tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kärpässienet

Pesufatit on laitettu uuteen virkaansa, kun saivat ylleen ensinnä punaisen paukkumaalin. Kuivuttuaa lisättiin valkoiset täplät ilman sapluunaa.
Keräilen kaikkea. Emalivadit ovat olleet keräilyni kohde jo monta vuotta, koska ne on niin monikäyttöisiä pihatöitä tehdessä. Niistä saa mukavasti alulautasen, liotusastian, taimien kuljetusalusen, käsienpesuvadin, rikka-astian tai sitten niistä voi askarrella kärpässieniä!
Aikasyöppö, Pinterest, on tajunnanräjäyttäjä. Jään usein selailemaan kivoja ideoita, lähinnä työjuttuja, mutta puutarhapuoli kiinnostaa ihan oman pihan vuoksikin.
Valitsin kolme eri kokoista vatia, jotka miäs maalasi punaiseksi. Minä suhuttelin täplät.
Proggis venyi pitkäksi, kun en pystynyt päättämään minkälaiset jalat näille laitetaan. Koivu ei kuulemma kestä kauaa hyvänä, mutta jos päästään yksi kesä, niin tehdään seuraavana kesänä uudet jalat.
Ennen sienien paikalleen asentamista piti siistiä alkukesästä kesken jäänyt etupihan kivetys. Tältä kaikki näytti alkujaan tällä samalla kohtaa, lähes 10 v sitten, ja sitä lähdimme tavoittelemaan.
Ensinnä kaivettiin suureksi venähtäneet poimulehdet ja vuorenkilvet kottikärryyn ja niille etsittiin uudet kasvupaikat toisaalta.
Seuraavaksi pestiin tiiliskivet ja astettiin suodatinkangas, kuten aiemmin. Kiviä oli vielä traktorin peräkärryssä sen verran, että saimme kankaan peitettyä.
Lopuksi jäikin sienten sovittaminen paikoilleen.
Jos emalivadit on muisto menneisyydestä, niin ovat nämäkin. Nimittäin opiskeluaikaiset pullonkaulat ovat odottaneet aikaa ja paikkaansa jo hyvän tovin.
Näihinkin löytyi idea Pinterestin kautta. Nämäkin tehtiin yhteistyössä miähen kanssa. Miäs väänsi korkit ja koukut kiinni, minä sidoin lasipallot rautalankaan.
Tuolla taustalla näkyy vihreät pullot, etualalla ruskeat. Alimmassa kuvassa yksinäinen. 
Nämä voi pongata tältä samalta kasvumaalta, mistä sienetkin.

7 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Hauskoja ideoita molemmat.

KristiinaS kirjoitti...

Kärpässienet bongattu tuoreeltaan:) Kiitos kestityksestä. Kolme ja puolituntia niin olin kotona. Kyllä on puutarasi kaunis ja Suuri.

Irma kirjoitti...

Voi sun kekseliäisyyttäsi!!! Taas siellä on tehty monenlaista kivaa ja mukavaa katseltavaa:)

intsu kirjoitti...

Kyllä niin mahtavia ideoita! Pinterest on kyllä mahtava paikka,kun sieltä sa ideoita vaikka mihin.

*VEKKI* kirjoitti...

Tosi kivoja sieniä siellä teillä kasvaa. Meillä on vain pieniä harmaita.

Sari kirjoitti...

Olette taas tehneet ihania juttuja pihallenne! Nuo sienet ovat tosi hellyyttäviä.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille.