lauantai 12. maaliskuuta 2016

Myssäkät

 "Justiinan" vanhemmat haluavat ikuistaa vauvan mahdollisimman pienenä samaisella kuvaajalla, joka kuvasi heidän häänsä.
Pyyntö tuli ajoissa tehdä myssy joka olisi vauvan ainoa vaatetus. Jää nähtäväksi kuinka onnistuu.
 No minäpä tein myssyn, jonka varjolla saatoin taas kertaalleen mennä tekemään kotikäynnin =D
Pitäähän sitä sovittamaan päästä, ettei tule liian kireää.
 Mallia katsoin miniä valitsemasta kuvasta. Ruusuke on omaa tuotosta, keskellä suurehko muovihelmi.
  Lanka on Novitan Sylvia, 86 % villaa, 14 % silkkiä. Myssyn virkkasin kaksinkertaisella langalla. 
Ruusuke on langanjämiä.
 Simpukkavirkattu myssy on myös oma malli. Lanka on tuliainen, persikan sävyinen, Rosários 4, happy baby. Langan koostumuksessa on 65 % merinoa, 25 % polyamidia ja 10 % kashmiria. Jälkimmäinen piti kääntäjällä suomentaa.
 Aamulla viimeistelin kaikki myssäkät ja aikaa kului eniten tämän kanssa. Helmeilin. Leikkasin ompelulangat poikki, nypin helmet irti ja taas aloitin. En osannut päättä enemmän vai vähemmän. Lopulta laitoin vähemmän.
  Turbaani, jonka tekemiseen meni eniten aikaa. Pintakuvio, puolipylväät silmukan takareunasta, kiinteitä silmukoita.
 Lisättäviä silmukoita, puran, jatkan. Mittaan ja muunnan.
Lopulta leikkasin saksilla yhden puolipylvään poikki ommellessani ketjusilmukkakaaria.
Viimeistelynä hempeitä vaaleanpunaisia pieniä muovihelmiä jonossa.
Lanka on Novitan Ipana, 100 % nyppyyntymätön akryyli. 
Kuvaukseen menee ruusukkeellinen myssä.
 

8 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Herttaisia myssyjä suloiselle "Justiinalle". =)

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos sinulle Hepsi.

Omppumato kirjoitti...

Ihanan kauniita myssyjä :). Tuo ruusullinen on minusta kaikista kaunein.

sartsa kirjoitti...

Kauniita kaikki. Turbaani on kivan erikoinen.

Maaru kirjoitti...

Ihania nyttösiä, ihan jokainen! <3

ellu kirjoitti...

Onnittelut mummille!!
Kauniita myssyjä jokainen.

intsu kirjoitti...

Voi ihanuutta! Kyllä vauvat vaan ovat niin suloisia!

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille.