keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Väriä pintaan

 Sunnuntain riemulaari, verhojen penkominen jätti jälkeensä melkoisen sekamelskan, joka ei ota toentuakseen. Pirtissä huonekalut ovat yhdessä kasassa, kun en saa päätökseen verhojen kanssa vekslaamistani. 
Halusin laittaa sivuverhojen lisäksi, v. 2007 virkkaamani verhot, mutta arska oli jättänyt jälkensä jokaiseen silmukkaan.
 Lykkäsin koko kolmen koplan, sekä muutaman kolme virkattua liinaa pyykkäriin ja valitsin sporttisen ohjelman. Se, että sain kaikki kastumaan.
Seuraavan ohjelman valitsin 40' mukaan ja lisäsin kahden väripaketin mömmöt ja suolan. No, suola ei ollut ohjeenmukainen. Hyvin väri kuitenkin tarttui.
Kolmas ohjelma oli sama kuin värjäys, jolloin liika väri lähti pois.
Tänään työ eteni pitkän työpäivän päättyessä ensinnä ikkunan pesulla. Ei sentään satanut lunta, kuten eilen. Pääsin testaamaan uutta ikkunanpesintäni, joka oli heti yhteistyökykyinen kanssani. Puhuimme samaa kieltä. Laitoin nuorimmaisen pesemään oman huoneensa ikkunan ja sehän sujui mallikkaasti. Konevoimin.
Keittiöön olen suunnitellut uusia verhoja, kun olemassa olevista mitkään ei ole mieleisiä. Olen mieltynyt Vallilan uusiin kuoseihin, mutta en ole päässyt näkemään niitä lähemmin.
Toisaalta käynti kangaskaupassakaan ei olisi hassumpi ajatus. Joskus olisi kiva ottaa heti käyttöön valmisverho. 

Ei kommentteja: