Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä...

 Viime yönä valmistui väsynein silmin kolmas Haruni ihanasta Zitron filisilkistä.  Sadan gramman vyyhdissä = 600 m, joka loppui ennen päättelykerrosta. Virkkailin silmukat kasaan toisella lähes saman sävyisellä langalla ja pingotin huivin tytsin kanssa yötä myöden.
Päivällä tuleva miniä sai huivin kokeiltavakseen...jotain lainattua.

 Kyllä vaan. Meidän nuoret juhlivat häitään huomenna, lauantaina.
Vuosi sitten kävimme katsastamassa yhdessä juhlapaikan  ja tänään olikin ahkera väki tekemässä juhlavalmisteluja.

 Ruokapöydän kukka - asetelmat on tilattu kukkakaupasta, kuten neilikat yleensäkin.

 Kesäiseltä työpaikaltani, kukkatarhalta tuodut hopeaputoukset, joita tässä asetellaan päätalon ovenpieliin, osti minun ihana työkaverini juhlia varten.

 Näihin kukkatalkoisiin eivät kaikki osallistuneet, sulhanen keskellä.

 Minä katkoin eilen illalla pihamaalta isomaksaruohon kukintoja, jotka eivät olleet harmikseni vielä auenneet kunnolla kukkaan. 
Samaten keräsin kaikki koristekaalit, sekä vielä hyvässä kukassa olevat malvat, joista tein useamman kukka-asetelman ruokapöytiin.

 Haistahan kukkanen...

 Rannan tuntumasta miäs haki hiukan heiniä, minä kuivia.

 Kukat ovat sävyiltään juhlan teemassa, viininpunaa ja vihreää.

 Morsiusparin pöytä on salin kulmassa, valoisassa tilassa.

 Tuolin selkämyksellä odottaa huivi syysillan viileyttä.

 Tämä joutsen, morsiuskimpun malja, on ollut meidän hääpöydässämme, öö...25- vuotta sitten.

 Juhlapaikka on rakennettu 1910. Se on todella tyylikäs, aistikas, valoisa ja sokkeloinen.

 Iltajuhla jatkuu samassa pihapiirissä, mutta eri rakennuksessa. Tämänkin rakennuksen edustalle laitettiin samoja kukkia kuin päärakennuksen ovien eteen, santoliinaa sinkkiastioissa ja hopeaputousta amppeleissa.

 Aiemmin kesällä tehdyt opastekyltit on nyt yhdessä salossa. Näin ne ohjaa vieraat ja autot oikeille raiteille.

 Totta tosiaan, omista häistämme tuli helmikuussa kuluneeksi 25- vuotta. Tämä kuva on otettu kirkon portailta, jossa VPK nuoriso-osaston pojat tekivät meille yhteneväisissä haalareissaan, suihkuputket ylös nostettuina, kunniakujaa, heitellen samalla haalareidensa taskuista riisiä päällemme. 
Tämä oli todellinen yllätys, jota en osannut odottaa laisinkaan. " Omat poikani " olivat kutsuttu odottamaan vihkiäistemme päättymistä, eikä siinä vielä kaikki. 
Meidät kuljetettiin juhlapaikalle kylän uusimmalla raivausautolla, uutuuttaan kiiltävällä paloautolla pillit soiden. 
Tästäkään minulla ei ollut mitään tietoa. Olikin melkomoista kavuta korkkareissa, pitkällä hameella auton kyytiin =)
Olin nimittäin nuoresta tytöstä asti täysin vpk:n pauloissa ja ohjasin useamman vuoden kahdella eri paikkakunnalla nuoriso-osastoa, josta sitten on tällainen kaunis muistokin olemassa.

Tämä ihana, äiren humu mussukka, meidän esikoinen kulkee huomenna alttarille ja saa rinnalleen kauniin morsiamen, ihanan naisen, joka on kulkenut kanssamme jo tovin aikaa.