lauantai 23. heinäkuuta 2016

Sohvanvaltaaja

Mandala Madness CAL- projekti saatiin päätökseen toissa viikolla, jonka jälkeen minä vasta pääsin alkuun, eli penkomaan lankani.
18 peräkkäisen viikon aikana, aina myöhäisessä torstai-illassa, facen ryhmään julkaistu ohje sai koukut viuhumaan ja moni onkin saanut jo omat peittonsa valmiiksi. Parasta tässä ryhmässä on ryhmän tuki ja neuvot, mutta omalla kohdallani, kun en voinut aloittaa samaan aikaan on suomenkielelle käännetty ohjeistus. Jos tuollakaan ei pärjää, voi katsoa viikko-ohjeistuksen videolta.
 Valmiista peitosta tulee pyöreä. Nyt kun olen katsellut valmiita peittoja on itsellä ollut helppo päättää työn väri tai värit.
Teen nimittäin kahta peittoa. Toinen on sävyltään talvi, toisesta tulee syksy.
Otin näkösälle puuvillalankoja, jotka eivät yksistään puhuttele laisinkaan. Niitä on ihan liian vähän yksittäiseen työhön, tai niiden sävyissä on jotain epämiellyttävää. Suuressa työssä jokin pieni värihäikkä ei kummittele liikaa, vaan sulautuu mukavasti muiden lankojen sekaan.
 Jo tässä vaiheessa, kun olen saanut molempiin paloihin ensimmäisen erän tehtyä, on ollut paljon uutta opittavaa. Koukutuin täysin.
 Virkkaan molemmat työt samalla 4, 5 mm koukulla. Talvi on himppasen syksyä suurempi. 
Lankasuosituksia katsoessani on valmiille työlle annettu n. mitta. Tässä mennään nyt aika paljon reilummalla mitoituksella.

5 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Voi, kun näitä kuvia katsoo voisi vaikka koukuttuakin.

KristiinaS kirjoitti...

N huhhuh, on siinä semmonen projekti johon mä en pystyisi. Varmasti tulee hienot peitot, ja saat e h k ä lankalaukkuja tyhjemmäksi;)

Susi kirjoitti...

Nää Mandalat on kyllä ihan käsittämättömän upeita, musta ei taitais olla tuohon näpräämiseen...hyvä kun perusvirkkaus on hallussa...jotenkin.

TeSa kirjoitti...

Minua inspiroi enemmänkin värien käyttö. Nyt kun on nähnyt tämän mallin tehtävän monilla eri väreillä, täytyy nähdä omat työt omilla väreillään.
Jos lankalaukun sisältö pääsee hiukan vajaantumaan, on se vain hetkellistä =D

Saija kirjoitti...

Wautsi miten hienot kukkaset. Voin vain kuvitella miten hieno työ tulee! Näyttää myös aikas haastavalta!