sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Virvon varvon...

 postikortilla...
Nuorimmainenkin kasvanut jo niin isoksi, ettei sitä voi enää laittaa palmusunnuntaiaamuna virpomavitsoineen matkaan :D joten laitoin sulat kortin pintaan.
Monia vuosia lapsukaiset askartelivat porukalla suuret määrät vitsoja. Osallistuin joskus pesuhuonekokoontumisiin, jossa oli ehdottomasti se paras paikka askarrella ja siivota höyhenät ja pajunkuoret.
 Joulun alun korttirumbaan en alkanut. Pääsiäisen aikaan en ole liiemmin kortteja lähetellyt, mutta pikkaisen oli matkoilta kerääntynyt juurikin ajankohtaista materiaalia, jota on turha alkaa marinoimaan. Eli heti käyttöön ja valmiina matkaan.
 Päivän teema oli sulka ja kaksipuolinen teippi. Alan kehittymään askartelun suhteen, enkä tuherra kaikkea kiinni liimatuubin kanssa. Kehityskelpoinen yksilö.
 Kuvatessa huomasin, että olin tehnyt huomaamattani pieniä toistoja juurikin samalla koristeella tai värillä.
 Kuun loppuun mennessä postitetut ehtivät vielä pääsiäiseksi perille.

7 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

UPEUKSIA

Kisa kirjoitti...

Ihania kortteja ♥

intsu kirjoitti...

kiitos,kiitos. Yksi ihanuus somistaa nyt meidän jääkaapin ovea:)

KristiinaS kirjoitti...

Kiitos! Kortti tulla tupsahti tänne. Ja mattokin. Tattis hurjasti.

sartsa kirjoitti...

Ompa herkkää. En muista, olenko koskaan lähettäny yhtää pääsiäiskorttia. Eikä oo tullu mieleenkään tehä niitä, mut miks ei. :)

satunNainen Paula kirjoitti...

Upeita kortteja!! Höyhenet ovat ihania, utuisia ja unenohuita.

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos kaikille.