maanantai 22. huhtikuuta 2013

Bolero


Tytär juhlii kevään päätteeksi valmistumistaan kosmetologiksi, jolloin juhlakoltulle tulee käyttöä. Samainen asu tulee toistamiseen käyttöön alkusyksystä, mutta niistä juhlista sitten kun se on ajankohtaista.
Tytär toivoi juhlamekkoon sopivaa boleroa, tietäen kevään oikuttelevan kelin ja syksyn kylmyyden.
Kävimme talvilomalla yhdessä Lankamaailman lankahyllyjä venkoilemassa ja jätin varauksen ohuesta mustasta langasta, jota ei käyntimme aikana ollut kuin muutama kerä ja sekin oli kaikki eri erää.
Odotin ja odotin yhteydenottoa, jota ei koskaan tullut. Otin itse yhteyttä kauppaan, jolloin sain vastauksen, että lankaa ei ole saatu lisää vaikka sitä on tilattu kaksi kertaa.
En jäänyt odottelemaan pidempään, vaan kävin toisessa lankakaupassa ja ostin vastaavaa lankaa ilman tyttären hyväksyntää.
Ohut kiiltävä musta lanka on Shachenmayr Catania Fine, jota neuloin aloittaen hihansuista 3 mm:n puikoilla. 
Vaihdoin puikkokokoa työn edetessä lisäämättä kuitenkaan yhtään silmukoita. Näin sain kuvion pysymään muuttumattomana ja kappaleiden koko kasvoi selkää kohden.
Ohjetta silmäilin Viron suuresta käsityölehdestä, syksy 2011, s.26.
Työ saatiin sovitettua viime viikolla, kun tytär kävi yhden yön kotireissulla tuomassa kissunsa hoitoon. Viimeistelen boleron jonain aurinkoisena päivänä virkaamalla kappaleiden ympärille viimeistelykerroksen, kunhan ompelen hihansuita hiukan enemmän kiinni. Kuvauksessa sauman virkaa hoiti nuppineulat.
Tyttären lookki oli käydessään freesi. Varmaan jokainen opiskelijakaverikin on tällänny ittensä viimosen päälle viksuun kuntoon viikon opintomatkaa varten.
Kohta kaksi vuotta on jokainen tehnyt töitä sen eteen, että Pariisin matka mahdollistuisi. Koulun ohella on tehty aspaa -asiakaspalvelua- monia pitkiä iltoja. 
Näillä työn tuloksilla tytär sai (ainoana) matkakassansa täyteen määräajassa, eikä joutunut omiaan laittamaan.
Me toivotamme ihanaa ja antoisaa lomaa sinulle, ilo irti ja uusia kokemuksia kirjasi sivuille.

5 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanaa Pariisinmatkaa. Bolero on upea, samoin tyttären look.
Mukavaa viikon alkua.

intsu kirjoitti...

Niin on kaunis bolero. Kaunis,kaunis on tyttökin!

MariL kirjoitti...

Kaunis bolero! :)

Katrir kirjoitti...

Niin kaunista, sekä tyttö että bolero. Pariisi on niin ihana kaupunki, kyllä sitä onkin ansainnut reissun, kun matkakassa on saatu noin hienosti kasaan.

villanne kirjoitti...

Kaunis bolero! :)