Koulutyö

Auto hurahti pihaan täyden kuorman kanssa, olen kotiutunut kolmen viikon työtunneilta.
Tämän viikon neljä koulupäivää tuottivat tulosta, mosaiikkini edistyi odotetussa tahdissa.
Päiviin ei jäänyt yhtään vapaata, kun aamulla raahauduin työluokkaan klo 8 . 00, palasin kämpille ennen hiljaisuutta 22. 00.

Jo viikon alussa aloin sairastamaan Kihniön tautia.
Se alkoi oikeastaan jo maanantaiaamuna, kun ajoin koululle.
Olo tuntui puuduttavalta, mikään ei huvittanut, varsinkaan kun tiesi työpäivänsä pituuden.
Kädet olivat ihan veltot, kuinka sitä jaksaa pitää käsissään mitään mosaiikkisaksia?
Lasin kanssa nyt ainakin kannattaa olla varovainen, unisena sitä herpaantuu ihan otekkin.
Tiistaiaamu oli viikon pahin.
Pää oli niin raskas, ettei meinannut nousta pehmoiselta tyynyltä laisinkaan. Lämmin peitto oli vain siirrettävä syrjään ja jalat laskettava kylmälle lattialle.
Aamupalapöydässä ei kukaan jaksanut sanoa huomenta enempää.
Siis, tauti oli iskenyt kaikkiin muihinkin!
Päivä toisensa perään sitä samaa suupielien venymistä, mutta tänään. Pieni hymyntapainen nyki suupieltäni, illaksi kotiin!
Ennen kuin olin saanut yöpaitaa pois päältäni, olin jo pakannut sänkyvaatteeni mustiin jätesäkkeihin, vaatteet kasseihin ja osa tavaroistani oli jo autossa ennen kahdeksaa.

Otin osakuvat työstäni. Molemmat lähes samasta kohtaa.
Ylin kuva (1.) on työn nurjapuoli.
Toinen kuva on valmista pintaa, mutta se on hiukan vielä hämärän peitossa, kun siinä on muovikalvo ja lasilevy välissä.
Valmiista työstä tulee joskus kuva Taidelasi - lehteen. Kunhan työ ensinnä valmistuisi loppuun asti.














Mukanani oli pieni neuletyö, kyllä sitä muutaman silmukan jaksoi neuloa, kun kuuntelin iltauutiset kännykän radiosta.
Olen alkuvuoden ollutkin hiukan uutispimennossa, lähes kaikki blogisuosikitkin on lukematta.
Yritän viikonloppuna lueskella kuulumisianne ja kiittää minua muistaneita.
Seuraavat kaksi päivää olen töissä, sitten tämä työrytmini normalisoituu, hetkeksi.