lauantai 29. tammikuuta 2011

Piirongin täytettä














Joulun kukkivat alkavat, onneksi, olla kompostitavaraa.
Kodin voi huoletta kukittaa keväisemmillä asetelmilla. Esikoisista en pahemmin piittaa, ovat niin nopeita liikkeissään, kun nuupahtavat liian nopeasti.
Kolmen euron satsaus kuitenkin piristää yli viikonlopun. Iso maljani täyttyi kolmesta ruukkukukasta antaen pilkahduksen kevättä lipaston reunalle.
Kääntelin isot klahvipiironkimme jo syksyllä selät vastakkain, sain pienen väliseinän pirtin puolelle.
Piirongit ovat vanhoja, massiivipuisia, painavia ja ah, niin kauniita.
Vetolaatikot ovat täynnä virkkaamiani verhoja ja liinoja, petivaatteita, pellavaliinoja ym. aarteitani.
Tyhjensin isomman piirongin klahvin tyhjäksi, olkoon luukku hetken avoimenaan, kun ohi mahtuu hyvin kulkemaan itseään satuttamatta.
Avoimin ovin piironki on kepeimillään. Sisältäen vanhoja lippaita ja peltirasioita kirpparilta.
Kuvan liinat, liemikulho, valaisin ja valaisimen messinkinen pidike, puurasia ja peltipurkit. Kaikki löytöjäni vuosien varrelta.
Löysin koulumatkaltanikin yhden ihanan kirppiksen, pitkä ajomatka tuntuu nyt puolta kepeämmältä kun tiedän missä pääsen oikomaan jalkojani matkan varrella ;)


















Piirongissa on aina ollut appivanhempieni vihkiraamattu. Sen välistä pursuaa kymmenittäin vuosikymmenten takaisia kuolinilmoituksia. Minun on pitänyt monta kertaa ottaa nuo lehtileikkeet pois ja laittaa talteen valokuva - albumin sivuille.

Piirongin eteen sopii vanha pyörivä tuoli, tämäkin kirpparilöytö. Huikeat kolme euroa. Olen miettinyt maalaisinko vai antaisinko istuimen värin olla mustankirjava. Ennen kesää en sille kuitenkaan tee yhtään mitään, pihalla on aina mukavampi puuhailla, jos maalauksen suuntaan kallistun.


















Tänään näin, huomenna ehkä toisin.
Työhulinoiden vastapainoksi nostan jalkani rahille, katselen elokuvan, neulon ja odotan tyttären tulevan töistään kotiin.
Viihtyisää iltaa myös sinulle,

...onnistuin sitten, ensimmäisen kerran, sössimään edellisen blogitekstini muille maille. Anteeksi kaikille kommentin jättäneille.

4 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

Ihania löytöjä oletkin tehnyt. Leppoisaa viikonloppua.

Olivieno kirjoitti...

Minäkin ostin tänään esikoita plantagenista, kissus karkasi kaverin koriin ;-)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanin nuo esikot. Kevättä taitaa jo olla rinnassa.

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Esikot tuovat kevään. Itsekin olen ajatellut niitä hankkia. Jos hyvin käy ja saa ne pidettyä hengissä voi niitä kokeilla istuttaa ulos.