sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Pieniä neulomuksia



















Ehdin virkkaamaan vielä yhden pipan keväthangille, kun nuorimmainen tahtoi saada laskettelukypäränsä alle ohuen pipan.
Etsin sukkalanka - arkustani sopivan langan, Fortissima Socka, joka oli vahvuudeltaan sopivaa 2. 5 mm koukulla virkattavaksi.
Taas meni aikaa, että silmä tottui mustan langan koukkimiseen. Ohut lanka ja ks ei iltaväsyneillä silmillä tahtonut oikein luonnata.
Pipa kävi monta kertaa sovituksessa, ettei siitä tulisi liian löysä, eikä liian korkea. Sen piti olla just päänmyötänen.Kypärän alta ei jää reunaa paljon näkyviin. Vielä ehtii laskettelemaankin monta mäkeä, varsinkin kun kiekkosarja tuli jo lusittua.
Tuota pojan ostan mustelmaa kun katselee, voisi harkita päivittäiseen käyttöön taaperoiden kypärää =)

















Tyttären sukat unohtuivat pingotukseen useammaksi päiväksi saunanlauteille. Ainakin saivat kuivua rauhassa. Nämä ovat ihan samalaiset kuin omani.

Uusi neule on jälleen puikoilla, monta lankakerää ja ohjetta valmiiksi jonossa ja pinossa. Äh, ahneus iskee, mutta en aloita toista työtä ennen eilen aloittamani valmistumista.

7 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa kivoja neuleita. Sukat näyttåvät söpösltä

Johanna kirjoitti...

Kivoja käsitöitä blogi pullollaan. Se on mahtava lahja osata tehdä tuollaisia luomuksia. Ihailen kyllä taitojasi. Oikein ihanaa sunnuntain jatkoa.

Sirkka kirjoitti...

Tännehän on kertynyt vaikka millä mitalla katsottavaa ja luettavaa.
Pipoa katselin ja mietin onpa siinä ollut virkkaamista ja erinomainen tuli.
Samoin kuin kauniit sukat on sinulla taito totisesti hyppysissäsi ja että tiffany lamputkin osaat korjata varmaan tekisitkin niitä ihanuuksia, olen ymmällä.
Onnittelut hienoista saavutuksistasi!

MariL kirjoitti...

Yksinkertaisen kauniita käsitöitä sinulla valmiina! :)

Sirkka kirjoitti...

Olet kyllä ahkera ja aikaansaava. Ja kauniit ovat kättesi työn tulokset!

Sartsa kirjoitti...

Fortissima -langalla sukset kulkee varmaan tosi kovaa!

TeSa kirjoitti...

=) Kiitos!