lauantai 28. joulukuuta 2013

Teatteria ja villasukkia

En ihan kerennyt saamaan valmiiksi kahta sukkaparia miähen nimpparipäivälle, mutta ajatushan on tärkein ja kymmenen minuuttia sinne tänne, anyway,  ja sukat olivat valmiina viimeistä langanpäätä myöden.
Eilinen ilta kului katsoen Saiturin joulu- teatteriesitystä, joka oli minun syntymäpäivälahjani, mutta katseltiin miähen nimpparina =)
Sukat ovat samaa sarjaa ennen joulua neulomieni kanssa, Nalle Color, jota ei - onneksi - jäänyt jäljelle enään kuin nöttöset.
Kolmesta 150 g kerästä valmistui kolmet 46 koon sukat, hyvinkin pitkillä varsilla. Näillä miäs saa peitettyä hyvin säärensä, eikä minun täydy kyseenalaistaa hallin katsomossa miten sinulla on taas niin kekkulisti vaatetta päällä?
Kohta se taas alkaa. Ai mikäkö?
No kiakkosarjat! Pojat selvityivät mestikseen, joista kaukaisimmat pelit pelataan Limingalla. Juuh, sinne me ei lähdetä mukaan, liian kaukana kaikesta.
Lähialueen pelit, etelää kohden pyritään seuraaamaan, eli taas kartoitetaan uudet hallit ja paikalliset kirput.
Joulunajan suunnitellut käsityöt ovat yhdeltä osin valmiina, kun sukat tulivat neulottua. Seuraavaksi etsin yhden jakun purettavaksi, virkkuukoukun ja nypin päällipeiton uuden kässytuolini suojaksi.
Olen onnistuneesti välttynyt ostamasta uutta lankaa, vaikka alelankoja olenkin hypistellyt. Sain jouluna taas paaaljon uusia pehmopalleroita, kaukaisimmat Kiinasta.
 

2 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Ihania joululahjapalleroita!
Onnea pojille peleihin...

intsu kirjoitti...

Käsityörikasta uutta Vuotta 2014.