skip to main |
skip to sidebar
Alokas
Viikko sitten Porin prikaatin porteista astui sisään joukko nuoria. Samana päivänä astui palvelukseen n. 12 000 alokasta ympäri Suomen.
Säkylässä, Huovinrinteen varuskunnassa, nuorimmaisemme aloitti palveluksensa esikuntakomppanian 3. joukkueessa.
Kuukauden vapaa ennen palvelukseen astumista meni kunnon kohottamiseen ja kotitöissä auttamisessa. Tyttöystävä sai kesätyön kasvarilla, jolloin yhteistä vapaa-aikaakin oli työpäivien jälkeen.
Kuukauden loma on vain kuukauden mittainen. Minun on myönnettävä, että koville otti pojan lähtö, vaikka lomia on usein. Kun molemmat nuoret häippäsivät yhtä aikaa, jäi jälkeen vain hiljaisuus. Olenkin viikon verran touhunnut ylikierroksilla, mennyt aikaisin töihin ja puuhaillut iltamyöhään nukkumatta kertaakaan päikkyjä.
Miäs tiesi näin käyvän, ei se ensimmäisenkään pojan kotoa lähtö ollut minulle yhtään sen helpompaa. Saati tyttären. Tunteisiin käy kovin.
Sunnuntai-iltana oli ensimmäinen mahdollisuus mennä tapaamaan omaa nuorta sotkuun. Kiertelimme ja kaartelimme matkojen päästä, kun ensinnä kävimme moikkaamassa tyttären perheen.
Ikävä helpottaa ajan kanssa, kun tiedän, että toinen kyllä pärjää.
Ja loma. Sehän häämöttää ihan nurkan takana!
5 kommenttia:
Jopas aika on rientänyt, vastahan tuo junnukiakkoa pelas. Nyt sun tarttee päikkärit ottaa että jaksat tiistaina pari tuttua vierasta kuunnella;)
Niinkun Kristiina sanoi kyllä on aika on rientänyt! Minä "painin" eri polvessa noiden
alokasmuistojen kanssa oman pojan alokas ajastaon jo 33 vuotta. 6 lapsenlapsesta on 4 poikaa ja he kaikki ovat jo alokasajan käynneet ovat jo 21-33 vuotiaiata.
On kyllä kumma sitä ihminen kaikkea murehtii kaipailee ja tierysti myös riemuitsee! Nyt sitten purat varmaa energiasi johonkin luovuuteen.
Teillähän mennään aika samoissa. Esikko on jo useamman vuoden asunut poissa kotoa ja tytär muutti vuoden vaihteessa sulhonsa kanssa yksiin ja me Miehekkään kanssa enää kuopuksen kanssa täällä asustamme. Hänkin on ilmoittanut, että muuttaa heti armeijan jälkeen omilleen. Onneksi siihen nyt vielä pari vuotta sentään on. On tämä haikeaa, mutta myös kovin iloista.
Tuttu tunne, kun pojat muuttivat pois. Onneksi tuo tytär vielä pyörii kotosalla :) Toisaalta mukavaa mutta toisaalta haikeaa!
Voi mä ymmärrän sua niin hyvin. Kyllä mulle viime vuosi oli tosi kova, kun pojat siellä Niinisalossa olivat. Toinen vuoden ja toinen puoli vuotta. Varsinkin syksy oli tosi hiljainen. Silloin monesti ajattelin, että onneksi meillä on tuo koira, joka illalla odottaa mua ja haluaa hellyyttä. Nythän toinen näistä viime vuoden armeijapojista on jo muuttanut omilleen tuohon 100 km:n päähän eli yksi enää kotosalla. Kohta alkaa olla ihan hiljaista. Mutta kyllä kamalinta oli silloin kun esikoinen lähti Kajaaniin. Ei voinut käydä usein katsomassa että miten menee ja soittaminen toi vain kovan ikävän molemmille. Nyt on siitäkin jo selvitty. Neljäs syksy kainuussa on alkamassa.
Lähetä kommentti