torstai 5. toukokuuta 2011

Tuulikello



















Hyisen kylmä ilma ei innosta vieläkään aloittamaan pihatöitä, eikä liieemmin laittamaan kasvihuoneeseenkaan mitään muuta kuin näitä orvokkeja.
Kirppikseltä löytyneeseen työkalupakkini suojiin sopi kaksi pientä amppeliruukkua. Teen näistä kahdesta yhden suuremman istutuksen, kun pääsen pihatöihin.
Jotain pientä askartelua pitää aina olla käsillä, mielellään tarpeellista ja hauskaa.
Keräilin kaikkea pientä kiiltävää työpöydälleni ja tein kokeilun.
Vanhat haarukat ja mahdottoman suuret lusikat saivat uuden elämän tuulikellossani, kun lisäilin ketjua ja lenkkejä ruokailuvälineiden varsiin.













Miäs teki valmiiksi sopivat reiät aterimien varsiin, sekä lampunhattuun, että sain renkaat sopimaan.

















Pienet renksut olen ostanut kirpparilta. Ketjut jätin eri mittaisiksi ja lampunhatun keskelle kiinnitin pöytäliiinapainon.
Sijoitin tuulikellon kasvihuoneen nurkalle, että kukaan ei löisi otsaansa matalaan katteeseen.


















Huoneella olisi kaikki valmista kesää varten, se ulkotilan lämmin ilma puuttuu vielä.


















Bongasin tänään koulun lasivitriinistä tämän ihanan lasipuun, tämän työstäminen vaatii jo taitoa aika paljon. Nämä opit eivät kuulu minun perusopetukseeni.

7 kommenttia:

Sirkka kirjoitti...

Oi sinulla on täällä tullut huisin paljon kauniita kuvia sitten viime näkemäni...
katsoin kauan ja herkeämättä nyt kuviasi ja tuo heti ensimmäinen osui..ja nuo vanha puutarhavälineet ovat aina lähellä sydäntäni, menin itse laittamaan tässä päivänä muutamana omani vahingossa pussin mukana roskiin se ainut rakkain vanha kaunis lapioni, sinne men)
Tuulikellosi on varsin sievä ja olet tosi taitavan nokkela kaikessa!
Lasipuu on kaunis!
Lämpimiä päiviä lämpimin halauksin.

Sari kirjoitti...

Hieno idea tuo tuulikello.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno työ se lasipuu.Ja tuulikello hyvä idea. äiti

Ingi kirjoitti...

Kyllä on kiva tuulikello!

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.

Olivieno kirjoitti...

Hieno tuulikello ja työkalupakki on tosi tyylikkäästi kulunut!

paivis kirjoitti...

Hauska tuulikello :)