihastella pionien kukintaa. Kiva, että näitä lajikkeita on niin moneen eri aikaa kukkivina. 

2-tahoinen ohra
Siankärsämön kukinnot

Sormustikukka
Tänä kesänä oli näiden vuosi
Pergola
Keltainen akileija
Otin toissa vuonna ruusunjuurakon pois isän haudalta ja istutin omaan pihaan.

Valkoinen akileija
Tummatulikukka etupihan kukkamaalla tänä kesänä, ensi kesänä voi olla missä vaan.

Isotähtiputki

Kesäpikkusydän tai pikkusydän
Kasvarin päädyssä on uudet aurinkokennovalaisimet



Valkoinen tähtiputki ja taustalla alppipiikkiputki




Kirahvi
Sormi osoittaa rusakkoa
Jaloritarinkannus, katso se valkoisena, jonka ostin....
Löytyy myös oikeasti valkoinen
Kasvari aamuauringossa




Heinäkuu oli paksujen pilvien peitossa
Humala

Huvimajan reunalla 



Kultapallon suuri kasvusto

Peikonpähkinän oksia
Kesäloman ensimmäisenä päivänä teimme reissun Muurameen
Ostin kynttilänjalat sävy sävyyn huvimajalle
Pyrimme käyttämään myös tätä tilaa kiireettömiin aamupaloihin ja päivätaukoihin
Niin kuin kakkuhetkiin



Alapihan kukkalaatikossa tämä juroi alkukesän, mutta sai uutta virtaa vesisateiden myötä.
Tämän pionin siemenpalot on jo kypsyneet. Kävin nakkelemassa valmiit siemenet kukkapenkkeihin.
Kuski tauolla
Nurmenajo tehdään ainakin kerran viikossa, loppukesällä ajomäärä vähenee
Kärhö
Harjaneilikkaa












Poimulehti



Kierrätin saamastani lasivarjostimesta ehjät osat mobileen

Kuunliljan pitkät kukkavarret

Ranskantulikukka

Takapiha, terassi

Ostin 4Living tuulikellon, jonka sointi on upea!
Etupihan ranchin kukkalaatikossa aloittaa hortsensia kukintansa




Puutarhassa omenapuun alla begonia


Kylpyammeessa kasvaa kurpitsaa
Valmiina palvelukseen!
Kesäkukka-astiassa bataatti, tupakki, orvokki.
Satoisa kivikehä, kurpitsa.


Maissi







TERHI

5 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Valtavasti kukkia ja toinen toistaa kauniimpia.
Olette myös saaneet kesän satoa talteen, ja vielä ämpärikaupalla - upeaa!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana postaus täynnä ihanaa kukkaloistoa. Todella kaunis piha teillä.
Minä kävin Kuhmosta lakkasankkoni ja ostin täältä Nurmeksesta mustikkani. Me kaksi vanhaa varista ei olla oikein päästy metsään muuta kuin valmiille polulle vähän ihailemaan metsän kauneutta.

KristiinaS kirjoitti...

Kiitos kauniista kukkapostausesta. Näissä silmä lepää ja mielikuvitus laukkaa.

Rva Kepponen kirjoitti...

Voi kuinka paljon sinulla on erilaisia kukkia pihallasi! Upea piha!

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos
Kukkien kauneutta muistiin pitkän talven varalle