sunnuntai 16. elokuuta 2009

Taputuksia

Kulunut lauantai oli jatkuvaa taputusta, kun tv -kamerat tallensivat Tampereelle saapunutta ohjelmakiertuetta.
Meille tarjoutui mahdollisuus päästä yleisöksi Musiikkiteatteri Palatsissa tehtyyn ohjelmapätkään, kun kiekkopoikamme joukkueen JOJO- eli joukkueenjohtaja huseerasi paikat Talent- katsomoon.
Näimme kolmituntisen aikana hauskoja ohjelmapätkiä, nauru oli herkässä.
Joukossa oli paljon upeita suorituksia, tosin mukaan mahtui paljon pettyneitä suorittajiakin. Ja aika rohkeitakin. Hmm...
Tänä vuonna ohjelmaa tuomaroi Katja Sthål, Jaana Saarinen ja Sami Saikkonen.
Syksyn aikana näemme ohjeman neloselta.

Kotimatkalla pysähdyimme Frantsilan Kehäkukan pihamaalle Tapahtumien yöhön.
Tapahtuma paisuu joka vuosi, yleisöä on ihan mahdottomasti kerääntynyt vanhalle kansakoululle.

Rohdot ja yrit myydään idyllisestä puodista ja pihamyymälöistä löytyy paljon käsintehtyjä tuotteita.

Päivän aikana on joku ehtinyt jo poikkeamaan usemmassa paikassa, kun ohjelmapisteitä on sijoitettu moniin kiinnostaviin paikkoihin.
On voinut käydä nalleneuvolassa, katsomassa uusia ja vanhoja Zetoreita, Tallituvalla tansseissa, lyömässä voimavasaraa, kierroksella vanhalla hautausmaalla, kirkkovenesoudussa, ajelemassa ponilla...
Herkullisen ruuan tuoksussa ilta pihamaalla kuluu nopeasti ja odotetut esiintyjät aloittavat oman osuutensa.

Ensinnä ohjelmalavalle nousivat J. Karjalainen ja Veli - Matti Järvenpään Paratiisin Pojat.

Väkeä sulloutuu lavan eteen enemmän ja enemmän, kun kello lähestyy 22. 30.
Silloin kajareissa kajahtaa. The Boogie W Kings, aloittaa.

Elokuun ilta on jo viilennyt ja pimeä. Jostain ohjelmalavan takaa nousevat ilotulitusraketit, ne näkyvät, mutta eivät kuulu.
Me lähdemme kohti kotia, kun viimeiset sävelmät soivat vielä ja tytöt kellohameissaan tanssivat.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siellä on ollutkin paljon tapahtumia ja ohjelmaa. äiti

TeSa kirjoitti...

Voi kyllä ja paljon oli sellaista mihin ei ehditty mukaan ollenkaan.