sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Syksy maalaa maisemaa














Tänään on ollut mitä kaunein päivä, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja minä olen ollut energiaa täynnä.
Syksy sopii minulle. Päivän aikana leipoontui sunnuntaipullat ja -sämpylät. Ehdin tekemään pitkän ja mukavan kirppiskierroksen.
Pihamaalta on kerätty pudokkaat, huonot pois ja hyvät omput talteen.
Teen viikolla iltaisin omenahilloa, maistuu hyvältä puuron päällä. Tosin pakasteet ovat niin täynnä, etten tiedä mihin ne hillot säilöisin.













Eilisen viikkovapaani olin vain, en tehnyt paljon muuta kuin ruuan lasten kanssa. Ja ehkä hiukan virkkasin...
Nuorimmainen pääsi kokeilemaan kotona koulussa opittuja köksätaitojaan. Ruoka oli hyvää, se ehkä innostaa kokeilemaan toisenkin kerran.














Miäs oli yön reissulla Tallinnassa. Tuliaispussissa oli monta kivaa juttua kotiväelle. Mieluisia lehtiä, sekä odotetusti vyyhti lankaa.
En tahtonut yhtään enempää neulottavaa, tämä tuli ihan tarpeseen. Uusi Revontuli pitänee aloittaa, alkaahan kiekkokatsomokausikin ihan piakkoin.
Aamulla asettelin uudet timanttituijani riviin luhdin päätyyn. Kävin perjantaina töiden jälkeen tyhjentämässä - 50 % alennuksella ison ostoskärryllisen taimia Prisman taimimyymälästä. Osan vein kotimatkalla siskolleni.
Kesän alussa viimeistelty luhdin ympäristö on nurmettunut kauniiksi, mutta se vaatii jotain katsottavaa.
Miähen kanssa olimme kumpainenkin tahollamme miettineet, että tuo alueelle olisi kiva istuttaa puita, niin vain meidän ajatukset käyvät yksiin, vaikka kaikkea ei ääneen sanota.
















Samalle nurmialueelle piti kesän aikana tehdä ulkohyyskä, mutta kasvihuone meni edelle.
Hyyskän vuoro on sitten ensi kesänä, tai sitten seuraavana...
Peittääköhän nuo kolme alamittaista tainta hyyskän ;) No, ehkä antavat joskus jonkinlaisen näkösuojan. Ja onhan tuossa rivissä muutama syreeni ja hortesiakin.


















Seuraavaksi menen laittamaan syyssipulit maahan. En ole ostanut montaakaan pussia, mutta muutama laukka ja tulppaani mahtunevat johonkin koloon.
Ans kattoo, kuinka kauan pirteä oloni kestää. Kotona on flunssaista porukkaa. Olen välttynyt kaikilta syksyn kulkutaudeilta, vaikka osa meistä on jo toisella kierroksella.
Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle,

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita syksyn istutuksia olet tehnyt. äiti

pirle kirjoitti...

Syksy on piristävää aikaa! Mukavasti teillä "perheyhtiö" toimii:)

Lammas kirjoitti...

Miten osaatkin tehdä ympäristösi niin kauniiksi! Onneksi jaat tätä kauneutta meille muille kuvien välityksellä.

tia kirjoitti...

Samaa kyykkimistä minäkin olen mökillä harrastanut, omppuja, omppuja ja omppuja, monta banaanilaatikollista, nyt yritän niitä saada hilloksi täällä kotona.
Kunhan jaksatte odottaa niin kyllä tuijat hyyskän piilottaa sillä meillä mökillä on tuijat melkein 1,5 kerroksisen talon korkuisia ;-)
Kummasti tällainen kaunis syyssää antaa voimia.

Nina kirjoitti...

Kivalta kuulosti sunnuntaisi ja paljon saitkin aikaiseksi!
Omppohillo on hyvää, meillä vain ei paljoa tänä vuonna omenoita tullut.
Uusista istutuksistasi tulee varmasti kauniit.
Mieleiset tuliaiset miehesi toikin!

Iloa viikkoosi! :)

Eija kirjoitti...

Ilmat ovat olleet kauniita jo se antaa energiaa.... meillä riehuu syysflunssa, meikäkin niiskuttaa lahjakkaasti ;(

TeSa kirjoitti...

Kiitos kommentin jättäneille.
Kyllä minä maltan odottaa puiden kasvua, vaikka nopeamman tien saisi ostamalla valmiiksi suuret taimet.