perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pääsiäistervehdys teille kaikille!

 Tänä vuonna jäi suuren juhlan laittaminen väliin. Meillä ei siivottu, eikä leivottu. Ei haettu ruokaa juhlapyhiksi, eikä kasvatettu rairuohoa. 
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä hitaammaksi ja kankeammaksi kasvan.
 No, ei vaineskaan. Olen ollut töissä. Tehnyt koko viikon pitkää päivää, niin opistolla, kuin kasvarilla. Jälkimmäisellä tein eilen melkein kaksi vuoroa peräkkäin ja miäskin oli apuna. Tänään lähdimme liikkeelle hiukan hitaammin, kiitos kesäajan tuoman puutuneen olotilan,  nukuimme univelkoja pois.
Kevään kiireisin aika ei katso onko juhlapyhä vai ei. Työt on tehtävä ajallaan, jos meinaa niittää satoa tuonnempana.
 Homma sujui ja valmista tuli. No silleen valmista, mihin oli tarkoituskin saada valmistumaan. Tuskin olisin kotonakaan hiljaisuudella ja hartaudella viihtynyt paikallani, vaan viipeltänyt työhuoneen ja kässytuolini väliä levottomasti. Kumpikin työ vaatisi hiukan panostusta, kun tehtävää on silläkin saralla.
 Koti on koristautunut menneiden viikkojen aikana muutamalla kransilla, jotka olen tehnyt vuosia sitten. Samoin pajunkissoilla koristeltu styrox-pupu
Pääsiäskoristeet kävin läpi samalla, kun jatkan valmistuneen vaatehuoneen järjestelyä.
 Käyn lämmittämässä viikolla valmistuneen lasangen, otan hyvän asennon ja katselen Mielensäpahoittajan. Jos illalla jaksan valvoa, lähdemme vielä yökirkkoon hiljentymään. 
Hyvää pääsiäisen aikaa teille kaikille.


Kuvien neilikat nypin tänään töissä.

8 kommenttia:

Satu Kukkaiselämää kirjoitti...

Kauniita koristeita. Meillä ei ole rairuohoa, kun en viitisinyt sitä kasvattaa eikä yhtään pääsiäiskoristettakaan. Jotenkin ei vaan huvittanut... Mukavaa pääsiäistä!

Tiina kirjoitti...

Kaunis pääsiäiskoti teillä <3 Oikein mukavaa ja rauhaisaa Pääsiäistä!

ma-te kirjoitti...

Iloista Pääsiäisen jatkoa ☺☺

satunNainen Paula kirjoitti...

Kaunista, niin kaunista!
Lempeää ja lokoisaa pääsiäisen aikaa sinulle ja perheellesi!

Eija kirjoitti...

Kaunista ;D
Hyvää pääsiäistä.

Tiinatei kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä!

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille.

Saija kirjoitti...

Oi, suloinen pupu täälläkin istuu! Sieviä koristeita!