perjantai 19. elokuuta 2016

Vala

 Rankka kaatosade sai aamulla sormet näppäimistölle, minkälainen ilma mahtaa olla kohteessa. Hyvähän siellä. Matkasimme Huittisiin katsomaan ja kuuntelemaan nuorimman valatilaisuutta.
 Paikalle oli saapunut hurjan paljon vieraita, veteraaneja ja koululaisia. Änkesimme yleisön lomitse, että pääsin ottamaan kuvia. Kamera vain raksutti, kun marssirivistöt kulkivat ohitsemme kentälle järjestäytymään.
Todistetusti olimme paikalla
Kuviin löytyi omakin aika helposti, kun miäs hänet jo kaukaa näki, että ovatten tulossa.
 Edellisestä tilaisuudesta oli ehtinyt kulua jo hyvä tovi, kun vanhempi poika luki ääneen oman valansa Parolassa.
 350 alokasta rivissä. Tilaisuushan itse ei kestä kovinkaan kauan, kun puheet on pidetty ja virret veisattu. Nuorista alokkaista tuli jääkäreitä ja viestimiehiä.
 Omamme etenee haluttuun opinsuuntaan. Viikolla tuli kutsu Aukkiin.
 Ohimarssin kävimme katsomassa keskustassa.
 Muinaispuvut olivat aika jäätäviä.


 Spolin kurssilainen.

 Intissä tai siviilissä, aina silmä mustana =D

2 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Hieno tilaisuus ollut taas. Tärkeän näköisenä sä siellä kuikuilit;) heh. Mä en oo ollut Ville valassa, en muista miksen. Eikä pojasta ole kunnollista kuvaa solttuasussa kun oli aina kuvausten aikan poissa paikalta.

TeSa kirjoitti...

Kiitos Kristiina. Saattaa olla, että käymme katsomassa vielä lisääkin näitä tilaisuuksia.

Me huomasimme kameramiähen kuvaavan, mutta se linssi oli mielestmme ihan toisaalle suunnattu. Minä katselin kentän tapahtumia, kun oikein venyin pitkään pituuteeni =)