torstai 29. joulukuuta 2011

2 x kroko


















Hämärän hyssyssä virkattu huivi valmistui ja sopivasti tuli sähkötkin, että sain tämän huivin viimeisteltyä ja tyttären mukaan eilen eteenpäin vietäväksi. Tyttärellekin riitti muutaman päivän exterme pimeydessä, kun oma koti on kuitenkin lämmin ja valoisa.
Punaisen huivin lanka on Schachenmayr nomotta, Micro Bamboo, 50 % viskoosi, 50 % akryyli, joka ensi alkuun oli ikävää virkata löysän kierteensä vuoksi.Malli on krokotiili, aika tylsää virkattavaa, kun saman toistossa ei muutu kuin huivin koko.
Lankaa kului 530 g, eli huivista tuli aika painava.

















Tämäkin on sama malli, lanka vain on eri. "Sirmione" sock, Lidln sukkalanka, jossa on 75 % villaa, 25 % polyamidia.

200 grammasta ei suuren suurta huivia virkkaa, mutta kyllä tälläkin saa kaulansa peitettyä. Tämäkin matkaa aikanaan samaan paikkaan, kuin punainen huivi.













Tänään olen siivoillut paikkoja järjestykseen, pessyt viimeisetkin tiskivuoret. Päätin, että en ala käsin lutraamaan sen enempää tiskiä, kuin pyykkiäkään. Ja lopultakin pääsen neulomaan jotain ihan itselleni. Koko joulukuu on mennyt lähes " talkoillessa " neuleita muille.

9 kommenttia:

Tintti kirjoitti...

Kivannäköistä tulee tuosta krokotiilipinnasta. Voisiko sitä tehdä rivin silloin toisen tällöin?

Mukavaa, että kaikki toimii taas.

Kangaskasa kirjoitti...

Kauniita huiveja! Pinta näyttää mielenkiintoiselta.

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Punainen huivi on ihanan sävyinen. Näyttävät lämpöisiltä kumpainenkin.

KristiinaS kirjoitti...

Eka kuva on ihan kuin kesällä otettu. Kummallinen talvi.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Ai, vasta nyt tajusin, että kroko on virkattu! Koko ajan kuvitellut neuleeksi! Kiva pinta, pitäisiköhän etsiä ohje ja tehdä jotain vallattomassa virkkauksessa...
Kaunis valaisin! Itse tehdyt varjostimet?

Unknown kirjoitti...

Kauniita nuo molemmat huivit. Itse tykkään tuosta ruskeasta :)

Kisa kirjoitti...

Kauniita huiveja molemmat!

TeSa kirjoitti...

Huivin virkkkaamiseen saattaa koukkuuntua ja työ tuleekin valmiiksi nopeammin, kuin rivi silloin, toinen tällöin.

Todella erikoinen talvisää, kun tänä aamuna luonto näyttää taas valkoiselta.

Huiviin on ohje tässä
http://www.alexkokko.com/ohje.html

Lasivarjostimet, kaikki kaksi tähän mennessä päivitettyä ovat opinnäytetöitäni.

Kiitos teille.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos ohjeesta!