lauantai 2. huhtikuuta 2016

Viikonlopun mietteet

 Vajaa työviikko oli työntäyteinen, kiireinen ja tapahtumarikas. Pääsiäisen molemmin puolin on tehty hiukan pidempää työpäivää, että pysytään aikataulussa.
 Päivällä olen ennättänyt käydä kotona kääntymässä ja yöt nukkumassa tai töitä tekemässä. Sain lopultakin kirjoitettua valmiiksi yhden kurssin arvostelut ja arvosanat.
 Tänään on pirteä pakkasaamu. Raikas ja kuulas ilma. Pihatöihin ei ole kuitenkaan vielä kovin kiire.
 Pääsen tekemään tänään tähän nukkekotiin ensimmäisen sisustuksen koskaan!
 Siivouspäivän voisi ajoittaa tälle päivälle ja ulkoistaa hiekkakasat eteisistä toisaalla. Kaikenlaiset pölypallot nurkista ja leivänmuruset saavat kyytiä samalla.
 Tänään aloitan kevään pyykkirumban, eli kaikki peitot ja tyynyt pesun kautta ulos kuivumaan. Kevät kuivaa paremmin, kuin nihkeä kesä.
 Päivitän sisäkukkien tilanteen ja kannan loput talvisuojissaan olleet kukat ikkunoiden eteen.
 Nautin kiireettömästä viikonlopusta.
 Tee sinäkin niin. 
Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne.
 

Ei kommentteja: