torstai 4. kesäkuuta 2009

Ikuinen haaveilija

Kesän kuumia päiviä, joutilaita hetkiä vietän huvimajalla. Kuuntelen linnunlaulua, jossain kaukana kukkuu käki.
Vasta pestyissä ikkunoissa surraa kärpänen tahtoen juuri sille lasin toiselle puolelle.
Jostain kaukaisuudesta kuulen traktorin äänen.
Syvennyn mietteisiini ja otan kupillisen teetä, maistan palan tuoreesta pikkupullasta ja jatkan haaveiluani.
Ihailen täyteen ahdettua kasvihuonekuvaa ja suunnittelen mielessäni ihanaa lasihuonetta, jossa on tiililattia, paikka käsityötuolilleni ja paljon valoa.
Vasaran pauke herättää minut haaveistani. Miäs siellä touhuaa rakennuksellaan.
Jatkan haaveiluani. Otan käteeni uuden kirjani. Ihania, inspiroivia kuvia. Mietin, mistä löytäisin vanhan seinäkellon, josta saisin kauniin pienen kaapin haaveilemaani lasitaloon.
Silmäilen ympärilleni ja näen paljon kaunista. Niin vähän istun vain ja kuuntelen mitä ympärilläni tapahtuu.
Jatkan haaveiluani.
Lepuutan jalkojani ja pikkasen mielessäni käy ajatus päiväunista.
En anna sen ajatuksen viedä minua sen pidemmälle.
Olen ottanut istumapaikan niin, että näen ovesta ulos. Näen, kuinka tuuli heiluttaa oven pitsiverhoja ja miten ensimmäinen pioni availee nuppujaan.
Pääsen iloitsemaan monista pioneista kesän aikana.
Huvimajan ympärillä on useita kukkapenkkejä, niissä on kaikissa kukat lähteneet jo kasvuun.
Missään ei ole niin paljoa rikkakasvustoa, että minun pitäisi olla hääräämässä niiden kanssa....
...ja puff!

Haaveilut saa jäädä. Vettä sataa, taivas on harmaana. Ja minun pitäisi istua jo autossa, matkalla töihin.

12 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Ihania kuvia ja ihania haaveiluja! :-)

Täälläkin on harmaata, mutta sade tulee onneksi vielä melko lievänä. Sopivana juuri istutuksille. Minunkin pitäisi olla jo matkalla ruokakauppaan: jääkaapissa ei ole kuin valo!

Hepsi kirjoitti...

Ihania haaveita!
Täälläkin on harmaata ja miulla on flunssa. =(

Matleena kirjoitti...

Jaa siellä vain haaveillaan ja minä jo ehdin luulla, että sinä maltoit ottaa hetken aivan rauhallisesti ja istua oikeasti lehteä katselemassa! ;D Meillä on muuten paistanut aurinko koko päivän, mutta viileää on.

intsu kirjoitti...

Hei haaveilija! Minä heti laitoin merkille kauniin rosan värisen sängynpeiton!

Kati kirjoitti...

Moi haaveilija, ei hassumpia haaveita! Arvaa kuka sai sen paikan??? Jee jee, No nyt on 3 kk töitä sit kaikki taas auki.

pirle kirjoitti...

Ihanat, omanoloiset haaveet ja unelmat ovat tärkeitä; ilman niitä ei ehkä olisi toteuneita toiveitakaan ja arki olisi aika ankeaa... Onnellinen sinä kun omistat huvimajan :)

eija kirjoitti...

Mikäs on haaveillessa noin kauniissa huvimajassa, minä olen haaveillut myös omasta "huvimajasta"

Pirena kirjoitti...

Minä jo luulin, että tosiaan istuit huvimajassasi.

TeSa kirjoitti...

Kyllä vaan, sade tuli tarpeeseen. Kunhan vain välillä muistaa tauotakin.

En tuona kirjoitusaamuna ehtinyt kauaakaan paikallani istumaan, työmatka on pitkä ja päivälleni tuleekin hyvin mittaa.

Sängynpeiton on äitini virkannut vuosia sitten, minä olen sen omaan käyttööni värjännyt.

Onnea Kati, hieno homma! Siitä se lähtee, työura hiljaksiin kokeiluun.

Haaveet on mukavia, joskus ne jopa toteutuu.
Olen pitkään haaveillut lasisesta työhuoneesta itselleni. Sellainen vanhojen ikkunoiden rakennelma..

Tuo huvimajakin toteutui vuosien haaveilun jälkeen, joten kyllä ne kaikki ajatukset on kirjattu ylos jonnekkin.

Kuvat ovat tosiaan omalta pihamajalta kuvattu viime viikonlopun kuumina päivinä.

Eija kirjoitti...

Varmaan nämä haaveet ovat ihan paikallaan, mitäs sitä muuten mitään tuliskaan. Ihana kesä piipahti ja muistutti meitä taas vähäsen..... kesästä.

Eila kirjoitti...

Hei! Tulin vastavierailulle ja pidän sinun blogistasi. :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos Eila, tulehan poikkemaan uudestaan.