maanantai 5. tammikuuta 2015

Satumaista

 Päivän sininen hetki. Raikas pakkanen piristää kyllä kummasti. Hyödynnettiin jo eilen viilenevää ilmaa ja kannettiin patjat, sekä petivaatteet ulos tuulettumaan. 
Tänään lämmitellään pirtillä ja nautitaan kaikesta ihanuudesta.
 Nautin suunnattomasti hyvästä kirjasta, jossa on paljon kauniita kuvia. Siis ei lukukirjaa, ehei!
Ootan innolla suomennoksia, jolloin saan kaiken irti painoksesta. Tilda - sarjan uusin painos sujahti postilaatikkoon ennen joulua. Kuin tilauksesta. Tai olihan se tilattu, kun en perunut sitä.
Syntymäpäiväkseni saama(t) Sinooperin lahjakortti poltteli taskussani, että kaupoille olisi päästävä.
 Ostopäätös ei ollut vaikea. Suurin osa ostoskassini tilavuudesta oli Tildailua. Hempeitä sävyjä, pulleita muotoja ja suuria mahdollisuuksia. Harmillisesti vain paikallinen lähimyymälä on vähentänyt huomattavasti tarjontaansa tältä osin.
Mistä te ostatte omat hahmokankaat ja materiaalit?
 Kirjojen jatkuva selaaminen ei valmista yhtäkään enkeliä, ei lintua. Mutta haaveilla voi.
 Jospa ottaisin tavoitteekseni yhden ompelutyön tältä saralta kerran kuussa. Se ei olisi paljon se.
 Päivitän samalla nämä nukkiksen tinaihanuudet, jotka ostin taannoin. Myyjällä oli arvokas setti kaikkea kaunista, jota en voinut edes harkita ostavani. Onnekseni hän suostui myymään tuosta osan. 
Nämä eivät ole kotimaista valmistetta, mutta ovat suomalaisesta nukkekodista vanhaa perua.
 Kaikenlaista ihanuutta sitä myydään. 
Pirteisiin pakkaspäivän tunnelmiin,

7 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat talvikuvat ja oi oi noita ostosherkkuja.
Mukavaa Loppiaista sinulle.

Kukkaiselämää kirjoitti...

Tämä kaupunki on sellainen käpykylä, ettei täällä ilmeisesti myydä Tildaa. Yritin nimittäin etsiä syksyllä. Olisin halunnut ommella jotain hempeää Tilda-kankaista.

Ninnu kirjoitti...

Nuo Tilda-kirjat ym ovat kyllä niin kauniita ja samoin myös talvikuvasi.

TeSa kirjoitti...

Pandurosta voisi tehdä tilauksen Tilda-tuotteisiin, mutta ostoksia olisi mukava päästä näkemään ennen ostopäätöstään.

Eija kirjoitti...

No mukava ajatus ommella kerran kuussa tildatuote valmiiksi, voisin vaikka kokeilla samaa. Minä olen hahmojen vartelot ommellut ihan kaupan beigestä lakanakankaasta. Tampereella Sinooperissa on jonkinverran tilda tuotteita, mutta on paljon hempeitä tilkkukankaitakin, jota voi hyvin käyttää. Ompeluniloa ;D

TeSa kirjoitti...

Kiitos Eija.
Minun verhokankaissani on alkanut kummittelemaan kangas joka haluaisi tildaksi =)

Päivikki kirjoitti...

Miulle tuli vahingossa Tilda-kirja Jujukerhosta. Ensin harmistuin sitä, että pitää palauttaa irja, mutta kun olin selaillut sitä, päädyinkin pitämään kirjan. En kyllä osaa tehdä siitä mitään, mutta inspiraation lähteenä se on hieno.