Työtä, työtä, työtä

Olen lueskellut muutamista blogeista teidän työhistoriaa. Sehän sai minutkin miettimään ja muistelemaan missä ja milloin olen oman työelämäni aloittanut. Minun iässäni veroja maksettiin pitkälle yli 20 ikävuoden (23v) ennen kuin niistä on alkanut kerääntymään eläkettä omaan laskuriin. Tätä ennen ehdin työskentelemään jo peruskouluiässä siivouksen parissa, lastenhoidossa, katukeittiöissä, ammattikouluvuosina rakennuksilla ja maataloudessa omassa yrityksessä 18-vuotiaasta alkaen. 

Maatalouden töihin opin sain tekemällä ja olemalla mukana jokaisessa työssä eri vuodenaikoina. Lypsykarjan kanssa ei paljon lomailtu, jos ei saanut kunnallista lomittajaa tai sisartani apuun. Emme kuuluneet lomitusrinkiin, jolloin lomat tai vapaat olisivat olleet useammin. Silloin tehtiin töitä. 

Lypsykarjan aikoihin siirryin vieraan palvelukseen tilan ulkopuolelle elektroniikkatyöntekijäksi, mutta tilan työt hoidettiin miähen apuna aina kun omilta työvuoroilta oltiin kotona. Näihin aikoihin meille syntyi kaksi lasta, -88 ja -91. He olivat alusta alkaen mukana askareissa ensin vaunuissa, sitten rattaissa ja lopulta, tyttären sanoin, heitteillä 😂 Aina kuitenkin läsnä ja apuna, kun siihen kykenivät.

-96 navetta tyhjeni ja seuraavana vuonna syntyi kolmas lapsi. Hänen ollessaan vuoden ikäinen sain töitä rengastehtaalta, jossa tein ensin viikkotuntini kolmessa työpäivässä, eli pitkää päivää. Jossain vaiheessa siirryin viisvuoroon, jota tein 11-vuotta, aina tapaturmaani asti.

Pitkän sairauslomani jälkeen pääsin työkokeiluun ensin lyhyillä työpäivillä läheiselle kasvihuoneelle. Tällä puolella tein useamman vuoden, mutta oli aika tehdä jotain muuta joten lähdin opiskelemaan lasialaa. Lasipuolen ohjaajana olen toiminut eri opistoilla jo reilun kymmenen vuotta. 

Lisää opintoja suoritin, kun pääsin opiskelemaan kädentaitojen ohjausta. En saanut vielä valmistumispapereita käteeni, kun olin jo taas menossa kohti uutta. 

Metalliala, kylmäteollisuus, päättyi kohdaltani viime kesänä, kun yritys laittoi  väkeä pois velkasaneerauksen vuoksi. 

Työ josta jouduin luopumaan oli minulle aikamoinen mankeli, ystäväni ja työkaverini sanoin. Minun on ollut pakko myöntää itselleni menneen talven aikana monta kertaa, että olen ollut uupunut, masentunut ja minua ei kiinnosta. 

Työkkärin kautta olen saanut yhden soiton ja kerran olen aktivoitunut. Muutama viikko sitten kävin oikein istumaan nokikkain ja tietoni päivitettiin. Joudunhan minä olemaan taas aktiivinen, kun aika on, mutta olen minä ollut mielestäni ihan reippaalla asenteella liikenteessä, kun on taas se minun normaali, kolme työsopimusta pöytälaatikossa. 

Elokuusta alkaen olen tehnyt henkilökohtaisen avustajan töitä, helmikuussa sain lisää tunteja toisesta firmasta ja kolmas soppari on iltatyöohjaaja. 

Kun tässä suhaan paikasta toiseen, mietin onko tämä minun juttuni, vai vieläkö otan uuden suunnan. Pitkää koulutusta en suunnittele, jos ollenkaan. Tällä kertaa olen saanut hiljaisen ja ajoittain verkkaisen työtahdin, asiakkaan tahtiin. On päiviä, pitkiäkin, kun tulen kotiin, enkä jaksa yhtään enempää. Onneksi päivät ovat jo valoisia ja kasvukausi odottaa nurkan takana.

Terhi