sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kirppislöytöjä

Suursiivoksen sarjaan kuuluu myös olennaisena osana oman työpöytäni pinnan etsintä. Suuri kulmapöytä peittyy liiankin helposti tulostetuista ohjeista, mallilehdistä, uusista peltirasioista ja korjaukseen tulleista vaatteista.
Peltirasioissa on yksi sääntö, kahta samanlaista en kirpparilta osta, jos en kerää sarjaa. Näistä rasioista löytyy kanttinauhaa, vinonauhaa, silkkinauhaa, Tilda-ompelutarvikkeita, keramiikkanappeja... Lähes mitä vaan osaan jemmata kauniiseen peltirasiaan ja taatusti unohdan, mitä mihinkin olen tallentanut.
Samalla täydensin työpöytäni valaistusta, kirpparilöytö tämäkin. Kohdevaloa ei voi koskaan olla liikaa, varsinkin mustaa lankaa ommellessa.
Etualan peltipurkki on osa Kristiinan lähettämästä Espanjan tuliaisesta minulle tänä keväänä.
Jatkuvasti hukassa olevat kotitoimistotarvikkeet keräsin suureen virkattuun koriin, jonka saatan jonain päivänä löytää taas jostain ihan muualta.
Miten ne voivatkaan olla aina hukassa? 
Koruiluun tarvittavat pienet osaset järjestelin näihin kovamuovisiin rasioihin, joita ostin Tallinnasta, Karnaluksista. Rasioihin kätkin myös tukusta ostamani korunosat, jotka toivon löytäväni seuraavalla käyttökerralla huomattavasti helpommin, kuin yhdestä suuresta laatikostani.
Vielä on jäljellä jonkin verran itse tehtyjä lamppuhelmiä, sekä helmikaupoista ostettuja. Nämäkin lasipurkit ovat lähestulkoon kaikki kirppikseltä ostettuja.
Lopuksi siivoilin pöydän alustankin, josta löytyy loppumaton jono päällekkäin kasattuja lankakoreja, sekä laatikoita.
Tosin saan hetkessä kaiken kaaoksen valtaan, kun jotain aloitan tekemään ;)

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siinäpä sitä on purkki poikineen. äiti

Kangaskasa kirjoitti...

Kertakaikkisen upeita kirppislöytöjä nuo purkkisi! Mieluusti näkisin lisää purkkikuvia vaikka jokaisesta erikseen :) Vanhoissa peltipurkeissa ja -rasioissa on jokin ihmeellinen vetovoima, sillä minäkin aina kirppareilla niitä etsin. Ja joka kerta tulee hyvä mieli, kun jotain kaunista löytää, vaikka peritaatteessa ei sellaista enää tarvisisikaan...

TeSa kirjoitti...

Joskus voisikin laittaa purkit riviin ja miettiä mikä mistäkin on löytynyt.

intsu kirjoitti...

Ihania nuo rasiat varsinkin. Jaa,jaa onko viikon päästä juhlat sekä sinulla,että pojalla,kun noin siioilet? Meilläkin on silloin vauvan juhlat.

tia kirjoitti...

Oi ja voi kuinka ihania peltipurkkeja sinulla, täällä yksi peltipurkkien keräilijä ;-)

TeSa kirjoitti...

Vanhoissa peltirasioissa on ihanaa ajan patinaa ja sellaista kauneutta mitä näissä nykyisissä ei koskaan tule olemaan.

En juhli samaan aikaa pojan kanssa, nuoren suuri juhla on hänen omansa.

Paula kirjoitti...

Ihana tuo peltipurkkikokoelmasi!!!