sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Pöydän takana

Pakkasin auton lauantaina hyvissä ajoin ja keräsin matkalaukkuuni hellevaatteet. Arskat silmille, tukka putkelle ja matkaan.
Varmuuden vuoksi vaippakaupan kautta suuntana Forssa, jossa pilvisyys ei ollutkaan ihan ohutta yläpilveä, vaan mustanpuhuvaa vesisadetta.
Lupauduin myymään ystäväni puolesta Wanhan ajan lelumarkkinoille. Pääsin laittamaan myyntipöydän valmiiksi jo illalla, eli aamulla sai nukkua hiukan pidempään. Yövyin tyttären luona.
Minnan minit on facessa toimiva ryhmä, jonka kautta voi esim.tilata itselleen nukkikseen tuotteita. 
Tänään myyntipöydiltä löytyi sekä valmiita tuotteita, nukista autoihin, että kirjoista ruokiin. 
Pyysin paikkakunnalla asuvan tyttären kaverikseni myymään, sain olla hänen kanssaan lähes koko päivän. Pääsin myös hiukan tekemään ostoksiakin, kun tiesin, että kauppa käy, vaikka en itse ole paikalla.
Venlan kanssa ennätin viettää hetken aikaa niin eilen kuin tänäänkin. Tutustuimme myös alkutuotantoon kaupan käytävällä.
Markkina-aamu ei valjennut kauniina ja aurinkoisena, vaan valjuna ja sateisena. Se ei kuitenkaan haitannut kävijöitä. Ulko-oven takana kiemurteli melkoinen jono hyvissä ajoin ennen yhdeksää.
Tässä muutama kuva myyjien tuotoksista.
Kuvasin lähteissäni oman nukkiksen sisällön, kun unohdan välillä mitä olen jo ostanut. Etsinnässä oli keittiökalusteet. Tiskiallas, mahdollisesti kuivauskaappi ja jokin hyllykkö.
Ei mitään. Ei yhtään mitään mikä olisi ollut oikein mitoitettu minun köökkiini. Olin lievästi sanottuna turhautunut.
Hetken aikaa. Tajuttuani jääväni ilman suunniteltuja hankintoja, suuntasin uudestaan askeleeni ja ostin
 lapsenrattaat
herätyskellon ja valaisimen, Maria Mälmströmin käsityötä.
Sekä mintunvihreän jakkaran.
Viikonloppu ei ollut ihan kyläilyä ja nukkista, vaan siinä oli myös hyvää musiikkia ja pojan lomailua.
Olimme miähen kanssa perjantai-iltana Hämyillä katsomassa Paten ja kumppanit. Moni muukin oli siellä.
Miäs kävi vielä hoitamassa vanhemman pojan tytärtä eilen illalla, kun vanhemmat juhlivat iltasella ystäväparin häät.
Hiukan on jäänyt viikonlopusta univelkaa, jota lähden kohta kuittamaan.
Ihanaa elokuun alkua teille kaikille,

4 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Olipas sinulla mukava viikonloppu.
Meillä nämä elämänkaaret kulkevat jännästi samoja uomia. Lapset samoissa paikoissa armeijan vihreissä ja nyt näyttävät asuvankin samassa kaupungissa. Minun yksi poikani muutti maaliskuussa omaan vuokra-asuntoon Forssassa, kun työpaikka vakinaistui. Pari kuukautta hengaili ensin mummin luona Jokioisilla.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Voisitko kertoa minulle,onko se kieputusnauha ihan tavallista puuvillanauhaa vai mitä? Lampunvarjostimen kehikko odottaa minulla uutta päällistä :)

Terkuin Hanna

iso gnu kirjoitti...

Pientä näperrystä! nostan hattuani tekijöille.

TeSa kirjoitti...

Kieputusnauha on ihan tätä varten tehtyä. Ohuempaa kuin nauhat muutoin ovat.