Kertomisen arvoisia muistoja

Osui silmääni tuo otsake tämän päivän lehdestä, ja se sopii nyt kohdalleni mahdottoman hyvin.

Olenko kertonut täällä, että minulla on haltijakummi? Olen ainakin kerran. Kummi, joka välittää ja ymmärtää.
Kannustaa ja on aito, lämmin ihminen. Rakastettava, huolehtivainen. Ihana ihminen.
Minulla on käynyt hyvä tuuri, kun vanhempani valitsivat juuri nämä kummit minulle.
Tosin kummisetäni on jo nukkunut pois, ollessani alle kouluiän.

Minulle tarjottiin keväällä, vai oliko se vasta kesällä, mahdollisuutta lähteä esittelemään omia kätteni töitä Harjun seurakuntaan, Pispalaan.

Kummini, Eeva, oli asian puuhanainen, hän oli ehdottanut minua yhdeksi illan puhujaksi.
Olin ensinnä asiasta kuultuani hiukan hämillään. Mitä, minäkö? Mitä minä siellä puhuisin?
Ai, minun elämästäni. Käsitöistä?
Taikasana, käsityöt!

En ole näissä KokoNainen - teemailloissa ollut mukana aiemmin, eikä minulla ollut minkäänlaista esimerkkiä, mitä illoissa jutellaan.
Mutta lupasin olla paikalla, jollei minulla ole koulujaksoa Kihniössä.


Ja niin minä, tai oikeastaan koko perhe, pakkasimme sunnuntaina laatikot täyteen töitäni vuosien varrelta. Ihan niitä kaikkia, mitä sivupalkissakin on eriteltynä.

Laatikot kannettiin illalla autoon ja minä matkasin maanantaiaamuna kohti kaupunkia.
Töiden jälkeen pikaisesti kohti Pispalaa, jossa laitoin työni esille.
Minulla on jokin mutu - tuntuma, että olisin ollut tuolla aiemminkin, lastenkerhossa ihan pikkiriikkisenä.














Harjun seurakunnan syysesitteessä on ollut tapahtumasta ilmoitus ja paikalle tulikin väkeä hyvissä ajoin.
Jännittikö minua?














Ei.
Minulla on tämä puheenlahja. Puhe tulla pulppuaa ja aihe oli niin lähellä minua, että puhumista olisi riittänyt vaikka toisellekkin illalle.
Eeva- kummi käytti alussa puheenvuoron ja esitteli minut ja minun taustaani suuhteessa häneen.

Illan aikana kerroin työstämme vanhempina, maataloustuottajina, vuorotyöläisinä, elämän ylä - ja alamäistä.
Ja kaikkea tuota tarinointiani väritti käsityöni.
Moneen käsityöhöni liittyy jokin tarina.


Ymmärrän(kö) monen ääneen huokailun ja kyselyn, missä ihmeen välissä minä olen tehnyt nämä kaikki ja ne mitkä ovat maailmalla ja ne mitä ei mukaan mahtunut.
Ihan joka välissä yritän tallentaa edes yhden silmukan. Mielellään monta.
Minulla on kova tahto kokeilla kaikkea uutta, luoda käsilläni jotain kaunista. Kertoa näin elämäntarinaa. Jättää jälkeni historiaan sukumme ahkerien ja taitavien naisten joukkoon.

Ilta kului nopeasti, joukunen työkin olisi ostettu, mutta ne oli minun omiani.
Oli ihana päästä esittelemään omaa harrastustaan, kiitos siitä mahdollisuudesta kuuluu myös Arjalle.
Ylinnä olevat punaiset ruusut sai kummitätini, minä sain tuon hehkuvan oranssin ruusukimpun kotiani koristamaan.

Illan päätteeksi jäin yöpymään kummini luokse kaupunkiin. Voi, kuinka meillä olikin paljon juttua. Nukkumaan taisimme päästä vasta tämän vuorokauden puolella...enkä saanut nukuttua kuin muutaman tunnin.
Kaupunki elää yötä päivää, ja se kuului tyynyni alle!

Ah, oma koti, oma peti. Uni maittaa varmasti, kunhan tyhjennän ensin osan mukanani olleista töistä.

p. s Ilokseni huomasin yksittäisten kävijöiden määrän ylittyneen yli 100 000!