sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kevätkierros

 Hämeenkyrön kansalaisopisto teki tänä keväänä hiukan erilaisen työnäytöksen, kun he asettivat talven aherrukset näytille Kyröskosken Valtakadun varrella olevien liiketilojen näyteikkunohin. 
Teimme miähen kanssa kävelykierroksen, minä kuvasin sen mitä sain kuvattua. Pikkaisen olisi ollut rätille käyttöä, jotta työt olisivat tulleet paremmin esille. Heijasteet ja kirkas aurinko heikentävät monen kauniin työn näkymisen kunnolla.
Olkaamme kaikki ylpeitä omista taidoistamme ja siitä ahkeruudesta joka meissä asuu =)
 Kävelykierroksen päätteeksi avasimme terassikauden paikallisen ruokalan pihalla.
 Aurinkoa sinunkin päivääsi,

3 kommenttia:

MariJ kirjoitti...

Mahtava idea laittaa näyttely vähän julkisemmalle paikalle! Itse olen nyt monena vuonna missannut kansalaisopiston kevätnäyttelyn, aiemmin tuli käytyä samalla, kun käytin lasta muskarissa lauantaisin (näyttely on yleensä jonain keväisenä viikonloppuna kansalaisopiston salissa), mutta kun iskä on huolehtinut kuljetuksista pari vuotta, niin on vain nuo näyttelyt unohtuneet. Jos näyttely olisikin esillä jossain julkisemmassa paikassa ja vaikka muutaman viikon ajan, niin tulisi helpommin lähdettyä ja kierrettyjä. Niissä on kuitenkin esillä niin paljon erilaisia kädentaitoja - ja voi saada jopa ideoita omiin töihin! :)

TeSa kirjoitti...

Minustakin tämä on hieno idea. Kaikki työt ovat viikon näkösällä, jolloin iltakävelylläkin ehtii töitä katsomaan.

Cefuts kirjoitti...

Näyttely oli hauska idea ja siellä oli tosi monta taidokasta työtä. Hääpuku oli aika wau :) Wingspaneja oli muutama kappale, olin juuri itsekin neulomassa sitä. En ollut aikaisemmin käynyt Valtakadulla.